Nyt voi­mas­sa ole­va ko­ro­na­e­ris­tys on tuo­nut mu­ka­naan mo­nen­lais­ta mie­tit­tä­vää. Ar­jen ru­tii­ne­ja on täy­ty­nyt tar­kas­tel­la eri kul­mis­ta ja muo­ka­ta su­ju­vam­mik­si.

Etä­o­pis­ke­lu on läh­te­nyt al­ku­kan­keu­den jäl­keen su­ju­maan ihan hy­vin. Isom­mat lap­set hoi­ta­vat tosi it­se­näi­ses­ti yh­tey­den­pi­don opet­ta­jiin ja te­ke­vät teh­tä­vän­sä, kuka hil­jai­sem­min, kuka enem­män ää­neen poh­tien. Eka­luok­ka­lai­nen­kin lä­het­te­lee teh­tä­vi­ään oma­toi­mi­ses­ti. Teh­tä­vien te­ke­mi­seen hän­tä pi­tää kyl­lä vä­hän pa­tis­tel­la.

Ihai­len las­ten reip­paut­ta ol­la yh­tey­des­sä opet­ta­jiin­sa! It­se kun jän­ni­tän pu­he­lin­soit­to­ja edel­leen. Ja nyt vii­meis­tään huo­maan sen, mi­ten tär­kei­tä ih­mi­siä opet­ta­jat ovat kas­va­vil­le lap­sil­lem­me.

Osa lap­sis­ta kai­paa ka­ve­rei­ta ja kou­lun so­si­aa­lis­ta an­tia, mut­ta kaik­ki naut­ti­vat lep­poi­sem­mis­ta aa­muis­ta ja päi­vis­tä yleen­sä­kin. Sääs­tyy­hän joka päi­vä 80 ki­lo­met­rin edes­ta­kai­sen kou­lu­mat­kan ver­ran ai­kaa eli noin puo­li­tois­ta tun­tia muu­hun! Vaik­ka­pa il­ta­päi­vä­ruu­an lait­ta­mi­seen, moot­to­ri­kelk­kai­luun, hiih­tä­mi­seen tai mä­en­las­kuun – nuo tal­vi­set har­ras­tuk­set ovat tääl­lä vie­lä run­saan lu­mi­peit­teen an­si­os­ta mah­dol­li­sia.

Vaik­ka lun­ta on­kin vie­lä pal­jon, ke­vään ete­ne­mi­sen nä­kee muun mu­as­sa ik­ku­noil­la kas­va­vis­ta to­maa­tin tai­mis­ta. To­maat­te­ja kas­vat­ta­va Mik­ko ju­tus­te­lee niil­le pit­kin päi­vää toi­vee­naan, et­tä ne kas­vai­si­vat hy­vin ja tuot­tai­si­vat run­saan sa­don.

Eris­tyk­sis­sä olo on tääl­lä meil­lä te­o­ri­as­sa help­poa, kun ka­ve­rit ja kau­pat ovat kau­ka­na. Mut­ta en­tä­pä kun tuo­re ajo­kort­ti polt­te­lee tas­kus­sa ja ka­ve­rei­ta oli­si niin kiva pääs­tä ta­paa­maan, edes nuo­ti­ol­la, tai amis­tyy­liin au­tois­ta kä­sin jos­sain to­rin­nur­kal­la? Kum­pi voit­taa, jär­ki ja val­ti­o­val­lan ve­too­muk­set vai tun­teet ja mie­len­ter­vey­den tar­peet?

Tämä ai­ka on var­mas­ti haas­ta­va mo­nil­le ih­mi­sil­le. Nuo­ril­le, jot­ka ha­lu­ai­si­vat men­nä ja näh­dä ka­ve­rei­ta. Yk­si­ne­lä­vil­le. Van­hoil­le, joil­la ei ole eh­kä au­toa tai mah­dol­li­suut­ta kaup­pa­reis­sui­hin. Ja per­heel­li­sil­le, kun koko po­ruk­ka on enim­mäk­seen ko­to­na ja äi­ti tai isä toi­mii kou­lu­a­vus­ta­ja­na, keit­tä­jä­nä, sii­voo­ja­na…

Yh­den­lai­nen tah­dis­tin ja elä­män ryt­mit­tä­jä tämä etä­o­pis­ke­lu­ai­ka kyl­lä on. It­sel­le­ni­kin se on tuo­nut vi­ret­tä hom­miin. Vii­me­päi­vi­nä olen lait­ta­nut it­sel­le­ni nah­ka­vers­taan: olen kei­tel­lyt kar­ja­keit­ti­ön muu­ri­pa­das­sa puun­kuo­ris­ta park­ki­lien­tä ka­lan­nah­ko­jen par­ki­tus­ta var­ten.

Siel­lä on nyt mi­nun oma maa­il­ma­ni, jota ku­kin vuo­rol­laan käy kat­so­mas­sa, hais­te­le­mas­sa ja to­te­a­mas­sa, et­tä ei äi­ti tai­da ihan täy­sil­lä käy­dä, kun se va­paa­eh­toi­ses­ti tuom­mois­ta te­kee! Ha­jut ovat kyl­lä ai­ka tyr­mää­vät­kin toi­si­naan, mut­ta lop­pua koh­ti ti­lan­ne hel­pot­tuu nii­den­kin osal­ta. Ja kun tie­dän, mitä tu­le­man pi­tää, niin jo se pal­kit­see!

Voin sa­noa et­tä nau­tin. Sil­ti­kin, vaik­ka pai­kat me­ne­vät ju­miin, kun tun­nis­ta toi­seen te­kee sa­maa puu­dut­ta­vaa hom­maa. Löy­tyy uu­sia li­hak­si­a­kin! Vä­lil­lä pi­tää muis­taa ve­ny­tel­lä, ku­ten met­su­ri­mie­he­ni on ko­ke­muk­sen sy­väl­lä rin­ta­ää­nel­lä opas­ta­nut.

Il­lal­la poi­kien läm­mit­tä­män pi­ha­sau­nan löy­lyt ren­tout­ta­vat ja puh­dis­ta­vat. Uni tu­lee hou­kut­te­le­mat­ta, mut­ta on hiu­kan le­vo­ton­ta, kun il­ta­lu­ke­mi­se­ni Tex Wil­ler seik­kai­lee unis­sa­ni­kin.