Suomessa on seitsemän virallista liputuspäivää, joista kaksi on omistettu perheille. Toukokuun toinen sunnuntai on äitienpäivä ja marraskuun toinen sunnuntai on isänpäivä. Äitejä ja isiä onkin hyvä muistaa ja juhlia. On hyvä asia, että yhteiskuntana kannustetaan vanhemmuuteen ja rohkaistaan lapsia osoittamaan rakkautta ja kunnioitusta omiin vanhempiinsa perhemuodosta riippumatta.
Jos minä saisin päättää, lisäisin yhden virallisen liputuspäivän, sekin omistettaisiin perheasioille. Päivä olisi avioliiton päivä, ja vielä täsmennettynä naisen ja miehen välisen avioliiton päivä. Perinteinen avioliitto ansaitsisi yhteiskunnan kaiken tuen varsinkin tänä aikana, jona avioliittoja solmitaan vähän, avioerot ovat yleisiä ja lapsia syntyy vähän.
Solmittujen avioliittojen määrä on ollut enimmillään viime sotien jälkeisenä aikana. Silloin avioliittoja on solmittu vuosittain noin 37 000. Omana elinaikanani vuosittain solmittujen avioliittojen määrä on vaihdellut nousten ja laskien vuosittain melko paljon, kunnes vuoden 2012 jälkeen niiden määrä on laskenut jatkuvasti aina vuoden 2021 lukuun asti. Silloin solmittiin vain 19 204 avioliittoa, joka on alin luku viimeisen sadan vuoden aikana.
Avioliitoista hieman yli puolet päätyy jossain vaiheessa eroon. Suomi on erotilastoissa maailman kaikista maista toisena heti Ruotsin jälkeen. Eroja on ollut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana noin 13 000 vuodessa. Puolison kuolemaan avioliittoja päättyy toistaiseksi vielä enemmän kuin eroon, noin 17 000 avioliittoa vuodessa, mutta tämä suhde tullee kääntymään päin vastaiseksi tulevina vuosina.
Tilastokeskuksen tilastoista havaitsen mielenkiintoisen yhteyden syntyneiden lasten ja avioliittojen määrässä. Syntyneiden lasten määrä on ollut vuosina 1990–2011keskimäärin 60 200. Syntyneiden lasten määrä on siis lähtenyt laskemaan tasaisesti samassa kohdassa kuin avioliittojenkin; vuoden 2012 jälkeen syntyneiden lasten määrän lasku on ollut jatkuvaa lukuun ottamatta vuoden 2021 hyppäystä. Viime vuonna syntyi vain 43 383 lasta, se on reilusti alle puolet sotien jälkeen vuosina 1945–1955 syntyneiden määrästä. Viimeksi noin alhainen luku on ollut suurten nälkävuosien 1866–1868 viimeisenä vuotena, jolloin lapsia syntyi 374 enemmän kuin viime vuonna.
Avioliiton kunnioittaminen naisen ja miehen välisen yhteiselämän muotona on romahtanut. Avoliitto on ollut laajasti hyväksytty ja normaali asia jo pitkään, ja viime vuosina samaa sukupuolta olevien avioliitto on saanut kohtuuttoman paljon ilmatilaa ja tukea niin yleisessä keskustelussa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossakin.
Tänä aikana moni avioliitto jää solmimatta, koska nuorilta puuttuvat hyvät esimerkit onnistuneista avioliitoista. Moni avioliitto purkautuu, kun puolisot ajautuvat omiin poteroihinsa syystä tai toisesta. Sanattomuus, puhumattomuus ja koskemattomuus valtaavat kodit. Ne valtavat myös monet aviovuoteet, ja sitten lämmitellään kotipesän ulkopuolella. Syinä voivat olla avaamattomat erimielisyyden solmut, riidellyt ja läpi riitelemättömät asiat, omien etujen ajaminen ohi yhteisen edun, kuuntelemisen osaamattomuus ja monet muut asiat unohtamatta viihteellisen kulttuurin innostamaa näkemystä vapaudesta ja jatkuvasta valitsemisen mahdollisuudesta. Kristuksen opetuksen mukaiselle katumiselle, anteeksi pyytämiselle ja anteeksi antamiselle ei ole tilaa. Ainut varma asia on, että eroissa kärsijöitä on aina. Kärsijöitä ovat lapset ja jätetty puoliso sekä myös muut sukulaiset ja ystävät.
Olisiko nyt naisen ja miehen avioliiton kunnian palautuksen aika? On tilastollisesti osoitettavissa, että lapsia syntyy enemmän, kun avioliittoja solmitaan ja ne pysyvät ehjinä. On siis kansallisen tulevaisuutemmekin kannalta oleellisen tärkeää, että nuoria rohkaistaan solmimaan avioliitto ja elämään siinä yhteistä perhe-elämää kunnes kuolema erottaa. Ei ole yhdentekevää, miten lainsäätäjä, eri valtiolliset toimijat ja yhteiskunnalliset auktoriteetit toimivat ja puhuvat.
Avioliitto ansaitsisi siis oman liputuspäivän. Olisi hienoa, jos tasavallan presidentti puhuisi avioliiton puolesta Säätytalossa ja perheministeri eduskunnan täysistunnossa. Sinivalkoiset liput liehuisivat saloissa aamusta iltaan. Päivä voisi olla vaikka elokuun toinen sunnuntai, äitienpäivän ja isänpäivän puolivälissä
Avioliiton päivän tavoitteena tulisi olla kohottaa avioliiton arvostus sille kuuluvalle paikalle. Paikalle, jossa ei tarvitse perustella, miksi avio- eikä avoliitto. Paikalle, jossa rikkoontumisvaarassa olevaa avioliittoa uskallettaisiin viedä korjaamolle yhtä helposti kuin autoa tai polkupyörää. Paikalle, jossa terapeutit, juristit, perheneuvolat ja muut tahot taistelisivat avioliiton säilymisen puolesta eivätkä olisi niin helposti ehdottamassa eroa.
Toivoisin reformaatiota myös uskovaisten puheenparteen: yhä useammin kuulee sanan avioliitto tilalla käytettävän sanaa parisuhde. Ymmärrän parisuhteen olevan avioliitonkin sisällä, mutta avioliitto on paljon enemmän kuin parisuhde. Avioliitto on kahden välinen mutta yhteiskunnan hyväksymä ja rekisteröimä ja varsinaisessa merkityksessään Jumalan tarkoittama liitto. Avioliitto on Jumalan hyvien lupausten alainen ja siunaama naisen ja miehen yhteiselämän muoto, jolle myös läsnä olevat todistajat ja seurakunta rukoilevat siunausta, rakkautta ja kestävyyttä. Avioliitto ansaitsee jatkuvan pyhityksen myös oman sanansa muodossa kaikkien muiden parisuhteiden yläpuolella.
Maailma on moniarvoinen. Argumentteja vanhanaikaisten ajatusteni kumoamiseksi on paljon, mutta minä vain esitän, että aloitettaisiin huonon kehityksen kääntäminen takaisin parempaan suuntaan tästä avioliittojen päivästä.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys