Ke­sän ai­ka­na saim­me kuun­nel­la Ke­sä­seu­ra­ra­di­on kaut­ta Sii­o­nin lau­lu­ja, vir­siä, seu­ra­pu­hei­ta ja toi­mi­tet­tua oh­jel­maa. Kuu­lin usei­ta ker­to­ja omia lem­pi­lau­lu­ja­ni ja tu­tus­tuin myös en­nes­tään vä­hem­män kuu­le­mii­ni lau­lui­hin.

Seu­ra­ra­di­oa kuun­nel­les­sa­ni muis­te­lin ai­em­pien ke­sien Su­vi­seu­ro­ja ja seu­ro­ja lap­suu­te­ni rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä.

Van­han har­mo­nin soin­nut seu­raa­vat aja­tuk­si­a­ni is­tu­es­sa­ni pi­ha­kei­nuun odot­ta­maan Ke­sä­seu­ra­ra­di­on pää­tö­soh­jel­maa. Kul­jen van­han seu­ra­sa­lin pe­räl­le ja yh­dyn al­ku­vir­teen: "Ni­me­si ko­koon tul­lei­na, kii­täm­me Jee­sus si­nua. Sa­na­si meil­le lois­ta­koon, ar­mo­si kai­ken va­lais­koon."

Seu­ra­pu­heen jäl­keen sa­lin etuo­sas­ta ka­jah­taa isoi­sä­ni Ur­hon aloit­ta­ma­na lau­lu "Ah au­tu­as­ten maas­sa", ja vie­lä toi­nen­kin lau­lu, "Nyt ko­dis­ta lau­lun mä lau­lan". Lau­lu­jen sa­nat ovat kuin jat­koa saar­nal­le – ne kan­ta­vat toi­voa tai­vaan ko­dis­ta, joka on us­kon mää­rän­pää. "Siell' ilos­ta syk­käi­lee sy­dän, ei vuo­da siell' kyy­ne­lei­tä."

Nuo lau­lut kul­jet­ta­vat mi­nut seu­raa­vak­si omal­le rip­pi­lei­ril­le­ni Reis­jär­vel­le. Me lei­ri­läi­set va­lit­sim­me rip­pi­lau­luk­si "Ovat syn­ti­ni an­teek­si suu­ret". Sen pu­hut­te­le­vat sa­nat py­säyt­tä­vät ajat­te­le­maan en­nen kaik­kea us­kon lah­jaa, joka meil­le on val­mis­tet­tu tai­vaas­sa. Vie­lä ny­kyi­sin­kin ha­vah­dun kuun­te­le­maan lau­lun sa­no­ja, kun kuu­len lau­let­ta­van sitä.

Ala­jär­ven ke­sä­seu­rois­sa jo­no­tan eh­tool­li­sel­la käyn­nin jäl­keen ur­ku­leh­te­ril­lä is­tu­ma­paik­kaa pääs­täk­se­ni lau­la­maan yh­des­sä tois­ten nuor­ten kans­sa. Läm­pi­mä­nä ke­säil­ta­na ur­ku­ri pyyh­kii vä­lil­lä hi­keä ja juo vet­tä. Lau­la­jat odot­ta­vat malt­ta­mat­to­mi­na seu­raa­vaa lau­lua. Kir­kon pi­hal­la lau­lu ta­voit­taa kai­ut­ti­mien kaut­ta pen­keil­le aset­tu­neet kuu­li­jat. "Ei lau­la­mas­ta lak­kaa nyt sie­lu ilois­saan" kai­kuu seu­ra­kan­san lau­la­es­sa täy­des­tä sy­dä­mes­tään.

Kun seu­rat päät­ty­vät, pa­laan ko­tiin seu­rois­sa kai­ku­nei­den lau­lu­jen soin­tien saat­te­le­ma­na. Jon­kin ajan ku­lut­tua kuu­len nois­sa seu­rois­sa ää­ni­tet­ty­jä lau­lu­ja naa­pu­ri­paik­ka­kun­nan nuor­ten ka­set­ti­soit­ti­mel­ta. Olen hal­ti­ois­sa­ni saa­tu­a­ni vii­mein myös it­sel­le­ni ko­pi­on ka­se­tis­ta, joka oli ää­ni­tet­ty eh­tool­lis­kir­kon ai­ka­na. Sii­tä al­koi oma C-ka­set­ti­ai­ka­kau­te­ni, ku­ten jot­kut tuo­ta ai­kaa ni­mit­ti­vät. Erään leh­ti­ar­tik­ke­lin mu­kaan kuu­lun siis C-ka­set­ti­su­ku­pol­veen.

