Mark­ku Ka­mu­la

Ou­lun­sa­lon su­vi­seu­rat vuon­na 1982 oli­vat kol­man­net, joi­hin pää­sin pai­kal­le. Ai­em­min olin käy­nyt Ka­jaa­nis­sa päi­vä­sel­tään ja Ke­min­maas­sa olin jo use­am­man yön, sin­ne pää­sin van­him­man sis­ko­ni mie­hen kyy­dil­lä. Per­hoon en pääs­syt, mut­ta Ou­lun­sa­lon seu­roi­hin oli ihan pak­ko pääs­tä. Mat­kaa­kin oli vain vai­vai­set sata ki­lo­met­riä.

Ou­lun­sa­lon seu­ro­ja var­ten sain iso­vel­jel­tä­ni lai­nak­si pie­nen kah­den nu­kut­ta­van tel­tan. Se oli ma­ta­la, put­ki­mai­nen ja har­ja­kat­toi­nen telt­ta. Niin ma­ta­la se oli, et­tä sii­nä sopi pik­ku­poi­ka­kin liik­ku­maan vain kon­tal­laan. Telt­ta­ka­ve­rik­se­ni sain pari vuot­ta it­se­ä­ni nuo­rem­man hy­vän ka­ve­ri­ni Sa­pen. Meil­lä oli oi­kein mu­ka­vaa en­sim­mäi­sen päi­vän ajan. Päi­vä meni tie­ten­kin niin kuin poi­ka­sil­la me­nee pai­kas­ta toi­seen juos­tes­sa: su­ku­lai­sen ma­ja­paik­ko­ja et­sies­sä, moot­to­ri­pyö­riä ihail­les­sa ja vuo­ron pe­rään jää­te­löä, lim­saa ja kark­kia naut­ties­sa.

En­sim­mäi­sen päi­vän il­ta­yös­tä läh­dim­me ma­ja­paik­kaan, sii­hen orans­siin luo­la­mai­seen telt­taan, joka oli AIV-muo­vin al­le sa­teen va­ral­ta pei­tel­ty. Päi­vän kuu­muus oli hel­lit­tä­nyt, mut­ta mat­ka­to­ve­ri­ni oli rau­ha­ton. Hän­tä sel­väs­ti ar­ve­lut­ti, et­tä on­ko hän nyt kui­ten­kaan niin luo­tet­ta­vas­sa seu­ras­sa, et­tä mah­dol­lis­ten on­gel­mien tul­len voi­sin hän­tä aut­taa ja tar­vit­ta­es­sa puo­lus­taa yöl­li­siä vi­hol­li­sia vas­taan.

Oboy -kaa­ka­o­jau­het­ta muo­vi­sel­la ker­ta­käyt­tö­lu­si­kal­la il­ta­pa­lak­seen suu­hun­sa kau­ho­en Sape al­koi ar­ve­le­maan, et­tä hän tai­taa muut­taa vä­hän tur­val­li­sem­paan paik­kaan. Ai­koi men­nä ta­vast­ken­käs­ten mi­nua van­hem­pien ja pal­jon vah­vem­pien nuo­ru­kais­ten tel­tal­le. Niin hän pai­noi kaa­ka­o­pur­kin kan­nen kiin­ni, pak­ka­si lauk­kun­sa, ot­ti vuo­teen­sa ja kont­ta­si ulos. Olin yk­sin kes­kel­lä suur­ta su­vi­seu­ra­kau­pun­kia. Tuos­sa iäs­sä unet­to­muus ei ol­lut vie­lä tul­lut vai­vak­se­ni, jo­ten pai­noin pää­ni tyy­nyl­le, luin il­ta­ru­kouk­sen – tai­sin pyy­tää sii­nä eri­tyis­tä suo­je­lus­ta yk­si­näi­sel­le le­po­si­jal­le­ni – ja nu­kuin hy­vän yön.

