Vau­la Es­ke­li

Olem­me elä­neet ku­lu­nei­den viik­ko­jen ai­ka­na epä­var­muu­den ai­kaa seu­ra­tes­sam­me ny­kyis­tä maa­il­man­ti­lan­net­ta. Vä­lil­lä uu­ti­set so­dan kau­huis­ta ovat jää­neet pyö­ri­mään mie­leen il­lal­la en­nen nu­kah­ta­mis­ta. Moni miet­tii sa­mal­la oman elä­män­sä tur­vaa kai­ken epä­var­muu­den kes­kel­lä.

Lu­ke­mat­to­mat ih­mi­set ovat osoit­ta­neet myö­tä­tun­toa kuul­les­saan so­dan ta­pah­tu­mis­ta ja ru­koil­leet nii­den puo­les­ta, jot­ka nyt kär­si­vät. Usein ru­koil­les­sa tun­tuu, et­tä ei löy­dy oi­kei­ta sa­no­ja. Tuol­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa kuu­lin lu­et­tu­na Daa­vi­din Psal­min (Ps. 31). Lu­ki­ja ke­hot­ti tu­tus­tu­maan Psal­miin ja lu­ke­maan sitä. Hä­nen mu­kaan­sa mo­net uk­rai­na­lai­set lu­ke­vat ky­seis­tä Psal­mia päi­vit­täin ru­kouk­se­na tä­män het­ki­ses­sä elä­män­ti­lan­tees­saan.

Vaula Eskeli

Olen kuun­nel­lut usein ra­di­os­ta runo-oh­jel­maa Tä­män ru­non ha­lu­ai­sin kuul­la. Sa­moin olen naut­ti­nut Vir­tu­aa­li­kir­kon Täs­tä vir­res­tä en luo­vu -tal­len­teis­ta. Sii­hen sa­maan sar­jaan voi­si hy­vin li­sä­tä myös osi­on ”Täs­tä Psal­mis­ta en luo­vu”.

Psal­mien kir­ja on al­ku­jaan ko­ko­el­ma ru­no­ja ja lau­lu­ja. Ne ja­o­tel­laan ai­he­pii­rin mu­kaan hym­nei­hin, ope­tus-, loh­du­tus-, kii­tos-, ru­kous- ja va­li­tusp­sal­mei­hin. Niis­sä avau­tuu koko ih­mi­sen elä­män­kaa­ri, pe­lot, hä­peä, ka­tu­mus, suru ja ilot. Ne voi­vat toi­mia väy­lä­nä myös ti­lan­teis­sa, jois­sa sa­nat ovat hu­kas­sa. Mo­nien tut­tu­jen vir­sien syn­ty­pe­rä on läh­töi­sin Psal­meis­ta.

Psal­mi 31 pu­huu sii­tä tur­vas­ta, joka on kai­ken pe­rus­tus ja kal­lio. Vii­me ke­sän Su­vi­seu­ro­jen tun­nus­lau­see­na oli­vat tuon Psal­min sa­nat ”Her­ra si­nuun minä tur­vaan”. Vaik­ka em­me voi­neet ko­koon­tua yh­del­le kool­le, ne vä­lit­ti­vät sitä sa­no­maa, joka on vah­va tur­va ja tuki kaik­ki­na ai­koi­na. Su­vi­seu­ro­jen tun­nus­lau­seet tah­to­vat pai­nua unoh­duk­siin pik­ku­hil­jaa, mut­ta ai­na­kin it­ses­tä­ni tun­tuu, et­tä juu­ri tuo tun­nus­lau­se on tänä ai­ka­na ol­lut mo­nen huu­lil­la ru­kouk­sen ta­voin.

Psal­min 31 si­säl­tö tu­lee lä­hel­le mo­nes­ti sii­nä vai­hees­sa, kun se kos­ket­taa juu­ri me­neil­lään ole­vaa elä­män­ti­lan­net­ta. Psal­min sy­vin mer­ki­tys nou­see esiin jo sen en­sim­mäi­sis­tä ja­keis­ta, jois­ta vä­lit­tyy luot­ta­mus Ju­ma­laan sa­ma­nai­kai­ses­ti, kun pyy­de­tään apua vai­ke­as­sa elä­män­ti­lan­tees­sa:

”Her­ra, si­nuun minä tur­vaan. Älä mil­loin­kaan hyl­kää mi­nua. Sinä olet van­hurs­kas, pe­las­ta mi­nut! Kuu­le mi­nua, rien­nä avuk­se­ni! Ole mi­nul­le kal­lio, jon­ka suo­jaan saan pa­e­ta, vuo­ri­lin­na, jo­hon mi­nut pe­las­tat.” (Ps. 31:2–3.)

Tämä pu­hut­te­le­va ru­kous, Daa­vi­din Psal­mi, on osoi­tus Psal­mien roh­kai­se­vas­ta sa­no­mas­ta. Sen sä­keis­tä voi löy­tää vah­vis­tus­ta ja loh­tua omal­le us­kol­le.

Psal­mia lu­kies­sa­ni pääl­lim­mäi­si­nä jäi­vät mie­leen juu­ri nuo sa­nat, jot­ka tu­li­vat lä­hel­le su­vi­seu­ra­tun­nuk­ses­sa. Psal­mi ku­vaa vah­vas­ti ih­mi­sen osaa maa­il­mas­sa. Elä­mään kuu­luu niin va­loi­sia kuin ras­kai­ta ja tum­mi­a­kin sä­vy­jä. Tur­vat­to­muu­den ja hä­dän kes­kel­lä mei­dän ei tar­vit­se kui­ten­kaan tu­keu­tua omiin voi­miim­me, vaan saam­me luot­taa Ju­ma­laan.

Kirk­ko­vuo­den ajan­koh­das­sa Psal­mi 31 si­joit­tuu las­ki­ais­sun­nun­tail­le. Sitä seu­raa­vat paas­to­nai­ka ja Jee­suk­sen va­el­lus koh­ti ris­tin­kuo­le­maa. Va­pah­ta­ja on omal­la kär­si­mi­sel­lään osoit­ta­nut ih­mi­sil­le sen tur­va­kal­li­on, joka kes­tää, vaik­ka kaik­ki muu ym­pä­ril­lä mu­re­nee.

”Sinä olet mi­nun kal­li­o­ni ja pa­ko­paik­ka­ni. Sinä joh­da­tat ja oh­jaat mi­nua, sil­lä sinä olet mi­nun Ju­ma­la­ni. Sinä pääs­tät mi­nut ver­kos­ta, jon­ka vi­hol­li­set ovat vi­rit­tä­neet etee­ni. Sinä olet mi­nun tur­va­ni! Si­nun kä­sii­si minä us­kon hen­ke­ni. Her­ra, sinä lu­nas­tat mi­nut va­paak­si, sinä us­kol­li­nen Ju­ma­la.” (Ps. 31:4–6.)