Sal­la Pät­si

Pa­rin vuo­den tau­on jäl­keen ovat kent­tä­su­vi­seu­rat lu­paa­vas­ti lä­hes­ty­mäs­sä ja to­teu­tu­mas­sa. Jos Ju­ma­la suo! Mo­neen ker­taan on kuul­tu tuo to­te­a­mus ja se, mi­ten se on elet­ty to­dek­si vii­me vuo­si­na. Mei­tä on muis­tu­tet­tu sii­tä, et­tä mi­kään ei ole it­ses­tään­sel­vyys en­nen kuin se to­teu­tuu. Ei­kä ai­na sit­ten­kään, kos­ka esi­mer­kik­si Suvi- ja opis­to­seu­rat to­teu­tu­vat hy­vin vain, jos sa­dat ja tu­han­net työ­vuo­rot saa­daan täy­tet­tyä. Va­pai­ta työ­vuo­ro­ja on ol­lut tar­jol­la jo tal­ves­ta läh­tien, ja vie­lä nyt, kuu­kaut­ta en­nen Su­vi­seu­ro­ja, va­pai­ta vuo­ro­ja on run­saas­ti.

Työ­vuo­roi­hin si­tou­tu­mi­nen tun­tuu jos­kus vai­ke­al­ta, mut­ta ai­na­kin mi­nul­la niis­tä on mon­ta mu­ka­vaa muis­toa vuo­si­kym­me­nien var­rel­ta. Lap­suus­ke­sii­ni kuu­lui olen­nai­se­na osa­na Jäm­sän opis­to­seu­rat ja tal­koo­työt. Ai et­tä oli mu­ka­va jär­jes­tel­lä ta­va­roi­ta hyl­lyi­hin kark­ki­ki­os­kis­sa ja seu­ro­jen ai­ka­na ol­la myy­jä­nä. Jos­kus ko­keil­tiin kier­tä­vää kar­kin­myyn­ti­ä­kin.

Ison­tel­tan ko­ko­a­mi­ses­sa ja pur­ka­mi­ses­sa saa­tiin myös ol­la mu­ka­na ai­na. Tur­val­li­suus­mää­räyk­set oli­vat eh­kä eri­lai­set kuin ny­ky­ään, ja telt­ta­kin oli eri­lai­nen. Kuu­len kor­vis­sa­ni vie­lä­kin, kuin­ka mie­het huu­si­vat "hii­op!", jot­ta telt­ta­kan­kaan nos­to­ryt­mi oli­si sama kai­kil­la. Tal­koo­lai­sil­le oli tie­tys­ti tal­koo­kah­vit, ku­ten ny­ky­ään­kin on.

Nuo­re­na osal­lis­tuin var­maan joka seu­rois­sa työ­vuo­roi­hin. Osak­si sik­si, et­tä ei tar­vin­nut miet­tiä ke­nen kans­sa sitä oli­si, ja osit­tain sik­si, et­tä sääs­ti­hän sii­nä omia vä­hiä ra­ho­jaan, kun sai ruo­ka- ja kah­vi­lip­pu­ja pal­kak­si. Työ­vuo­rois­sa on saa­nut uu­sia tut­tu­ja ja jos­kus on sat­tu­nut ys­tä­vän­kin kans­sa sa­maan vuo­roon, ihan sat­tu­mal­ta.

Opis­to­vuo­te­ni jäl­keen olin Ra­nu­al­la opis­to­seu­rois­sa tai­val­kos­ke­lais­ten ka­ve­rei­den kans­sa, kun Vää­rä­nie­men Paa­vo Tai­val­kos­kel­ta ky­se­li työ­voi­maa täyt­tä­mät­tö­miin vuo­roi­hin. Minä olin heti val­mis läh­te­mään. Niin­pä men­tiin Paa­von kans­sa työ­voi­ma­toi­mis­toon, ja siel­lä hän ihan lii­ku­tuk­sis­saan ker­toi in­nok­kaas­ta työ­läi­ses­tä. Mul­la vä­hän no­lot­ti, mut­ta osal­lis­tu­mi­nen seu­ra­tal­koi­siin oli niin ve­ris­sä, et­tä lu­pau­tu­mi­nen tuli ihan spon­taa­nis­ti.

Eri­lai­sis­sa töis­sä ol­les­sa saa huo­ma­ta, mitä kaik­kea seu­ro­jen on­nis­tu­mi­seen tar­vi­taan­kaan, ja ar­vos­tus jär­jes­tä­jiä koh­taan nou­see. Eh­kä­pä si­ten löy­tyy myös kär­si­väl­li­syyt­tä ja ym­mär­rys­tä esi­mer­kik­si ves­san sii­voo­jia tai lii­ken­tee­noh­jaa­jia koh­taan. Tu­li­joi­ta ja jo­not­ta­jia on pal­jon mui­ta­kin kuin minä, ja no­pein­kaan sii­voo­ja ei ajat­ta työ­tään tee! Ja mi­kä­pä se siel­lä on odo­tel­les­sa. Ves­san nur­kal­la tai ken­täl­le jo­no­tet­ta­es­sa on näh­ty mon­ta tut­tua ja saa­tu vaih­taa kuu­lu­mi­sia.

Tal­koi­lu ei ai­na ole tun­tu­nut so­pi­van omaan ai­ka­tau­luun. Var­sin­kin las­ten ol­les­sa pie­niä seu­rat me­ni­vät ihan heis­tä huo­leh­ties­sa, kun­nes jos­kus huo­ma­sin, et­tä mi­nä­hän saan it­sel­le "omaa ai­kaa", kun me­nen­kin työ­vuo­roon.

Jos­kus ei jak­sa, jos­kus ei pys­ty, mut­ta on­nek­si työ­vuo­ro­ja on mo­nen­lai­sia. Pal­jon teh­dään etu­kä­teen­kin, ja toi­von, et­tä tämä blo­gi­ni sai­si tei­tä, jot­ka Su­vi­seu­roi­hin me­net­te, ot­ta­maan vaik­ka edes yh­den vuo­ron. Jo­kai­nen pys­tyy seu­ro­jen eteen ai­na­kin ru­koi­le­maan, et­tä Su­vi­seu­rat jär­jes­tyi­si­vät, jos Ju­ma­la suo.