Seu­raa­va päi­vä val­ke­ni taas au­rin­koi­se­na ja iha­na­na, kaik­ki edel­li­syön hä­dän ai­heet oli pois pyy­hit­ty. Sa­pe­kin oli kuin uu­si mies. Jos­sain vai­hees­sa seu­raam­me liit­tyi hä­nen ka­ve­rin­sa An­te­ro Ro­va­nie­mel­tä. En muis­ta, ke­nen idea se oli, oli­si­ko ol­lut An­te­ron? Ni­mit­täin, et­tä läh­de­tään te­ke­mään työ­vuo­ro­ja, niin saa­daan jää­te­lö­lip­pu­ja pal­kak­si. Läh­dim­me heti juos­ten työ­hö­not­to­pis­teel­le. Käy­tök­sem­me oli rei­pas­ta, ja luo­tet­ta­via poi­kia kun olim­me, saim­me heti töi­tä. Ja min­kä­lai­sia töi­tä! Se oli mel­kein unel­ma­hom­ma! Saim­me ni­mit­täin työn­net­tä­väk­sem­me kak­si kä­si­kär­ryä – sel­lai­sil­la meil­lä ko­to­na oli kul­je­tet­tu mai­to­pä­ni­köi­tä na­ve­tal­ta tien var­teen mai­to­la­val­le. Mai­to­kär­ryi­nä minä ne tun­sin.

Nyt ei kui­ten­kaan ol­lut teh­tä­vä­nä työn­tää mai­to­pä­ni­köi­tä, vaan ke­rä­tä ruo­ka­pöy­tien pääs­tä tar­jot­ti­mia ja kul­jet­taa nii­tä pes­tä­väk­si. Oli­han hie­noa hom­maa! Ur­hei­lul­li­nen ja sa­mal­la kil­pai­lul­li­nen puo­lem­me pää­si hy­vin oi­keuk­siin­sa, kun otim­me ker­ta toi­sen­sa jäl­keen yhä isom­pia kuor­mia. Kuor­man kor­keus lä­hes­tyi var­mas­ti lo­pul­ta jo met­riä, sil­tä se ai­na­kin tun­tui. Voi­mam­me ää­rim­mil­leen pon­nis­ta­en ja kuor­man lui­su­mis­ta va­ro­en työn­sim­me las­tit pe­su­laan ja sit­ten juok­su­jal­kaa ki­sa­ten tyh­jien kär­ry­jen kans­sa ta­kai­sin pöy­tien pää­hän, uut­ta kuor­maa ha­ke­maan. Tätä teim­me il­ta­päi­väs­tä myö­hään il­taan saak­ka. Saim­me pal­jon ke­hu­ja reip­pau­des­tam­me ja so­pi­muk­sen mu­kai­sen pal­kan ruo­ka­lip­pui­na. Tun­sin suur­ta iloa ja eh­kä vä­hän yl­peyt­tä­kin. Sain ol­la mu­ka­na il­mi­sel­väs­ti tär­ke­äs­sä teh­tä­väs­sä ja sel­vi­sin hie­nos­ti! Veik­kaan, et­tä Sape ja An­te­ro ko­ki­vat sa­moin.

