Sain yli­op­pi­las­juh­lie­ni jäl­keen ke­sä­työ­pai­kan äi­ti­ni ko­ti­ky­län pos­ti­toi­mis­tos­ta. Sa­mas­sa ra­ken­nuk­ses­sa toi­mi myös Sääs­tö­pan­kin kont­to­ri. Kont­to­rei­ta hoi­ti avi­o­pa­ri. Pa­ris­kun­ta viet­ti lo­man­sa mö­kil­lä, ja sain käyt­tää hei­dän pank­ki­ra­ken­nuk­ses­s­sa ole­vaa asun­to­aan.

Pa­hak­si on­nek­si juu­ri nii­nä pos­ti­nei­ti­viik­koi­na ryös­tet­tiin kak­si vas­taa­van­lais­ta syr­jäis­tä kont­to­ria. Kas­sa­kaa­pit ei­vät tun­tu­neet mu­ka­vil­ta seu­ra­lai­sil­ta suu­res­sa ra­ken­nuk­ses­sa yk­si­nään nu­kut­ta­es­sa.

Mut­ta ku­vi­tel­tua ryös­töä to­del­li­sem­mak­si uh­kak­si muo­dos­tui ihan eri­tyyp­pi­nen jut­tu. Ra­ha­lii­ken­teen to­sit­teet piti päi­vän päät­teek­si jou­dut­taa il­lal­la saa­pu­vaan pos­ti­au­toon, jos­ta ne jat­koi­vat mat­kaan­sa Hel­sin­kiin pää­kont­to­riin.

Kuin­ka ol­la­kaan, huo­ma­sin erää­nä päi­vä­nä an­ta­nee­ni asi­a­kas­pa­ris­kun­nal­le vää­rän kuit­ti­o­san. Pa­ris­kun­ta oli men­nyt me­no­jaan ja oli jo lä­hei­sen jär­ven saa­res­sa.

Mut­ta ei hä­tää! Enol­la­han oli vene, jo­hon oli kai­ken li­säk­si juu­ri han­kit­tu pe­rä­moot­to­ri. Läh­det­tiin oi­tis mat­kaan. Eno ei ol­lut elä­es­sään aja­nut moot­to­ri­ve­neel­lä, ja kiel­tä­mät­tä meno al­koi he­tim­mi­ten sil­tä näyt­tää­kin.

Puh­ke­si kova myrs­ky. Vene la­sah­te­li ko­vas­sa aal­lo­kos­sa. Pärs­keet len­si­vät kas­voil­lem­me. En muis­ta, oli­ko lai­ta­tuu­li, myö­täi­nen vai vas­tai­nen, mut­ta vene tun­tui me­ne­vän hol­tit­to­mas­ti min­ne sat­tuu.

Vä­lil­lä minä olin yl­hääl­lä ja eno al­haal­la. Het­ken pääs­tä eno ylen­net­tiin ja mi­nut alen­net­tiin. Ve­neen pyö­räh­tä­es­sä täy­den ym­py­rän näin eno­ni kas­voil­la hur­jis­tu­neen il­meen. Kas­sa­kaa­pin avai­mia ei il­mei­ses­ti saa­nut jät­tää mi­hin­kään, kos­ka ne oli­vat tas­kus­sa­ni ja ajat­te­lin, et­tä ku­ka­han ne jär­ven poh­jas­ta löy­tää.

Lo­pul­ta ran­tau­duim­me kui­ten­kin elä­vi­nä pa­ris­kun­nan ke­sä­mö­kil­le Paa­va­lin­kal­li­ol­le. Vie­tim­me mu­ka­van kah­vit­te­luil­lan ja pa­la­sim­me il­man sel­kiin­nyt­tyä ky­län ran­taan mai­se­mia ihas­tel­len.

Jär­vi on suun­nil­leen puol­ta pie­nem­pi kuin Ge­ne­sa­re­tin­jär­vi Is­ra­e­lis­sa. Voin elä­väs­ti ku­vi­tel­la ope­tus­las­ten hä­dän myrs­kys­sä ja tun­teen, kun Jee­sus nuk­kui: ”Her­ra, pe­las­ta mei­dät! Me hu­kum­me.” Ja ope­tus­las­ten ih­met­te­lyyn­kin on ai­van sy­dä­mes­tä as­ti help­po yh­tyä: ”Mikä tämä mies on? Hän­tä­hän tot­te­le­vat tuu­let ja aal­lot­kin.”