Vau­la Es­ke­li

Vaula Eskeli

Olet­ko jos­kus ka­dot­ta­nut jo­tain it­sel­le­si tär­ke­ää ja löy­tä­nyt sen uu­des­taan? Su­vi­seu­rois­sa ka­to­aa joka vuo­si val­ta­va mää­rä vä­hem­män ar­vok­kai­ta ja myös ar­vok­kai­ta ta­va­roi­ta. Pian lä­hes­ty­vät Su­vi­seu­rat tuo­vat var­mas­ti mo­nil­le muis­to­ja ka­don­neis­ta esi­neis­tä ja nii­den löy­ty­mi­ses­tä. Mi­nul­le kävi näin Po­rin Su­vi­seu­rois­sa. Ka­do­tin siel­lä seu­ra-alu­eel­la kul­ke­nee­seen bus­siin mat­ka­pu­he­li­me­ni.

Kul­jim­me seu­ra­ken­tän ja ma­ja­paik­kaam­me vä­li­set mat­kat päi­vit­täin bus­sil­la, kos­ka mat­ka sin­ne pe­rim­mäi­sel­le pel­lol­le seu­ra­ken­täl­tä oli mel­ko pit­kä. Mat­kat tait­tui­vat seu­ra­päi­vien ai­ka­na lä­hes joka ker­ta tä­pö­täy­des­sä bus­sis­sa, ja eri­tyi­ses­ti il­lan vii­mei­sin bus­si oli ai­na tu­pa­ten täyn­nä. Is­tuim­me koko mat­kan hy­vin tii­viis­ti, sa­mal­la pen­kil­lä vie­ri vie­res­sä niin mon­ta kuin sii­hen vain mah­tui, ja osa sy­lis­sä. Bus­sin py­säh­ty­es­sä vii­mei­sel­le asun­to­vau­nu­a­lu­eel­le kai­kil­la oli kii­re pääs­tä pois bus­sis­ta.

Lau­an­tai-il­ta­na pois­tut­tu­am­me bus­sin kyy­dis­tä huo­ma­sin pian, et­tä olin ka­dot­ta­nut pu­he­li­me­ni. Bus­si oli jo kui­ten­kin eh­ti­nyt läh­teä ta­kai­sin pa­luu­mat­kal­le, en­kä pääs­syt tar­kis­ta­maan mi­hin se oli pu­don­nut. Tie­sin kui­ten­kin, mis­sä se voi­si ol­la, ja mi­nul­la oli myös vah­va tun­ne, et­tä se löy­tyy!

Seu­raa­vien päi­vien ai­ka­na poik­ke­sin usei­ta ker­to­ja seu­ra-alu­een löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­tos­sa ky­se­le­mäs­sä ka­don­nut­ta pu­he­lin­ta­ni ja ky­se­lin sitä myös bus­si­lii­ken­teen jär­jes­tä­jäl­tä. Löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­tos­ta muis­tan joka ker­ta avu­li­aat ja ys­tä­väl­li­set työ­vuo­ro­lai­set, jot­ka kä­vi­vät läpi sin­ne tuo­tu­ja ta­va­roi­ta ja lu­pa­si­vat ol­la heti yh­tey­des­sä, jos ka­don­nut pu­he­li­me­ni toi­mi­te­taan sin­ne. Vii­mei­set­kin seu­ra­päi­vät ku­lui­vat, ei­kä pu­he­lin­ta­ni löy­ty­nyt.

Ko­tiin pa­lat­tu­am­me soit­te­lin muu­ta­mia ker­to­ja Po­rin Lii­ken­teen toi­mis­toon ja ky­se­lin, mil­loin heil­lä on ta­pa­na sii­vo­ta bus­sit pe­rus­teel­li­sem­min. Hei­dän mu­kaan­sa bus­si oli sii­vot­tu sa­man tien, kun lii­ken­nöin­ti seu­ra-alu­eel­la päät­tyi, ei­kä siel­tä ol­lut löy­ty­nyt pu­he­lin­ta­ni.

Asia jäi as­kar­rut­ta­maan miel­tä­ni. Tun­ne pu­he­li­men löy­ty­mi­ses­tä tai­si sit­ten­kin ol­la vää­rä, vaik­ka en oli­si­kaan ha­lun­nut myön­tää sitä. Ai­kaa ku­lui lä­hes elo­kuun lo­pul­le, kun­nes erään ker­ran huo­ma­sin ou­don vies­tin säh­kö­pos­tis­sa­ni. Vies­tin si­säl­tö oli ly­hyt: sii­nä ky­syt­tiin ai­no­as­taan, olen­ko ka­dot­ta­nut pu­he­li­me­ni.

Yh­tey­de­no­ton jäl­keen sain kuul­la, et­tä pu­he­li­me­ni oli löy­ty­nyt hei­nä­kuus­sa Po­ris­sa bus­sis­ta pen­kin ja sei­nän vä­lis­tä. Ky­sei­nen löy­tä­jä ei kui­ten­kaan pa­laut­ta­nut pyyn­nös­tä­ni huo­li­mat­ta sitä mi­nul­le, ei­kä hän toi­mit­ta­nut sitä löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­toon­kaan. Ta­pah­tu­ma sai kui­ten­kin mi­nun kan­nal­ta­ni mu­ka­van pää­tök­sen. Mie­he­ni ol­les­sa syk­syn ai­ka­na työ­mat­kal­la Po­ris­sa hän kävi nou­ta­mas­sa pu­he­li­men löy­tä­jän ko­toa. Pu­he­lin oli eh­jä, suo­ja­kuo­ret ja pu­he­li­men muis­ti­kort­ti oli­vat jää­neet löy­tä­jän hal­tuun.

Ar­ki­ses­sa elä­mäs­sä meil­tä jo­kai­sel­ta ka­to­aa pal­jon ta­va­roi­ta. Osa niis­tä löy­tyy, osaa ei löy­dy enää kos­kaan. Ka­dot­ta­mi­sel­la ja löy­ty­mi­sel­lä on mer­ki­tys­tä myös hen­gel­li­ses­sä mie­les­sä: ih­mi­nen voi ka­dot­taa sy­dä­mel­tään us­kon ja läh­teä pois Ju­ma­lan pe­las­ta­vas­ta yh­tey­des­tä. Olem­me kuul­leet ja lu­ke­neet myös kir­joi­tuk­sia niis­tä ta­pah­tu­mis­ta, kun joku pit­kään sy­dä­mel­leen tun­non rau­haa et­si­nyt on saa­nut ko­kea omal­le koh­dal­leen löy­tä­jän ilon.

On hyvä muis­taa, mikä Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan on elä­mäm­me tär­kein pää­mää­rä. Us­ko avaa tien tai­vaan ko­tiin. Raa­mat­tu ke­hot­taa et­si­mään en­nen muu­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­taan, sil­lä sen ohel­la ih­mi­sel­le an­ne­taan kaik­ki muu­kin tar­peel­li­nen. ”Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen”, Jee­sus sa­noi (Matt. 6:20).

Lä­hes­ty­vät Su­vi­seu­rat muis­tut­ta­vat it­se­ä­ni ru­koi­le­maan niin löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­ton kuin mui­den­kin työ­vuo­ro­jen te­ki­jöi­den puo­les­ta, et­tä Tai­vaan Isä siu­nai­si jo­kai­sen työn. Ru­kouk­ses­sa voim­me it­se ku­kin myös pyy­tää löy­tä­jän ar­moa us­kon­sa ka­dot­ta­neel­le ja tun­non rau­haa et­si­väl­le.