Tuon työ­vuo­ron jäl­keen olen saa­nut ol­la mo­nis­sa Su­vi­seu­ro­jen työ­teh­tä­vis­sä, ja ai­na tuo sama ilo on läi­käh­del­lyt si­sim­mäs­sä, kun on saa­nut pal­vel­la seu­ra­kan­saa. Mu­ka­via ovat ol­leet ne ko­ke­muk­set, kun olen ko­leh­ti­haa­vin kans­sa kier­tä­nyt asun­to­vau­nul­ta ja tel­tal­ta toi­sel­le, ja ra­haa on ker­ty­nyt iloi­sil­ta an­ta­jil­ta haa­vi täy­teen. Mu­ka­vaa oli Haa­pa­ve­den seu­rois­sa, kun sain ajaa isol­la pa­ket­ti­au­tol­la ruo­kaa keit­ti­öl­tä lit­ra­myyn­ti­pis­teil­le. Au­tos­sa oli mu­ri­se­va kuu­tos­ko­ne ja vään­töä mu­ka­vas­ti. Mu­ka­va oli se­kin Pe­tä­jä­ve­den seu­ro­jen ki­os­kin työ­vuo­ro, joka vaih­tui rek­ka­kuor­man pur­ka­mi­seen tru­kil­la ja ta­va­ran kul­jet­ta­mi­seen va­ras­to­a­lu­eel­ta ki­os­kil­le. Pu­hu­mat­ta­kaan Ää­ne­kos­ken seu­ro­jen ves­so­jen tyh­jen­nyk­ses­tä! Se vas­ta oli lois­to­hom­maa! To­pin kans­sa ajoim­me mön­ki­jäl­lä – tai minä sain ajaa, kun Topi on aja­nut ko­nei­ta koko ikän­sä – ja hi­na­sim­me imu­tank­kia mu­ka­na. Sil­lä kä­vim­me hörp­pi­mäs­sä Ba­ja­ma­jo­ja tyh­jäk­si. Oli­han imu­te­hot koh­dil­laan sii­nä veh­kees­sä! Ja il­ta­yö­hön ve­ny­neen aher­ruk­sen kruu­na­si työ­suh­de-etu­na läm­min suih­ku!

Isom­mis­ta en­nak­ko­suun­nit­te­lua vaa­ti­neis­ta vas­tuu­teh­tä­vis­tä mi­nul­la ei ole ko­ke­mus­ta, to­sin Jä­mi­jär­ven seu­rois­sa mi­nun vas­tuul­la­ni oli pur­kaa kes­kus­ken­tän lai­dal­la ole­va kent­tä­mak­su­jen myyn­ti­ko­ju. Kä­vin mon­ta ker­taa seu­ro­jen ai­ka­na kat­so­mas­sa ko­jua ja suun­nit­te­lin tar­koin, mi­ten pur­ku­työn hoi­dan. Kun lop­pu­sa­nat oli lau­sut­tu ja vii­mei­sen vir­ren sä­ve­let hii­pu­neet, is­kin ko­juun kiin­ni mu­kaan va­raa­mal­la­ni sork­ka­rau­dal­la ja va­sa­ral­la. Eh­kä vii­si­tois­ta mi­nuut­tia myö­hem­min koju oli siis­ti­nä ko­va­le­vy- ja lau­ta­nip­pu­na maan­pin­nal­la.

Ko­ke­muk­se­ni Su­vi­seu­ro­jen työ­vuo­rois­ta tai­ta­vat ol­la kaik­ki hy­viä. Teh­tä­vät ovat ol­leet mie­lek­käi­tä ja työ­ka­ve­rit mu­ka­via. Kes­kus­te­lut työ­ka­ve­rei­den kans­sa ovat ol­leet usein iloi­sen huu­mo­rin sä­vyt­tä­miä ja ai­na ra­ken­ta­via ja roh­kai­se­via. Voi ol­la, et­tä muis­tot ovat ku­lu­neen ajan kul­taa­mia, mut­ta en ai­na­kaan muis­ta yh­tään tym­pe­ää työ­vuo­roa.

Tä­män ke­sän Su­vi­seu­rois­sa omat työ­vuo­ro­ni ovat sitä, et­tä seu­raan ja kuun­te­len, mi­ten Kau­ha­van ja Pu­das­jär­ven seu­ra­jär­jes­tä­jät ovat tä­hän as­ti toi­mi­neet ja mi­ten he re­a­goi­vat seu­ro­jen ai­ka­na tu­le­viin ti­lan­tei­siin. Nyt mei­dän on hyvä ai­ka ope­tel­la, on­han oma vuo­rom­me kut­sua kaik­ki Su­vi­seu­roi­hin jo vuo­den pääs­tä!

Pyy­de­tään näis­sä­kin Su­vi­seu­rois­sa Tai­vaan Isäl­tä sa­nan näl­kää kuu­li­joil­le, sa­no­ja sa­nan­pal­ve­li­joil­le, tal­koo­miel­tä seu­ra­kan­sal­le ja siu­naus­ta vas­tuu­vuo­ros­sa ole­vien te­ke­mäl­le työl­le!