Pit­kä­per­jan­tai tun­tui lap­se­na to­del­la pit­käl­tä päi­väl­tä. Tämä joh­tui sii­tä, et­tä pit­kä­nä­per­jan­tai­na ei käy­ty ky­läs­sä ei­kä usein­kaan otet­tu vas­taan vie­rai­ta, ei teh­ty mi­tään töi­tä, ei ol­lut seu­ro­ja ei­kä eri­tyi­sem­min har­ras­tet­tu. Päi­vä oli su­kua jou­lu­päi­väl­le. Pit­kän­per­jan­tain hen­gel­li­nen mer­ki­tys al­koi val­je­ta vas­ta tei­ni-iäs­sä.

Il­lal­la tyt­tä­ren per­he kävi ky­läs­sä.

Lan­ka­lau­an­tai. Kau­pas­sa­käyn­ti­päi­vä. Kir­joi­tin kak­si apu­ra­ha­ha­ke­mus­ta.

Pal­mu­sun­nun­tai­na ovel­lam­me oli käy­nyt muu­ta­ma trul­lik­si pu­keu­tu­nut lap­si vir­po­mas­sa. Lap­suu­te­ni poh­joi­ses­sa kau­pun­gis­sa pu­keu­duim­me noi­dik­si lan­ka- tai vä­li­lau­an­tai­na. Kul­jim­me ka­duil­la, mut­ta em­me käy­neet ke­nen­kään ovel­la. äi­ti oli pii­lot­ta­nut suk­laa­mu­nia sel­lai­siin paik­koi­hin, et­tä saa­toim­me löy­tää ne, jos sii­vo­sim­me huo­lel­la.

Vai­mo­ni ko­ti­seu­dul­la pol­te­taan pää­si­äis­lau­an­tai­na kok­ko­ja. Noi­dat kul­ki­vat en­nen ko­kol­ta ko­kol­le.

Il­lal­la pu­he­li­mem­me al­koi­vat piip­pail­la vies­te­jä: Kirk­ko pa­laa. Poh­jan­maal­la pa­loi­vat par­hail­laan pää­si­säis­ko­kot, ja pi­dim­me uu­tis­ta tyy­lit­tö­mä­nä vit­si­nä. Sit­ten näim­me tu­li­pa­los­ta vi­de­on, ja pian val­ta­kun­nal­lis­ten leh­tien verk­ko­si­vut ker­toi­vat dra­maat­tis­ta uu­tis­ta. Vi­de­ol­la kor­ke­an ta­pu­lin run­ko piir­tyi mus­ta­na heh­ku­vaa tu­li­mer­ta vas­ten, huo­jui, ja lo­pul­ta kaa­tui maa­han.

Ap­pi­van­hem­pie­ni hau­ta on lä­hel­lä kir­kon ki­vi­jal­kaa. Yri­tim­me tut­kia ku­vis­ta, kuin­ka laa­jal­le palo le­vi­ää ja mi­hin päin pa­la­va ta­pu­li sor­tui. Tu­li­me­ren kes­kel­tä näyt­ti­vät sel­vi­ä­vän eh­ji­nä vain ki­vi­set, kor­ke­at por­taat kir­kon pää­o­ven edes­sä.

Vuo­si­kym­me­niä sit­ten nou­sim­me kih­la­pa­ri­na nuo por­taat ylös ja pa­la­sim­me avi­o­pa­ri­na por­tai­den juu­rel­la odot­ta­vaan au­toon. Kol­me ark­kua olin kan­ta­nut alas ki­vi­siä por­tai­ta kirk­ko­maal­le tai por­til­la odot­ta­vaan ruu­mi­sau­toon. Häi­tä, siu­naus­ti­lai­suuk­sia, seu­ro­ja, jou­lu- ja pää­si­äis­kirk­ko­ja. Kuin­ka mon­ta ilois­ta ja hai­ke­aa muis­toa liit­tyy­kään tuo­hon kirk­koon yh­den työ­i­käi­sen, toi­saal­la syn­ty­neen ja toi­saal­la ai­na asu­neen ih­mi­sen elä­mäs­sä.

