Ta­paa­mi­seen eh­ti­mi­nen tai asi­oi­den te­ke­mi­nen vii­me ti­pas­sa on tut­tua mo­nel­le. Joil­la­kin on jopa ta­pa­na saat­taa asi­at pää­tök­seen ai­van vii­me het­kil­lä. Tämä on tut­tua mo­nel­le esi­mer­kik­si opis­ke­lu­a­joil­ta ko­kei­siin val­mis­tau­tu­es­sa tai teh­tä­viä pa­laut­ta­es­sa. On­pa moni sa­no­nut vas­ta sil­loin saa­van­sa ai­kaan jo­ta­kin, kun teh­tä­vän te­koon va­rat­tu ai­ka lä­hes­tyy lop­pu­aan.

Ai­ka on ku­lu­vaa, em­me voi hi­das­taa tai no­peut­taa sen ku­lu­mis­ta. Ai­ka en­nen tätä het­keä kuu­luu men­nei­syy­teen, tu­le­va ei ole mei­dän tie­dos­sam­me. On vain tämä het­ki, jota par­hail­laan eläm­me.

Ar­ki­aa­mun kii­rees­sä kah­via juo­des­sa moni miet­tii työ­pai­kan pa­la­ve­ria ja mo­nien teh­tä­vien täyt­tä­mää päi­vää. Sa­mal­la mie­les­sä pyö­ri­vät kaup­pa­lis­ta, las­ten päi­vä­ko­dis­ta ha­ke­mi­set ja ylä­kou­lu­lai­sen ma­ti­kan teh­tä­vien su­ju­mi­nen. Yh­tei­set te­ke­mi­set ja il­ta­sa­dut. Elä­mä on täyn­nä kaik­kea, riit­tää­kö kaik­keen ai­ka, rii­tän­kö it­se?

Saa­tam­me ka­sa­ta it­sel­lem­me mo­nen­lais­ta puu­haa ja ai­kaa vie­viä asi­oi­ta kai­ken vält­tä­mät­tö­män li­säk­si. Ajau­dum­me ti­lan­tee­seen, jol­loin kaik­kea on lii­kaa ei­kä ai­ka­tau­lu­jen pi­tä­mi­nen hy­vis­tä suun­ni­tel­mis­ta­kaan huo­li­mat­ta on­nis­tu. Epä­re­a­lis­ti­set aja­tuk­set kai­ken eh­ti­mi­ses­tä mu­re­ne­vat.

Mo­net tie­dos­ta­vat oman ajan­käy­tön on­gel­mat, var­sin­kin sil­loin kun ky­sees­sä on jo­kin teh­tä­vä, jon­ka ko­em­me epä­mu­ka­vak­si ja epä­kiin­nos­ta­vak­si. Hen­ki­lön luon­teen­piir­teil­lä ja tai­pu­muk­sil­la on myös vai­ku­tus­ta sii­hen, ko­kee­ko hän jon­kin ison teh­tä­vän tai ta­pah­tu­man epä­miel­lyt­tä­väk­si ja mo­ti­vaa­ti­o­ta hei­ken­tä­väk­si.

Tun­nol­li­suus on myös piir­re, joka vai­kut­taa vah­vas­ti sii­hen, siir­räm­me­kö asi­oi­ta tai nii­den te­ke­mis­tä tuon­nem­mak­si. Tun­nol­li­suu­den kat­so­taan ole­van yh­tey­des­sä kes­kit­ty­mis­ky­kyyn, it­se­hil­lin­tään ja jär­jes­tel­mäl­li­syy­teen. Nämä kaik­ki ovat osa sitä ke­hys­tä, joka vai­kut­taa ai­ot­tuun te­ke­mi­seen ja joh­taa sii­hen, et­tä teem­me asi­at vii­me ti­pas­sa.

Raa­ma­tus­sa vii­me ti­pas­ta tai vii­mei­ses­tä het­kes­tä käy­te­tään sa­non­taa yh­des­tois­ta het­ki. Se tar­koit­taa yh­det­tä­tois­ta tun­tia aa­mu­kuu­den jäl­keen, kel­lo kuu­des­ta­tois­ta seit­se­mään­tois­ta.

Olem­me kuul­leet seu­rois­sa Jee­suk­sen ver­tauk­sen vii­ni­tar­han isän­näs­tä, joka palk­ka­si työ­mie­hiä aa­mus­ta vii­mei­seen tun­tiin saak­ka. Pal­kan­mak­su yl­lät­ti työ­mie­het, sil­lä isän­tä mak­soi kai­kil­le lu­paa­man­sa de­naa­rin pal­kan riip­pu­mat­ta työ­hön ku­lu­nees­ta ajas­ta. Ver­tauk­sel­la Jee­sus ha­lu­si opet­taa sii­tä suu­res­ta Ju­ma­lan ar­mos­ta, jon­ka voi saa­da osak­seen vie­lä vii­mei­sel­lä het­kel­lä. Meil­le on lu­vat­tu täy­del­li­nen pal­kan­mak­su tai­vaas­sa ei­kä sii­hen ole sil­lä vai­ku­tus­ta, olem­me­ko ol­leet lap­suu­des­ta saak­ka us­ko­mas­sa vai olem­me­ko pääs­seet si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan vas­ta kuo­lin­vuo­teel­la, juu­ri en­nen läh­töä täs­tä ajas­ta.

Suu­ren ar­mon sai ko­kea koh­dal­leen vii­mei­sel­lä het­kel­lä myös ris­tin ryö­vä­ri, joka kuu­li Va­pah­ta­jan sa­nat ”To­ti­ses­ti minä sa­non si­nul­le: tänä päi­vä­nä pi­tää si­nun ole­man mi­nun kans­sa­ni pa­ra­tii­sis­sa” (Luuk. 23:43).

Yh­des­tois­ta het­ki

se tu­lee
yh­des­tois­ta het­ki

en­nen kuin on myö­häis­tä
on teh­tä­vä hal­ko­pi­no
lei­vot­ta­va lei­pä
lai­tet­ta­va lap­set kou­luun

on ai­ka
leik­kiä las­ten­las­ten kans­sa
lu­kea il­ta­ru­kous
ra­kas­taa ja kos­ket­taa
kai­paa­van kä­siä

on ai­ka
an­taa an­teek­si
näh­dä kaik­ki hyvä
jat­kaa työ­tä,
is­tuu­tua ja le­vä­tä
luot­taa vail­la epäi­lyk­siä

vie­lä on ai­ka
kut­sua.