Hil­jaa va­lui kesä pois,

leh­det pu­toi­li­vat,

hä­mä­rä las­keu­tui

pi­ha­maal­le.

Met­sän reu­nas­sa

kai­ku­na läh­te­vien

lin­tu­jen kut­su­huu­to.

Kurjet lähdössä muuttomatkalle

Vaula Eskeli

Ku­lu­nut kesä oli Il­ma­tie­teen­lai­tok­sen mu­kaan en­nä­tyk­sel­li­sen läm­min. Nyt kesä on ta­ka­na. Syk­syn tun­tu tu­lee vas­taan pi­hal­le as­tu­es­sa, ja kir­pe­ät pak­ka­syöt kol­kut­te­le­vat jo ovel­la. Tä­nään ke­rä­sin ome­na­puus­ta vii­mei­siä pu­ner­tu­nei­ta ome­noi­ta ja toin ne si­säl­le odot­ta­maan pii­ra­kan lei­po­mis­ta.

Aa­mul­la su­mu­ver­ho peit­ti mai­se­maa ja kel­las­tu­vat leh­det pu­toi­li­vat maa­han. Luon­to val­mis­tau­tuu vä­hi­tel­len tal­vi­le­poon. Va­loi­sa ai­ka vä­he­nee, ja läm­pi­mät päi­vät ovat vaih­tu­neet vii­le­äm­piin läm­pö­ti­lan las­kies­sa. Luon­nos­sa kas­vun voi­ma heik­ke­nee, ja voim­me näh­dä kuin­ka ”ruo­ho kuih­tuu ja kuk­ka­nen la­kas­tuu” (Ps. 37:2). Ju­ma­la pi­tää näin huol­ta luon­non kier­to­ku­lus­ta. Saam­me kii­tol­li­si­na naut­tia luon­non an­ti­mis­ta ja ke­sän sa­dos­ta.

Ke­sän lo­pul­la luin ar­tik­ke­lin 4H-ker­ho­toi­min­nas­ta syk­syi­seen ajan­koh­taan liit­ty­en. Yh­te­nä työ­muo­to­na 4H pyr­kii in­nos­ta­maan nuo­ria muun mu­as­sa ke­rää­mään mar­jo­ja met­säs­tä ja an­sait­se­maan sil­lä ta­val­la omaa ra­haa.

Nuo­re­na moni maa­seu­dul­la kas­va­nut tyt­tö tai poi­ka on ol­lut mu­ka­na 4H-ker­ho­toi­min­nas­sa ja hoi­ta­nut omaa kas­vi­maa­ta. It­sel­le­ni­kin toi­min­ta tuli tu­tuk­si lä­hin­nä kas­vi­maa­ta hoi­ta­es­sa. Ker­ho­noh­jaa­jal­ta sai opas­tus­ta kas­vi­maan pe­rus­ta­mi­seen ja vil­je­lyyn. Ker­ho­toi­min­nan ydin­ta­voit­tee­na on te­ke­mäl­lä op­pi­mi­nen.

Kas­vi­maan pe­rus­ta­mi­nen ja hoi­ta­mi­nen oli käy­tän­nön­lä­heis­tä työ­tä. Ke­sän ku­lu­es­sa pää­si nä­ke­mään esi­mer­kik­si it­se kyl­vet­ty­jen pork­ka­noi­den ja pu­na­juur­ten kas­vun. Vä­lil­lä työ to­sin oli puu­dut­ta­vaa kit­ke­mis­tä, ei­kä se tun­tu­nut in­nos­ta­val­ta kuu­ma­na ke­sä­päi­vä­nä. Lop­pu­ke­sää koh­ti men­tä­es­sä sai kui­ten­kin vih­doin näh­dä työn­sä tu­lok­sia ja ko­kea kas­vun ih­meen, kuin myös sen, et­tä ai­na vil­je­ly ei on­nis­tu­nut.

Ju­ma­la pi­tää huo­len kai­kes­ta ym­pä­ril­läm­me ole­vas­ta. Hä­nen suo­je­luk­ses­saan on myös ih­mis­sy­dän­ten ra­vit­se­mi­nen ja hoi­ta­mi­nen. Saam­me näh­dä, kuin­ka Ju­ma­la aut­taa mei­tä mo­nin ta­voin, vaik­ka em­me it­se sitä ai­na huo­maa. Hän on lu­van­nut meil­le ajal­li­sen elä­män siu­nauk­sen. Läm­pi­män ke­sän jäl­keen nä­em­me, kuin­ka Ju­ma­la an­toi kas­vun, niin et­tä ih­mi­set saa­vat ruu­an pöy­tään ja kai­ken muun­kin tar­vit­se­man­sa. ”Ja hän sa­noi ope­tus­lap­sil­len­sa: ’Sen­täh­den minä sa­non teil­le: äl­kää mu­reh­ti­ko hen­ges­tän­ne, mitä söi­sit­te, äl­kää­kä ruu­mis­tan­ne, mitä pääl­len­ne pu­ki­sit­te. Sil­lä hen­ki on enem­män kuin ruo­ka, ja ruu­mis enem­män kuin vaat­teet'." (Luuk. 12:22–23.)

Ih­mi­sen teh­tä­vä on vil­jel­lä ja var­jel­la maa­ta. Vas­tuu luon­non var­je­lus­ta kuu­luu meil­le jo­kai­sel­le, et­tem­me omal­la toi­min­nal­lam­me tu­hoa luon­toa ja si­ten va­hin­goi­ta elä­män edel­ly­tyk­siä. Oma­koh­tai­nen us­ko an­taa voi­maa luot­ta­maan kaik­ki­tie­tä­vän Ju­ma­lan huo­len­pi­toon. Kii­tol­li­se­na voim­me naut­tia kai­kes­ta hy­väs­tä ja luon­non kau­neu­des­ta ym­pä­ril­läm­me.

Syksyinen metsä

Vaula Eskeli

Kypsät puolukat

Vaula Eskeli

Au­rin­ko va­lai­see kel­tai­se­na hoh­ta­vaa met­sän reu­naa. Syk­syn sato on kor­jat­tu. Juu­ri lei­vo­tun ome­na­pii­ra­kan tuok­su le­vi­ää keit­ti­öön, ja äs­ken poi­mi­tut puo­lu­kat mais­tu­vat her­kul­li­sil­ta. Pak­kaan mar­jat pus­sei­hin. Päi­vä­mää­rän li­säk­si kir­joi­tan pus­sin pääl­le mai­nin­nan läm­pi­mäs­tä ja au­rin­koi­ses­ta syys­päi­väs­tä, jot­ta muis­tai­sin ke­sän läm­mön ot­ta­es­sa­ni pus­sin tal­vel­la pa­kas­tees­ta.