Vau­la Es­ke­li

Olen päät­tä­mäs­sä blo­gi­kir­joit­te­lua Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­des­sä kol­men vuo­den kir­joi­tus­jak­son jäl­keen. Aloit­ta­es­sa­ni kir­joit­ta­mi­sen lis­ta­sin kaik­ki en­sim­mäi­sen vuo­den ai­heet. Kir­joi­tin sit­ten teks­tit lis­tan mu­kaan yh­tä poik­keus­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta. Tuol­le ker­ral­le miet­ti­mä­ni ai­he jäi si­vuun, kun aja­tuk­set py­säh­tyi­vät su­run ja kai­pauk­sen kes­kel­lä lä­hei­sen elä­män päät­ty­es­sä.

Toi­sen vuo­den ai­heet löy­tyi­vät vie­lä koh­tuul­li­sen hel­pos­ti, mut­ta tä­män vii­mei­sen vuo­den lo­pul­la piti ai­hei­ta miet­tiä pi­dem­pään. Oi­ke­as­taan haas­ta­vin­ta kir­joit­ta­mi­ses­sa on­kin ol­lut so­pi­van ai­heen löy­tä­mi­nen; sit­ten kun se on ol­lut mie­les­sä sel­vä­nä, it­se kir­joit­ta­mi­nen on su­ju­nut jou­he­vam­min.

Olen avan­nut kir­joit­ta­es­sa­ni oman elä­mä­ni ta­ri­naa, mut­ta olen kir­joit­ta­nut myös ylei­sim­mis­tä us­ko­vai­sen ih­mi­sen elä­mää lä­hel­lä ole­vis­ta ai­heis­ta. Kir­joit­ta­ja­na olen pyr­ki­nyt sii­hen, et­tä osai­sin ot­taa teks­teis­sä huo­mi­oon eri­lai­sis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa ole­vat lu­ki­jat, jot­ka ovat py­säh­ty­neet verk­ko­leh­den blo­gien ää­rel­le. Olen kii­tol­li­nen kai­kis­ta saa­mis­ta­ni pa­laut­teis­ta, joi­den kaut­ta teks­tit ovat saa­neet sy­vem­pää nä­kö­kul­maa.

Oman elä­mä­ni ta­ri­na on kul­ke­nut eteen­päin blo­gis­ti­vuo­sien ai­ka­na mo­nien ko­ke­mus­ten ja ta­pah­tu­mien kes­kel­lä. Taak­se­päin kat­sel­les­sa tätä ajan­jak­soa sä­vyt­ti vä­lil­lä ko­ro­na­pan­de­mi­an ai­heut­ta­mat huo­let ja pel­ko. Epä­var­muu­den kes­kel­lä luot­ta­mus Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen sai uu­sia mer­ki­tyk­siä sii­hen, et­tä meil­lä on Ju­ma­las­sa vah­va tur­va, jo­hon saam­me no­ja­ta.

It­se­näi­syys­päi­vän al­la aja­tuk­set kul­keu­tui­vat väis­tä­mät­tä aja­tuk­seen va­paas­ta isän­maas­ta. So­dan al­ka­es­sa Uk­rai­nas­sa poh­din osal­lis­tu­mis­ta va­paa­eh­tois­työ­hön hä­dän kes­kel­lä ole­vien aut­ta­mi­sek­si. Toi­mies­sa­ni per­he­hoi­ta­ja­na eteem­me avau­tui ik­ku­na nuo­ren elä­mään. Nuo­ren, joka oli jou­tu­nut läh­te­mään omas­ta ko­dis­taan. On vai­kea ku­vi­tel­la, mil­tä hä­nes­tä on tun­tu­nut pa­e­tes­saan so­dan kau­hu­ja mei­dän maa­ham­me, vie­rai­den ih­mis­ten luok­se.

It­se­näi­syys­päi­vän jäl­keen päi­vät vie­vät mei­dät lä­hel­le jou­lua. Mar­ras­kuun lo­pul­la is­tuin alu­eel­li­ses­sa jou­lu­lau­lu­ti­lai­suu­des­sa ko­ti­kau­pun­ki­ni kir­kos­sa. Si­säl­lä kir­kos­sa kynt­ti­löis­tä lois­ta­va valo ja sei­men ilo­sa­no­ma läm­mit­ti kuu­li­jan pai­kal­le is­tu­nei­den sy­dä­miä. Olin saa­nut pyyn­nön kir­joit­taa ti­lai­suu­teen Ma­ria-ai­hei­sen ru­non il­lan si­säl­töön liit­ty­en. Odo­tin il­lan ku­lu­es­sa hie­man jän­ni­tyk­sel­lä sen kuu­le­mis­ta.

Ru­non edel­lä lap­si­kuo­ron lau­la­ma Käy sei­mel­le, lap­si -lau­lu joh­dat­ti aja­tuk­set il­lan tär­keim­pään ai­hee­seen, Ma­ria-äi­din sy­lis­sä le­pää­vään maa­il­man Va­pah­ta­jaan.

Ha­lu­an toi­vot­taa ru­no­ni sa­noin teil­le kai­kil­le lu­ki­joil­le jou­lun ilo­sa­no­man va­loa ja Tai­vaan Isän siu­naa­maa Uut­ta vuot­ta.

MA­RIA, HER­RAN PAL­VE­LI­JA

Ma­ria, sinä nai­sis­ta siu­na­tuin.

Kau­an sit­ten koh­ta­sit en­ke­lin sa­nat:

Pyhä Hen­ki tu­lee si­nun yl­le­si.

Sinä, Ma­ria, as­tuit as­ke­leet

Kor­keim­man kat­seen al­la.

Nöy­ryy­del­lä ja kii­tol­li­suu­del­la

otit vas­taan Her­ran tah­don,

”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar.

Ta­pah­tu­koon mi­nul­le niin kuin sa­noit.”

Ter­veh­dit­ty,

sinä Her­ran pal­ve­li­ja,

Lu­paus­ten lap­si kei­nui

sy­dä­me­si al­la.

Sinä ar­moi­tet­tu va­lit­tu­jen jou­kos­sa,

poi­ka­si as­kel­ten kai­ku kan­taa yhä

vies­tiä Sii­o­nin kes­kel­lä.

Yhä puh­ke­a­vat laak­sot vi­he­ri­öi­mään,

maan ää­riin vir­taa kir­kas päi­vä,

sade pi­sa­roi au­ti­o­maan yl­le.

”Iloit­se ty­tär Sii­on,

Her­ra ot­taa pois tuo­mi­o­si

ja kar­kot­taa vi­hol­li­se­si.

Si­nun ei tar­vit­se pe­lä­tä mi­tään pa­haa.”

Vii­toi­tet­tu tie kul­kee

kal­li­on la­el­ta ian­kaik­ki­suu­teen,

vuo­ren läm­mös­sä soi­vat kii­tos­lau­lut.

Vaasan kirkon alttaritauluna on Albert Edelfeldtin vuonna 1894 maalaama "Paimenten kumarrus".

Vaula Eskeli