Vaikka en viihdy sekasotkussa, valokuvien, kuittien ja asiapapereiden järjestelmällinen arkistointi ei ole vahvuuteni. Pidän tiedostomuotoisista asiakirjoista, koska ne voi kansioida kovalevylle. Vaikkei tiedostojen looginen nimeäminenkään aina niin helppoa ole.
Etsin sivuverokorttiani. Nostelen leveästä lipaston laatikosta maksettujen laskujen nippuja, vanhoja veroilmoituksia, kaupparekisterin papereita, avattuja kirjekuoria ja pulleita muovitaskuja menneiltä vuosilta. Lajittelen papereita pöydille tarkasti määriteltyihin sektoreihin. Verotus, työasiat, terveys, tiehoitokunta, kunta, muut asiakirjat, sekalaiset ja poltettavat. Sekalaisten kasa kasvaa nopeasti, poltettavat hitaammin, muut pinot jäävät muutamaan liuskaan.
Sekalaisten kasa leviää ja ryöstäytyy pöydältä lattialle. Avoimesta kirjekuoresta leviää nippu mustavalkoisia valokuvia. Niitä on aikoinaan käytetty SRK:n julkaisuissa. Paperiset, mustavalkoiset valokuvat tuntuvat digitaaliseen maailmaan juurtuneen kädessä nostalgisilta, mukavilta esineiltä.
Postikorttikokoisessa kuvassa mies ja nainen irrottelevat keskittyneesti nauloja laudoista. Taustalla näkyy peltoa. Maassa on läjä naulaisia lautoja. Miehellä on Pika-Teho-lakki päässä, kukikas vaaleapohjainen kauluspaita ja suorat housut. Nainen on pukeutunut suurikukkaiseen leninkiin, villatakkiin, huiviin ja työrukkasiin.
Otin kuvan kesällä 1979 heinäkuun alun valoisana iltayönä Kemijoen itäpuolella Ala-Paakkolan pellolla. Laudat oli ajettu Rautiosaaren suviseurakentältä seuraavia suviseuroja odottamaan. Suuri osa työikäisistä oli seurakentällä reipastahtisessa purkutyössä, verkkaisempiin vastaanottotalkoisiin kertyi joukko vanhempaa väkeä ja lapsia.
Enää ei suviseuratalkoissa irroteta ja oiota nauloja. Nyt tarvitaan toisenlaista tekemistä niin suviseuroissa kuin paikallisen rauhanyhdistyksen toiminnassakin. Valmistelimme edellisessä asuinpaikassamme suuria myyjäisiä, joissa yhtenä arpavoittona oli skootteri. Ennen myyjäisvieraiden saapumista piti varmistaa, että skootteri lähtee käyntiin.
Laite oli meille vieras emmekä tienneet, voiko sitä käynnistää ilman akkuvirtaa. Skootteria tutkivia poikia ei tarvinnut apuun houkutella. Vanhin istui ohjaamaan ja nuoremmat työnsivät. Kierros rauhanyhdistyksen lähikaduilla sai koneen käymään ja seuraavat kymmenen latasivat akkua.
Yhteisen hyvän eteen kannattaa käyttää omaa osaamistaan ja lahjojaan. Joku osaa rakentaa ja toinen purkaa, joku ymmärtää skootterin tekniikasta ja toinen jaksaa työntää. Ja onneksi on niitäkin, joilla kuvat, kuitit ja asiapaperit pysyvät järjestyksessä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys