Mark­ku Ka­mu­la

"Kun sa­non so­ti­laal­le: ’Mene’, niin hän me­nee, tai toi­sel­le: ’Tule’, niin hän tu­lee, tai pal­ve­li­jal­le­ni: ’Tee tämä’, niin hän te­kee." Kuka muu­ten sa­noi noin ja mis­sä ti­lan­tees­sa?

Olet­ko sinä tut­ki­nut omien sa­no­je­si voi­maa? Minä olen, mo­nes­ti. On käy­nyt esi­mer­kik­si niin, et­tä lap­set ovat leik­kien tii­mel­lyk­ses­sä on­nis­tu­neet lait­ta­maan ta­lon hyrs­kyn myrs­kyn. Olen sit­ten sa­no­nut, et­tä lait­ta­kaa­pa ta­va­rat pai­koil­leen ja sii­vot­kaa. Ei vai­ku­tus­ta. Sit­ten olen sa­no­nut isom­min, et­tä nyt ta­va­rat pai­koil­leen ki­pin ka­pin. Ei vai­ku­tus­ta, lei­kit jat­ku­vat. Sit­ten olen nous­sut oi­kein sei­so­maan, ry­ki­nyt kur­kun sel­väk­si ja pi­tä­nyt pu­heen oi­kein isol­la ää­nel­lä. Sana on kuu­lu­nut ja te­hon­nut, mut­ta tun­nel­ma on pi­lal­la. Pi­laan­tu­nees­sa tun­nel­mas­sa saa sit­ten miet­tiä, et­tä oli­si­ko kan­nat­ta­nut kuun­nel­la vas­ta­puol­ta? Oli­si­ko heil­lä ol­lut ken­ties ai­ka­tau­lu­eh­do­tus tai muu esi­tys, jon­ka kaut­ta oli­si löy­ty­nyt so­vit­te­lu­rat­kai­su?

Jos­kus sa­no­jen voi­ma on il­men­nyt sil­lä ta­voin, et­tä jos­tain är­syyn­ty­nee­nä olen sa­no­nut jon­kin poik­ki­puo­li­sen sa­nan puo­li­sol­le­ni ja sit­ten olen saat­ta­nut saa­da sa­mal­la mi­tal­la ta­kai­sin. Sit­ten olen sa­no­nut vie­lä pik­kui­sen är­syt­tä­väm­min ja koh­ta olen saa­nut taas vas­ta­pal­loon. Tai sit­ten on tul­lut hil­jai­suus jo täs­sä vai­hees­sa. Joka ta­pauk­ses­sa pie­nen pal­lot­te­lun jäl­keen sa­nat ovat en­nen pit­kää lop­pu­neet, ja on seu­ran­nut syvä hil­jai­suus.

Täl­lai­ses­sa jää­ty­nees­sä konf­lik­tis­sa osa­puo­let kyt­tää­vät rin­ta­ma­lin­jo­jen yli toi­sen te­ke­mi­siä ja sa­no­mi­sia. Osa­puol­ten tie­dos­sa on, et­tä mi­kään muu ei lau­kai­se ti­lan­net­ta kuin nöyr­ty­mi­nen. Mut­ta se­hän ei oi­kein käy, kos­ka yl­peys peit­to­aa nöy­ryy­den.

Jos kyl­mä sota jat­kuu pit­kään, se vai­kut­taa myös mui­hin per­heen­jä­se­niin. Lap­set al­ka­vat kul­kea var­pai­sil­laan, lait­ta­vat pak­sum­pia suk­kia jal­kaan as­ke­lää­nien vai­men­ta­mi­sek­si, suun­taa­vat kat­set­ta ala­viis­toon ja kam­paa­vat hiuk­sia sil­mien pei­tok­si. Lau­la­mi­nen ja nau­ra­mi­nen ai­na­kin ylei­sis­sä ti­lois­sa ym­mär­re­tään sa­no­mat­ta­kin kiel­le­tyik­si. Ala­ku­lo ja pel­ko val­lit­se­vat. Sa­nat ovat te­hon­neet. Ja taas pei­lis­tä kat­se­lee mies, joka ky­syy it­sel­tään, oli­ko her­ra­na hal­lit­se­mi­nen tä­män ar­vois­ta? Oli­si­ko kan­nat­ta­nut miet­tiä sa­no­jaan tar­kem­min, eh­kä ky­syä ja kuun­nel­la; eh­kä malt­taa ja las­kea kym­me­neen?

Lap­se­na luin mo­neen ker­taan sa­dun köy­häs­tä puun­hak­kaa­jas­ta Ali Ba­bas­ta ja nel­jäs­tä­kym­me­nes­tä ros­vos­taan. Sa­dus­sa Ali Baba osuu pai­kal­le, kun ros­vo­jouk­ko vie ryös­tö­saa­liin­sa kät­köön maa­na­lai­seen luo­laan. He avaa­vat luo­lan sa­no­mal­la tai­ka­sa­nat ”See­sam au­ke­ne”. Ali Baba ot­taa tie­ten­kin sa­nat käyt­töön­sä ja va­ras­taa ros­vo­jen omai­suu­den it­sel­leen. Mo­nien vaa­ra­ti­lan­tei­den ja jän­nit­tä­vien vai­hei­den jäl­keen satu päät­tyy pää­hen­ki­löi­den kan­nal­ta on­nel­li­ses­ti.