Vanhoja C-kasetteja.

Ar­tik­ke­lis­sa ker­rot­tiin, kuin­ka C-ka­se­tit ja ka­set­ti­soit­ti­met mul­lis­ti­vat sen ajan mu­sii­kin kuun­te­lun. C-ka­se­tit tar­jo­si­vat mah­dol­li­suu­den mu­sii­kin ää­nit­tä­mi­sen ja omien ko­ko­el­mien luo­mi­sen sekä nii­den ja­ka­mi­sen. Ka­set­ti­soit­ti­mien yleis­ty­es­sä 1970- ja 80-lu­vuil­la ai­em­min käy­tös­sä ol­leet ke­la­nau­hu­rit jäi­vät vä­hem­mäl­le käy­töl­le.

Ää­ni­tyk­siä teh­tiin myös Su­vi­seu­rois­sa ja rau­ha­nyh­dis­tyk­sil­lä. Muis­tan, et­tä olen ol­lut tei­ni-ikäi­se­nä Su­vi­seu­rois­sa ää­nit­tä­mäs­sä seu­ra­vie­rail­le tar­koi­te­tus­sa ää­ni­tys­ko­pis­sa pu­hei­ta ja lau­lu­ja 60 mi­nuu­tin mit­tai­sel­le C-ka­se­til­le. Ää­ni­tyk­sen ai­ka­na ei tar­vin­nut koko pu­heen ai­kaa ol­la ää­ni­tys­ko­pis­sa, kun­han huo­leh­ti, et­tä käy vä­lil­lä kään­tä­mäs­sä ka­se­tin toi­sen puo­len.

1970-lu­vun lo­pul­ta ja 1980-lu­vul­ta mo­net muis­ta­vat jois­ta­kin ke­sä­seu­rois­ta tai muis­ta isois­ta seu­rois­ta ää­ni­te­tyt ka­se­tit, joi­ta vaih­det­tiin ja ko­pi­oi­tiin toi­sil­ta. Ka­set­te­ja löy­tyy vie­lä­kin mo­nen va­ras­tois­ta. Nii­hin liit­tyy mo­nia nos­tal­gi­sia muis­to­ja.

Kasettinauhureita ja C-kasetteja.

Omas­sa nuo­ruu­den­ko­dis­sa­ni ka­set­ti­soit­ti­men kai­ut­ti­met tois­ti­vat yhä uu­des­taan ja uu­des­taan Hel­sin­gin ke­sä­seu­ro­jen ai­ka­na teh­tyä ää­ni­tet­tä. Vä­hi­tel­len nau­ha al­koi ve­ny­mään ja von­ku­maan ja meni jopa poik­ki. Sil­loin otet­tiin esil­le työ­ka­lut: pie­ni ruu­vi­meis­se­li, lyi­jy­ky­nä, sak­set ja teip­piä. Toi­vot­tiin, et­tä kor­jauk­sen jäl­keen ka­se­tis­sa ei oli­si ko­vin pal­jon li­sä­ko­hi­naa – ja et­tä se oma lem­pi­lau­lu oli­si ai­na­kin säi­ly­nyt eh­jä­nä. On­nek­si ve­ny­neen ka­se­tin ti­lal­le sai hy­väl­lä tuu­ril­la uu­den ko­pi­on ja voi taas jat­kaa kuun­te­lua sii­tä, mi­hin oli jää­nyt edel­li­sel­lä ker­ral­la.

Ke­sä­seu­ra­ra­di­on oh­jel­mien lo­put­tua pa­la­sin ta­kai­sin ka­set­ti­soit­ti­men ää­reen ja ke­la­sin Ala­jär­ven C-ka­se­tin nau­haa eteen­päin, kun­nes löy­sin koh­dan "Juok­see ar­mon vir­ta yhä, kal­lis pyhä, al­ta temp­lin kyn­nyk­sen. Kul­jet­taa­pi syn­tis­kur­jan, hei­kon nur­jan, läpi vai­vain, kyy­nel­ten."

Kasettinauhuri ja C-kasetin korjaustarpeita.