Ke­sä­seu­ra­ra­di­on lä­he­tys­tä taas kuun­nel­les­sa­ni löy­sin kir­joi­tuk­se­ni ke­säl­tä 2016. Sen myö­tä jäin miet­ti­mään ai­kaa noin kol­me­kym­men­tä vuot­ta sit­ten, kun Su­vi­seu­ro­jen ra­di­oin­ti oli vain kah­den pu­heen mit­tai­nen.

Muis­tan kuin­ka tär­keä tuo lä­he­tys oli iso­van­hem­mil­le­ni, jot­ka ei­vät lä­hes­kään ai­na pääs­seet Su­vi­seu­roi­hin. Ra­di­oin­nin ajak­si kes­key­tet­tiin muut hom­mat ja is­tut­tiin kuun­te­le­maan. Oli­han se py­hä­päi­vä­kin.

Nyt kun net­ti- ja ra­di­o­seu­rat mah­dol­lis­ta­vat kuun­te­lun lä­hes koko ke­sän ajan ja mis­sä vain kuu­lu­vuut­ta on, mie­tin, tun­tuu­ko seu­roi­hin läh­te­mi­nen tur­hal­ta. On­ko hel­pom­pi jää­dä ko­tiin, kun kuun­te­le­mi­nen on mah­dol­lis­ta mis­sä vaan? Ja sa­mal­la voi tou­hu­ta muu­ta­kin.

Mut­ta tuol­loin, nel­jä vuot­ta sit­ten, Jäm­sän opis­to­seu­ro­ja kuun­nel­les­sa­ni mie­lee­ni tuli vah­vo­ja, mu­ka­via muis­to­ja eri­tyi­ses­ti lap­suus­vuo­sil­ta, jol­loin elin opis­ton tur­val­li­ses­sa, yh­tei­söl­li­ses­sä ym­pä­ris­tös­sä.

Seu­ro­jen kuun­nel­les­sa­ni mie­leen hii­pi­vää ikä­vää hel­pot­ti hiu­kan tie­toi­suus sii­tä, et­tä osa lap­sis­tam­me sai ol­la pai­kan pääl­lä ja ko­kea seu­ra­tun­nel­maa, sil­loin vie­lä opis­ton pi­ha­pii­ris­sä ja tien ta­kan mum­mo­las­sa, lap­suus­ko­dis­sa­ni.

Lap­suus­ko­dis­sa­ni seu­ra­vie­rai­ta oli ma­joit­tu­nee­na jos­kus sau­naa ja leik­ki­mök­kiä myö­ten. Meis­tä lap­sis­ta oli haus­kaa ja mie­len­kiin­tois­ta näh­dä, kuka köm­pii soh­van ta­kaa nuk­ku­mas­ta, kuka sau­nan­lau­tei­den al­ta! Ja van­hem­mil­la­ni riit­ti vie­raan­va­rai­suut­ta, ai­na­kin yö­pai­kan ver­ran, vaik­ka ai­na heil­lä oli vas­tuul­li­sia teh­tä­viä seu­ra­jär­jes­te­ly­jen puo­lel­la.

Odo­tin nel­jän vuo­den ta­kai­sis­ta seu­rois­ta myös tu­li­ai­sia. Opis­ton kat­to­re­mon­tin ku­lu­jen kat­ta­mi­sek­si myy­tiin pie­niä tau­lu­ja, van­has­ta pel­ti­ka­tos­ta teh­ty­jä. Pa­laa ka­tos­ta, jon­ka al­la vii­si en­sim­mäis­tä elin­vuot­ta­ni asuin. Pa­laa ka­tos­ta, joka oli suo­jan­nut lä­hes 80 vuot­ta tuo­ta suur­ta kel­tais­ta ra­ken­nus­ta, joka mie­les­tä­ni on kuin suu­ri, tur­val­li­nen lin­na!

Jon­kun sil­miin iso opis­to­ra­ken­nus voi näyt­tää lin­nan si­jas­ta van­ki­lal­ta. Mut­ta hän ei ole näh­nyt opis­toa pi­me­äs­sä it­se­näi­syys­päi­vän il­ta­va­lais­tuk­ses­sa, kun joka ik­ku­nal­la on kak­si kynt­ti­lää, ei­kä elo­kuun uk­kos­myrs­kys­sä, kun sa­la­mat va­lai­se­vat tie­noon. Ei juos­sut pit­kin käy­tä­viä, ei las­ke­nut pat­joil­la vin­tin por­tai­ta alas, ei­kä viet­tä­nyt lap­suu­ten­sa huo­let­to­mia, tur­val­li­sia vuo­sia opis­ton suo­jis­sa, opis­to­per­heen ym­pä­röi­mä­nä!

Nyt se tu­li­ai­nen on keit­ti­ös­säm­me, ko­din sy­dä­mes­sä. Tär­ke­ä­nä pa­la­na muis­tois­sa­ni.

Nel­jä vuot­ta sit­ten, seu­ra­ra­di­o­ta kuun­nel­les­sa­ni tuli hyvä mie­li sii­tä, et­tä jo­kai­ses­sa saar­nas­sa an­net­tiin kaik­ki syn­nit an­teek­si jo­kai­sel­le, joka ha­lu­aa us­koa.

Toi­vot­ta­vas­ti Ke­sä­seu­ra­ra­dio vä­lit­tää myös tänä ke­sä­nä ter­vei­siä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ja kut­suu ih­mi­siä sen osal­li­suu­teen. Li­sää kai­puu­ta seu­roi­hin, ih­mis­ten luo, sa­nan­kuu­loon, vir­kis­ty­mään.