Unel­moin sa­tu­kir­ja kä­sis­sä­ni, et­tä oli­si kyl­lä kova jut­tu pääs­tä käyt­tä­mään tuol­lai­sia sa­no­ja! Mie­ti nyt, sa­not vain sa­nan, ke­räät he­lyt tal­teen ja elät sen jäl­keen ihan hir­mu help­poa elä­mää!

Maa­il­man oi­kei­den merk­ki­hen­ki­löi­den sa­nat voi­vat jää­dä elä­mään pit­käk­si ai­kaa. Ame­rik­ka­lai­nen pas­to­ri Mar­tin Lut­her King piti 1960- lu­vul­la his­to­ri­al­li­sen ”I have a Dream” -pu­heen sa­to­jen tu­han­sien kuu­li­joi­den edes­sä. Kin­gil­lä oli unel­ma val­koi­sen ja mus­tan vä­es­tön tasa-ar­vos­ta ja rau­has­ta. Hä­nen sa­nan­sa sai­vat val­ta­vas­ti huo­mi­o­ta ja lii­keh­din­tää. Hä­nen pu­heen­sa on va­lit­tu jos­sain ää­nes­tyk­ses­sä maa­il­man par­haak­si pu­heek­si. Mut­ta tasa-ar­vo ja rau­ha ovat vie­lä­kin vain unel­mia.

Tätä kir­joit­ta­es­sa­ni Eu­roop­pa ja puo­li muu­ta maa­il­maa pi­dät­tää hen­gi­tys­tään. Sa­noo­ko joku suur­val­lan joh­ta­jis­ta koh­ta tosi pa­has­ti? Ke­nen kans­sa he kes­kus­te­le­vat, mitä kes­kus­te­luis­ta ker­ro­taan? Toi­mit­ta­jat ra­por­toi­vat hei­dän sa­no­jan­sa, dip­lo­maa­tit kes­kus­te­le­vat taus­tal­la. Pie­nem­pien val­ti­oi­den joh­ta­jat kuun­te­le­vat, kes­kus­te­le­vat ja aset­te­le­vat omia sa­no­jaan.

Sa­noil­la on voi­maa, ja sitä enem­män, mitä nii­den sa­no­jal­la on val­taa. Kie­li on kuin tuli; se voi kers­kua suu­ril­la asi­oil­la niin kuin pie­ni tuli voi sy­tyt­tää suu­ren met­sän. Näin sa­noi Jee­suk­sen veli Jaa­kob. Isän sa­nat voi­vat pi­la­ta koko per­heen päi­vän, ja joh­ta­jan sa­nat voi­vat pi­la­ta koko fir­man päi­vän. Ken­raa­li voi la­maan­nut­taa koko so­ta­jou­kon, su­per­val­lan joh­ta­ja voi saa­da koko maa­il­man pe­lon val­taan.

On­nek­si tuo toi­mii toi­sin­kin päin. Muis­tan nuo­ruu­des­ta­ni, kuin­ka toi­vo pa­rem­mas­ta maa­il­mas­ta oras­ti ja kas­voi, kun suur­val­to­jen joh­ta­jat kä­vi­vät toi­si­aan kun­ni­oit­ta­via kes­kus­te­lu­ja. Ku­vis­sa joh­ta­jat hy­myi­li­vät va­pau­tu­nees­ti, he sel­väs­ti ym­mär­si­vät toi­si­aan. Hy­vän kier­re al­koi sa­nois­ta ja joh­ti te­koi­hin.

Oli­si kyl­lä hie­noa, kun pu­heet oli­si­vat taas täs­tä eteen­päin kuin ke­vyt­tä ke­vät­sa­det­ta sen si­jaan, et­tä ki­pi­nöi­vät sa­nat sy­tyt­täi­si­vät ruu­ti­tyn­ny­rin.

Teks­ti­ni alus­sa esit­tä­mä­ni ky­sy­myk­sen vas­taus on roo­ma­lai­nen so­ta­pääl­lik­kö, jon­ka pal­ve­li­ja oli va­ka­vas­ti sai­ras. Sa­nan val­taan tot­tu­nut so­ti­las us­koi il­man muu­ta, et­tä Jee­sus ky­ke­nee te­ke­mään sa­nal­la ih­mei­tä. Mies pyy­si, et­tä sano vain sana, niin pal­ve­li­ja­ni pa­ran­tuu. Jee­sus ky­syi, et­tä oi­ke­as­ti­ko, et­kö ha­lua mi­nua ko­tii­si? Ko­vas­ti roo­ma­lai­sen us­koa häm­mäs­tel­len Jee­sus täyt­ti hä­nen pyyn­tön­sä, pal­ve­li­ja pa­ran­tui. Ta­pah­tu­mas­ta ker­ro­taan Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa.

Omien sa­no­je­ni voi­ma on ol­lut mo­nes­ti joko heik­ko tai vää­rän suun­tai­nen. Siu­nauk­sen sa­nat sen si­jaan ovat toi­mi­neet ai­na. Jää on su­la­nut vä­lit­tö­mäs­ti, kun on saa­nut pyy­tää ja an­taa an­teek­si. Nau­ru ja lau­lu ovat pa­lan­neet ko­tiin, as­kel­ten ää­net ovat tö­mis­seet taas va­paas­ti ja as­ti­oi­den ki­li­nä keit­ti­ös­sä on muut­tu­nut iloi­sek­si.

Siu­nauk­sen sa­nat ei­vät ole loit­su tai tai­ka­sa­na. Jee­suk­sen mu­kaan ne ovat sa­no­ja, jot­ka ovat hen­ki ja elä­mä, ikui­nen elä­mä. Ai­ka pal­jon enem­män kuin Ali Ba­ban aar­teet.