Vau­la Es­ke­li

Ih­mi­set ko­ke­vat on­nea mo­nis­ta asi­ois­ta. Työ on yk­si te­ki­jä, joka osal­taan voi li­sä­tä on­nel­li­suut­ta ja tyy­ty­väi­syyt­tä ih­mi­sen elä­mäs­sä. Se ei ole pel­käs­tään toi­meen­tu­lon an­ta­ja, vaan sen mer­ki­tys on hy­vin mo­ni­ta­hoi­nen.

Työs­sä viih­ty­mi­seen ja työ­mo­ti­vaa­ti­oon vai­kut­ta­vat esi­mer­kik­si hy­vät työ­o­lot, hyvä työ­il­ma­pii­ri ja so­si­aa­li­set suh­teet työ­pai­kal­la sekä palk­ka­ta­so. Tär­kei­nä te­ki­jöi­nä hy­väs­tä työ­pai­kas­ta nou­se­vat myös työn­te­ki­jän ko­ke­ma luot­ta­mus ja ar­vos­ta­mi­nen. Mui­ta tun­nus­merk­ke­jä hy­väs­tä työ­pai­kas­ta ovat hyvä joh­ta­mi­nen ja se, et­tä työn­te­ki­jäl­lä on mah­dol­li­suus ke­hit­tää it­se­ään ja ede­tä omal­la työ­u­ral­laan. Työs­sä voi ko­kea ole­van­sa tar­peel­li­nen ja hyö­dyk­si omien vah­vuuk­sien­sa kaut­ta niin työ­yh­tei­sön si­säl­lä kuin yh­teis­kun­nas­sa­kin. Par­haim­mil­laan työ voi an­taa elä­mäl­le mer­ki­tyk­sen, vaik­ka työ it­ses­sään ei tee ke­tään on­nel­li­sek­si. Ku­ten elä­mäs­sä­kin on hy­viä ja huo­no­ja päi­viä, niin on myös työs­sä.

Lap­suu­des­ta mo­net muis­ta­vat omat haa­veen­sa ja poh­dis­ke­lun­sa sii­tä, mikä mi­nus­ta tu­lee iso­na. Jos­kus ne haa­veet joh­ta­vat ky­sei­seen am­mat­tiin, mut­ta usein am­mat­ti­haa­ve voi muut­tua iän kart­tu­es­sa ja opis­ke­lu­paik­kaa miet­ties­sä sekä eri­lais­ten elä­män­ti­lan­tei­den vai­ku­tuk­ses­ta.

Olen it­se saa­nut teh­dä työ­tä, jos­ta haa­vei­lin ja jos­ta olen pi­tä­nyt. Se on täyt­tä­nyt mi­nun tar­pee­ni ja toi­vee­ni. Ha­kies­sa­ni en­sim­mäis­tä opis­ke­lu­paik­kaa haas­tat­te­li­ja ky­syi, et­tä mi­täs sit­ten, jos et nyt pää­se­kään opis­ke­le­maan. Muis­tan vas­tan­nee­ni sii­hen hy­vin päät­tä­väi­ses­ti, et­tä sit­ten vain haen uu­des­taan, kun­nes pää­sen opis­ke­le­maan. Sain sil­loin opis­ke­lu­pai­kan, ei­kä uut­ta ha­ku­ker­taa tar­vin­nut odo­tel­la. Myö­hem­min opis­ke­lin uu­den am­ma­tin ja nyt työ­u­ra­ni lop­pu­puo­lel­la olen vä­lil­lä pa­lan­nut te­ke­mään lä­hes sa­maa työ­tä, jos­sa nuo­re­na aloi­tin.

