Suo­mi on täyn­nä kau­nii­ta kirk­ko­ra­ken­nuk­sia iki­van­hois­ta mo­der­nei­hin luo­muk­siin. Kui­ten­kin on yhä vä­hem­män ih­mi­siä, jot­ka ta­val­li­si­na py­hä­päi­vi­nä löy­tä­vät tien­sä kirk­koon. Suun­taus nou­dat­taa tut­ki­mus­tu­lok­sia, joi­den mu­kaan vuo­si vuo­del­ta pie­ne­ne­vä jouk­ko ko­kee kris­ti­nus­kon it­sel­leen mer­ki­tyk­sel­li­se­nä.

Muis­tan ajan, jol­loin kris­til­li­syy­des­sä pu­hut­tiin jos­kus jopa hie­man va­roit­ta­vas­ti kir­kos­sa käy­mi­ses­tä. Mie­len­kiin­toi­ses­sa kir­jas­sa Her­ran työ­mie­hiä ku­va­taan kui­ten­kin Toi­vo Lep­pä­sen suh­det­ta kirk­koon: ”Toi­vo näki myön­tei­se­nä kan­san­kir­kon tuo­mat mah­dol­li­suu­det evan­ke­liu­min työl­le. Kirk­ko oli hä­nel­le ra­kas, oli­han se vuo­si­sa­to­jen ajan ol­lut kas­vat­ta­ja ja opet­ta­ja sekä sak­ra­ment­tien yl­lä­pi­tä­jä ja hoi­ta­ja.”

Kirk­koon saa­pu­mi­sen pää­tar­koi­tus nou­see it­se ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­ta. Sii­nä me pal­ve­lem­me Ju­ma­laa, mut­ta en­nen kaik­kea Ju­ma­la pal­ve­lee mei­tä.

Ker­ran eräs kir­kon työn­te­ki­jä käyt­ti rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä ra­ken­ta­van pu­heen­vuo­ron. Hän pai­not­ti ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ko­ko­nai­suut­ta ja sa­noi, et­tä saar­na on ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa vain yk­si osa, vaik­ka­kin tär­keä. Raa­ma­tun teks­tit, vir­ret, ru­kouk­set, us­kon­tun­nus­tus, pu­hu­mat­ta­kaan eh­tool­li­sen sak­ra­men­tis­ta, ovat ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen tär­kei­tä ele­ment­te­jä. Olem­me­ko vie­raan­tu­mas­sa täs­tä lu­te­ri­lai­ses­ta, pe­las­tus­his­to­ri­am­me kul­kua nou­dat­ta­vas­ta, vuo­si­sa­tai­ses­ta ja mit­taa­mat­to­man ar­vok­kaas­ta pe­rin­nös­tä?

Vii­me vuo­den Päi­vä­mie­hes­sä nu­me­ro 48 oli ilah­dut­ta­va uu­ti­nen ”Avoin kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan”. Ju­tus­sa ker­rot­tiin To­ho­lam­min ja Les­ti­jär­ven kir­kois­sa pi­de­tyis­tä py­hä­kou­lus­ta ja seu­rois­ta. Kirk­ko­ra­ken­nus oli ko­et­tu hy­väk­si pai­kak­si jär­jes­tää näi­tä ta­pah­tu­mia. Uu­ti­nen päät­tyi sa­noi­hin ”Kai­ke­ni­käi­set ovat voi­neet tul­la va­paas­ti rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ti­lai­suuk­siin.”

Kou­lu­luok­kien kans­sa teim­me sil­loi­sen ope­tus­suun­ni­tel­man mu­kai­sia opas­tet­tu­ja vie­rai­lu­ja mo­lem­piin kan­san­kirk­koi­him­me. Ei hait­tai­si, vaik­ka me ai­kui­set­kin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen eri toi­min­ta­ryh­mis­sä te­ki­sim­me tuol­lai­sia käyn­te­jä. Ju­ma­lan­pal­ve­lus ra­ken­tuu myös ais­ti­ha­vain­to­jen maa­il­mas­ta. Tie­to eri ele­ment­tien osuu­des­ta sy­ven­tää ko­ke­maam­me.

Tämä poik­keu­sai­ka näyt­tää kal­pe­an aa­vis­tuk­sen sii­tä, mil­lais­ta oli­si, jos kan­san­kir­kon toi­min­ta hii­pui­si kes­kel­läm­me. Kirk­ko tar­vit­see läs­nä­o­lo­am­me ja ru­kouk­si­am­me, ja me tar­vit­sem­me kirk­koa. Sen ole­mas­sa­o­lo ei sai­si kos­kaan la­tis­tua mie­les­säm­me it­ses­tään­sel­vyy­dek­si.