Sal­la Pät­si

Tänä jou­lu­na on ol­lut mitä par­hain jou­lu­mai­se­ma! Lu­mel­la kuor­ru­tet­tu­na koko tie­noo ja pak­kas­ta­kin so­pi­vas­ti. Lä­hes kol­men­kym­me­nen as­teen pak­ka­set heti al­ku­tal­ves­ta on hyvä sik­si, et­tä nii­den jäl­keen nämä 14 as­teen pak­ka­set tun­tu­vat lep­poi­sil­ta, ku­ten yk­si ka­ve­ri to­te­si.

Jou­lu­val­mis­te­lut su­jui­vat enim­mäk­seen kom­mel­luk­sit­ta ja il­man stres­si­ä­kin. Ai­na­kin mi­nul­la. Lei­pu­ri­tont­tu oli ol­lut ah­ke­ra­na, ja kuis­tin hyl­lyt not­kui­vat jou­lu­herk­ku­ja. Siel­tä sai py­hien ai­ka­na ha­kea pöy­tään ma­ke­aa tai suo­lais­ta, tar­peen mu­kaan. Tont­tu it­se oli "oi­keis­sa töis­sä" jou­lun ajan, mut­ta on­nek­si eh­ti jou­lu­a­te­ri­al­le, joka meil­lä syö­dään jou­lu­päi­vä­nä. Sit­ten­hän sitä jak­soi taas men­nä yö­töi­hin.

Meil­lä jou­lu­a­te­ri­an siir­ty­mi­nen aa­tos­ta jou­lu­päi­vään on osit­tain käy­tän­nön sa­ne­le­maa, osit­tain jou­lu­ta­po­jen ka­na­da­lais­ta lai­naa. To­te­sin jos­kus, et­tä aat­to­na on muu­ta­kin puu­haa niin pal­jon, et­tä lai­te­taan jou­lu­ruo­ka vas­ta jou­lu­päi­vä­nä. Aat­to­na on sa­vu­sau­nan läm­mi­tys ja lah­jo­jen avaus, jos­kus myös yö­kirk­koon ja hau­taus­maal­le on jak­set­tu läh­teä. Jou­lu­päi­vä­nä eh­tii syö­dä rau­has­sa ja py­säh­tyä yh­des­sä­o­loon.

Aa­to­naat­to­kin oli ai­na­kin tänä vuon­na jo ihan py­häl­tä tun­tu­va, kun vie­tim­me mei­dän "jou­lu­vau­vam­me" synt­tä­rei­tä. On­han nii­tä juh­lit­tu jo 19 ker­taa, mut­ta nyt, ai­na­kin mi­nus­ta, tun­tui ihan py­häl­tä. Sii­hen vai­kut­ti­vat muun mu­as­sa edel­lä mai­ni­tun lei­pu­ri­ton­tun etu­kä­teen ah­ke­roin­ti, synt­tä­ri­san­ka­rin it­se te­ke­mä kak­ku ja mo­nen tun­nin säh­kö­kat­kos. Juh­la­kah­vit saa­tiin kei­tet­tyä Tran­gi­al­la, ja kes­ken jää­nyt ruo­an­val­mis­tus jat­kui lei­vi­nuu­nin läm­mös­sä – ruo­ka­la­ji vain vaih­tui. Kynt­ti­löi­tä sy­ty­tet­tiin ym­pä­ri pirt­tiä ja juh­lat saa­tiin juh­lit­tua vie­rai­den kera tun­nel­mal­li­ses­sa va­lais­tuk­ses­sa.

Mie­tin sii­nä, et­tä en­nen säh­kö­va­lo­ja poh­joi­sen tal­vet ovat kyl­lä ol­leet pit­kiä ja pi­mei­tä. Puh­de­töil­le so­pi­vaa ai­kaa ja va­loa on riit­tä­nyt! Pii­sin va­los­sa on saa­tu läk­syt lu­et­tua ja vil­lat keh­rät­tyä. Eläi­met ovat ol­leet pit­käs­sä pi­me­äs­sä myös. Na­vet­ta­hom­mat on hoi­det­tu lyh­dyn va­los­sa ja näp­pi­tun­tu­mal­la. Ny­ky­ään­hän myös eläi­mil­le pi­tää ol­la yö­va­lo. Se luo tur­val­li­suut­ta, ei­kä satu haa­ve­rei­ta pi­me­än täh­den.

Iso te­ki­jä omaan stres­sit­tö­mään jou­luo­loo­ni on se, et­tä meil­lä ei ole pie­niä lap­sia ta­los­sa. Mel­kein jo­kai­nen hoi­taa it­sen­sä ja omat as­ka­reen­sa, sii­vous­kin su­jui ihan ki­vas­ti po­ru­kal­la. Ha­lu­an tie­toi­ses­ti­kin luo­da jou­lui­hin le­vol­li­sen ja mu­ka­van tun­nel­man. Pe­rin­teet ovat ki­vo­ja, mut­ta jos ne muo­dos­tu­vat stres­sik­si, pal­ve­le­vat­ko ne enää ke­tään?

Elu­koi­den hoi­to tuo oman ryt­min­sä jo­ka­päi­väi­seen eloo­ni, mut­ta jos­kus, tal­li­ton­tun au­tel­les­sa, minä saan kes­kit­tyä vaik­ka blo­gin kir­joi­tuk­seen. Tai muu­hun omaan ki­vaan.

Vä­lil­lä to­si­aan tun­tuu sil­tä, ku­ten vel­jen­tyt­tä­re­ni to­te­si: "Siel­lä poh­joi­ses­sa ei ole edes huo­lia." Niin­pä! Juu­ri sen tun­nel­man ha­lu­an muil­le, ja eri­tyi­ses­ti mei­dän ta­lon vä­el­le vä­lit­tää. Ai­na­kin jou­lu­na.