Kes­kus­te­lin muu­ta­mien tut­ta­vie­ni kans­sa hei­dän omas­ta työ­u­ras­taan sekä työs­sä viih­ty­mi­ses­tä ja sii­hen vai­kut­ta­vis­ta te­ki­jöis­tä. Van­hem­mal­la ikä­pol­vel­la työn mer­ki­tys on saa­nut ar­vo­maa­il­mas­sa eri­lai­sia pai­no­tuk­sia kuin esi­mer­kik­si ny­ky­ai­ka­na. Toi­me­li­ai­suus ja työ­hön omis­tau­tu­mi­nen ja oli­vat so­dan jäl­keen kas­va­neel­le su­ku­pol­vel­le it­ses­tään sel­vää. Toi­meen­tu­lon hank­ki­mi­nen saat­toi ol­la tuol­loin suu­ren vai­van­nä­ön ta­ka­na. Omien van­hem­pien esi­merk­ki oh­jaa las­ten asen­net­ta työn­te­koon ja am­ma­tin­va­lin­taan. Ko­to­na saa­tu kan­nus­tus aut­taa las­ta ym­mär­tä­mään esi­mer­kik­si kou­lu­työn mer­ki­tyk­sen ja sen tuo­mat mah­dol­li­suu­det myö­hem­mäs­sä elä­mäs­sä. Ko­to­na opi­tuis­ta tai­dois­ta on suu­ri hyö­ty sii­nä vai­hees­sa, kun nuo­ri it­se­näis­tyy ja muut­taa omaan asun­toon.

Ny­kyih­mi­sel­le si­tou­tu­nei­suus työn­te­koon nä­kyy esi­mer­kik­si niin, et­tä työ­tä sa­mas­sa työ­pai­kas­sa ja am­ma­tis­sa ei vält­tä­mät­tä jat­ke­ta enää elä­kei­kään saak­ka. Mo­net ih­mi­set vaih­ta­vat alaa opis­ke­le­mal­la uu­den am­ma­tin, ja myös työ­paik­kaa vaih­de­taan her­kem­min kuin en­nen. Kes­kus­te­luis­sa tuli esil­le myös se, et­tä mitä kiin­nos­ta­vam­mak­si ja si­säl­tö­rik­kaam­mak­si hen­ki­lö koki oman työn­sä, sitä pal­kit­se­vam­mak­si se ko­et­tiin. On tär­ke­ää saa­da tun­tea, et­tä työ on mie­le­käs­tä. Se li­sää myös työ­hön si­tou­tu­mis­ta ja työ­tyy­ty­väi­syyt­tä. Työ­tä te­ke­mäl­lä ih­mi­nen saa osak­seen siu­nauk­sen, joka aut­taa hän­tä jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä.

Vas­taa­vas­ti työn kuor­mit­ta­vuus on hai­tal­lis­ta ih­mi­sen fyy­si­sel­le ja psyyk­ki­sel­le ter­vey­del­le. Työ­hön ja työ­yh­tei­söön liit­ty­vät eri­lai­set ris­ti­rii­dat ja yli­kuor­mi­tus ai­heut­ta­vat stres­siä ja uu­pu­mus­ta ja hei­ken­tä­vät työs­sä jak­sa­mis­ta.

Tut­ta­va­per­heen äi­ti toi esil­le sen, kuin­ka lap­si­per­hees­sä van­hem­mat jou­tu­vat miet­ti­mään sitä, mi­ten so­vit­taa yh­teen las­ten kas­va­tuk­sen ja työn. Las­ten ol­les­sa pie­niä ja kas­va­es­sa ti­lan­teet per­heen si­säl­lä muut­tu­vat ja vaa­ti­vat pal­jon sekä äi­din et­tä isän voi­ma­va­ro­ja. Ko­ti­äi­ti­nä hän sa­noi käy­vän­sä it­se omat ke­hi­tys­kes­kus­te­lun­sa.

Ko­to­na lap­sia hoi­ta­va van­hem­pi te­kee tär­ke­ää kas­va­tus­teh­tä­vää ja tar­vit­see ar­vos­tuk­sen li­säk­si myös to­del­lis­ta tu­kea yh­teis­kun­nal­ta. Vii­me ai­koi­na on pal­jon tuo­tu esil­le tasa-ar­voa. Kaik­keen tasa-ar­vo ei kui­ten­kaan yl­lä, vaan Ju­ma­la on aset­ta­nut äi­dil­le ja isäl­le omat teh­tä­vät. Per­hees­sä työ­tä ja vas­tuu­ta riit­tää mo­lem­mil­le, sen ja­ka­mi­nen aut­taa van­hem­pia jak­sa­maan ar­jen kes­kel­lä. Ko­to­na teh­ty kas­va­tus­työ on kor­vaa­ma­ton­ta las­ten hy­vin­voin­nin kan­nal­ta, jopa niin, et­tä eri­lai­sil­la roo­leil­la ja yh­teis­kun­nal­li­sel­la ase­mal­la ei ole mer­ki­tys­tä sil­loin, kun van­hem­mat nä­ke­vät lap­sen ai­nut­ker­tai­se­na, lah­ja­na.

