Kah­den­nen­kym­me­nen­nen­nel­jän­nen hää­päi­väm­me lä­hes­ty­es­sä suun­nit­te­lin tun­nel­mal­lis­ta il­ta­het­keä pi­hal­le tun­nel­ma­va­lo­jen, hy­vien syö­mis­ten ja tär­kei­den ih­mis­ten kera. Il­mat ovat ol­leet mel­ko läm­pi­miä ja sa­teet­to­mi­a­kin vie­lä.

Päi­vä al­koi to­de­ten, et­tä kol­mi­sen viik­koa sit­ten jal­ka­leik­kauk­ses­sa ol­leel­le mie­hel­le­ni oli nous­sut kuu­me. Hän ai­koi soit­taa ter­veys­kes­kuk­seen ky­sy­äk­seen, mi­ten toi­mit­tai­siin.

Läk­sin pe­ru­na­maal­le. Poi­ka nos­ti trak­to­ril­la pe­ru­nat pen­keis­tä maal­le. Poi­mim­me ne naa­pu­rei­den avus­tuk­sel­la ko­rei­hin ja tyh­jen­sim­me kel­la­rin laa­riin. Se tu­li­kin hy­vil­le mää­rin kau­nii­ta, iso­ja pui­ku­loi­ta! Ke­li­kin oli mitä par­hain po­tun­nos­toon: tuul­ta ja au­rin­koa.

Taas on syy­tä sa­don­kor­juu­juh­laan sekä kii­tok­seen Kas­vun an­ta­jal­le.

Kek­sin, sai­sim­me­ko­han yh­dis­tet­tyä mi­nun ko­kou­sa­jo­ni ja mie­he­ni ter­veys­kes­kus­käyn­nin, et­tä tar­kis­tai­si­vat, ovat­ko hä­nen haa­van­sa tu­leh­tu­neet vai mikä kuu­meen nos­tat­ti. Ty­tär läk­si kus­kik­si, et­tei mie­he­ni tar­vit­si­si odot­taa koko ko­kouk­se­ni ajan.

No se­kään ei men­nyt ku­ten ajat­te­lin etu­kä­teen. Minä olin­kin va­paa en­nem­min, kun mie­hen piti läh­teä am­bu­lans­si­kyy­dil­lä Ro­va­nie­mel­le La­pin kes­kus­sai­raa­laan ja am­bu­lans­sia sai odo­tel­la kol­mi­sen tun­tia. Am­bu­lans­sis­sa mies pää­si ti­pu­tuk­seen.

Me tyt­tä­rem­me kans­sa aje­lim­me ko­tiin rus­ka­mai­se­mia ihas­tel­len.

Anop­pi oli tuo­nut pois­sa­ol­les­sam­me kuk­kia, ja il­lan pääl­le soit­ti mi­nul­le hää­päi­vä­on­nit­te­lut. "On se niin iha­naa, et­tä juu­ri sinä olet Mi­kon vai­mo ja hä­nen las­ten­sa äi­ti."

Niin. Iha­naa se on mi­nus­ta­kin!

Naa­pu­rin mies toi joi­ta­kin pa­pe­rei­ta, ja sat­tui­kin tu­le­maan so­pi­vaan ai­kaan, kos­ka olin juu­ri lait­ta­mas­sa ruo­kaa. Se on oi­ke­as­ti sat­tu­ma, kos­ka meil­lä ruo­ka-ajat on ihan mil­loin sat­tuu. Var­mim­min osuu oi­ke­aan, mitä myö­häi­sem­min meil­le tu­lee.

Vaik­ka al­ku­pe­räi­nen suun­ni­tel­ma­ni ei siis to­teu­tu­nut­kaan, kynt­ti­läil­lal­li­nen jär­jes­tyi lei­vok­sien ja hy­vän seu­ran kera.

Taas huo­ma­sin, mi­ten tär­ke­ää ih­mis­ten vä­li­nen kans­sa­käy­mi­nen ja vuo­ro­vai­ku­tus on. Pie­niä py­säh­dyk­siä tee­ku­pin ää­res­sä, pe­ru­na­maal­la, au­tos­sa Hai­luo­don lau­tal­la tai au­rin­gon­pais­tees­sa te­ras­sil­la, kun lam­paan­tal­ja läm­mit­tää vi­lui­sia jal­ko­ja. Voi ju­tel­la ties­tä ja mat­kas­ta. Tai vaik­ka eläin­ten teu­ras­tuk­ses­ta tai ih­mi­sen ana­to­mi­as­ta.

Päi­vän päät­teek­si kuun­te­lin vie­lä Hän­de­lin Saa­ban ku­nin­gat­ta­ren saa­pu­mi­nen. Se soi­tet­tiin häis­säm­me poik­ki­hui­lul­la, kun 24 vuot­ta sit­ten as­te­lim­me koh­ti Piel­pa­jär­ven erä­maa­kir­kon alt­ta­ria, avi­o­liit­toa, uut­ta elä­män­mit­tais­ta ih­mis­suh­det­ta. On­nel­li­sen tie­tä­mät­tö­mi­nä sii­tä kai­kes­ta, mitä elä­mä tuo tul­les­saan.

Ki­pua, niin fyy­sis­tä, hen­kis­tä kuin hen­gel­lis­tä­kin. Ki­pui­lua van­hem­muu­des­sa, ih­mi­syy­des­sä, oman pai­kan löy­tä­mi­ses­sä, kas­vus­sa. Pel­ko­ja ja sai­raut­ta. Kuo­le­maa­kin. Mut­ta pal­jon, pal­jon myös hy­vää ja on­nel­lis­ta ar­kea. Siu­nauk­sel­lis­ta.

P.S. Hää­päi­vän kun­ni­ak­si mies sai ruu­sun, jal­kaan­sa! Se oli syy myös kuu­mee­seen. Saa näh­dä, kau­an­ko tämä ruu­su kes­tää en­nen kuin kuih­tuu.