Työn mo­ni­ta­hoi­nen mer­ki­tys on kes­keis­tä, on se sit­ten ko­din ul­ko­puo­lel­la tai ko­to­na teh­tä­vää työ­tä, las­ten­hoi­to- tai omais­hoi­ta­jan työ­tä. Omais­hoi­ta­jan työ on vaa­ti­vaa eri­tyis­lap­sen, vam­mai­sen tai van­huk­sen hoi­ta­mis­ta. Omas­sa työs­sä­ni olen koh­dan­nut iäk­käi­tä, puo­li­so­aan hoi­ta­via ih­mi­siä, jot­ka ha­lu­si­vat en­si­si­jai­ses­ti it­se osal­lis­tua lä­hei­sen­sä hoi­toon. Ker­ran eräs tut­tu, kah­dek­saa­kym­men­tä ikä­vuot­ta lä­hes­ty­vä nai­nen sa­noi kau­niis­ti, et­tä tämä on mi­nul­le an­net­tu rak­kau­den pal­ve­lu­teh­tä­vä, ja sitä ai­on teh­dä niil­lä voi­mil­la, jot­ka mi­nul­le an­ne­taan.

Omais­hoi­to­työs­tä olen it­se­kin saa­nut pie­nen sii­vun toi­mies­sa­ni eri­tyis­lap­sen per­heel­le hä­nen omais­hoi­ta­ja­van­hem­man va­paa­päi­vien lo­mit­ta­ja­na. Tuon työn rik­kaus ei tule sii­tä saa­dus­ta palk­ki­os­ta, vaan ilos­ta, jon­ka tuo eri­tyis­lap­si on tuo­nut mei­dän ko­tiim­me noi­na vii­kon­lop­pui­na.

Eri­lai­sia työ­hön liit­ty­viä te­ki­jöi­tä poh­ties­sa nou­see esiin yh­te­nä osa-alu­ee­na työt­tö­mäk­si jou­tu­mi­nen ja työn­te­koa ra­joit­ta­vat te­ki­jät. Työn suu­ri ar­vos­tus ko­ros­tuu mo­nel­la ta­hol­la. Se on asia, jota ei eh­kä tule aja­tel­leek­si kii­reis­tä työ­u­raa teh­des­sä. Työt­tö­mäl­le ti­lan­ne voi kui­ten­kin ol­la epä­toi­voi­nen ja ma­sen­ta­va. Työt­tö­mäk­si jää­mi­nen tuo toi­meen­tu­lo­huo­lia ja hen­kis­tä hä­tää niin yk­si­ne­lä­väl­le kuin per­heel­li­sel­le­kin. Ym­pä­ris­tön pai­neet li­sää­vät stres­siä työt­tö­myy­den jat­ku­es­sa pi­dem­pään. Työ­tön voi jou­tua ko­ke­maan ul­ko­puo­lis­ten ar­vos­te­lua ja syr­jin­tää. Li­säk­si on myös hei­tä, jot­ka ei­vät ter­vey­ten­sä vuok­si ky­ke­ne te­ke­mään töi­tä. Ih­mis­ten eri­lai­suus ei sai­si aset­taa ke­tään hei­kom­paan ase­maan, sil­lä olem­me­han Ju­ma­lan sil­mis­sä kaik­ki sa­ma­nar­voi­sia. Em­me­hän ha­lua omal­ta osal­tam­me ol­la li­sää­mäs­sä ke­nen­kään taak­kaa, vaan Raa­ma­tun ope­tuk­sen mu­kai­ses­ti kan­tai­sim­me tois­tem­me taak­ko­ja ja oli­sim­me apua tar­vit­se­van lä­hel­lä (Gal. 6:2).

Ri­pus­tan pyyk­kiä na­rul­le

val­koi­sia, mus­tia, kir­ja­via

na­rul­la lap­sen pai­to­ja,

nuo­ren lem­pi­hup­pa­ri,

äi­din om­pe­le­ma lii­na,

ano­pin ’tik­ku­a­mat’ su­kat.

Kat­son elä­män jäl­kiä,

nämä kaik­ki

mi­nul­le an­net­tu.

(Vau­la Es­ke­li)