Kirk­ko oli vai­mo­ni lap­suu­den ja nuo­ruu­den ajan ko­ti­kirk­ko. Suu­ri, kant­to­ril­ta nou­det­tu avain lau­kus­saan vai­mo­ni ava­si ker­ta ker­ran jäl­keen kir­kon ras­kaan ul­ko-oven ja kä­ve­li au­ti­on kirk­ko­sa­lin läpi. Ur­ku­par­ven avain oli sa­kas­tis­sa. As­ke­leet kai­kui­vat kor­keis­sa hol­veis­sa ja le­ve­ät lat­ti­a­lan­kut ko­lah­te­li­vat pe­lot­ta­vas­ti, kun­nes kol­me­kym­men­tä­vii­si ää­ni­ker­taa täyt­ti­vät tyh­jän kirk­ko­sa­lin sy­dä­men pu­hees­ta, nuo­ruu­den in­nos­ta ja elä­män tus­kas­ta.

Sun­nun­tai. Ke­sä­ai­ka. Kä­vim­me ky­läs­sä tut­ta­va­per­heen mö­kil­lä. Kä­ve­lim­me ran­nan haa­vi­kos­sa ja kat­soim­me pi­han ra­ken­nuk­set ja huo­neet. Pu­huim­me ys­tä­vyy­des­tä. Mik­si ys­tä­vyys voi jos­kus lop­pua ja avoi­men sy­lin si­jas­ta eteen kään­tyy­kin sel­kä? Jäin miet­ti­mään an­teek­si­an­ta­mus­ta. Jos on an­teek­si pyy­tä­mi­nen jos­kus vai­ke­aa, voi an­teek­si an­ta­mi­nen ol­la vie­lä vai­ke­am­paa. Ei­kö mei­tä ope­te­ta an­ta­maan an­teek­si jo edel­tä­kä­sin, val­miik­si en­nen kuin vi­kaan jou­tu­nut edes eh­tii pyy­tää? Ei­kö kah­dek­sas käs­ky vel­voi­ta mei­tä ajat­te­le­maan ja pu­hu­maan lä­him­mäi­ses­tä par­hain päin?

Toi­nen pää­si­äis­sun­nun­tai. Nä­em­me vai­mo­ni kans­sa eri­lai­sia unia, mut­ta mo­lem­pien unes­sa roi­hu­si tu­li­pa­lo. Vai­mon unes­sa pit­kä ri­vi­ta­lo pa­loi asun­to ker­ral­laan. Sei­nän ta­ka­na jo pa­loi, kun vai­mo vie­lä pak­ka­si mu­kaan otet­ta­via ta­va­roi­ta jä­te­säk­kiin. Omaa un­ta­ni en enää tark­kaan muis­ta. Mie­lee­ni on piir­ty­nyt vah­va­na kuva ta­pu­lin run­gon si­lu­e­tis­ta orans­sia tu­li­mer­ta vas­ten.

Au­rin­koi­nen päi­vä. Kä­vin pyö­räi­le­mäs­sä. Saim­me vie­raik­si pa­ris­kun­nan, jon­ka kans­sa kan­nam­me joi­ta­kin sa­man­kal­tai­sia kuor­mia. On hyvä pu­hua elä­män kuor­mis­ta ja myös ilois­ta ää­neen. Ruo­an ja kah­vin jäl­keen kä­ve­lim­me vii­den ki­lo­met­rin len­kin ke­väi­ses­sä il­las­sa.

Tiis­tai. Kat­se­lim­me kau­ko-oh­jat­ta­vas­ta he­li­kop­te­ris­ta ku­vat­tua vi­de­o­ku­vaa pa­la­neen kir­kon rau­ni­oil­ta. Kirk­ko oli seis­syt pai­kal­laan jo­en­ran­nas­sa jo Ruot­sin ja Ve­nä­jän val­lan ai­ka­na. Sen yli oli­vat kul­ke­neet so­dat, kul­ku­tau­dit, ka­to­vuo­det ja sor­to­kau­det. Pää­si­äis­lau­an­tain il­ta­na kak­si­sa­taa­kol­me­kym­men­tä­vuo­ti­as kirk­ko­ra­ken­nus oli tu­hou­tu­nut muu­ta­mas­sa mi­nuu­tis­sa. Luim­me, et­tä seu­ra­kun­taan on tul­lut run­saas­ti sel­lai­sia yh­tey­de­not­to­ja, jois­sa ha­lu­taan osal­lis­tua uu­den kir­kon ra­ken­ta­mi­seen. Kir­kon palo on kos­ket­ta­nut. Tun­nis­tim­me il­ma­ku­vis­ta omais­ten muis­to­ki­vet. Hau­dat näyt­ti­vät säi­ly­neen kun­nos­sa sekä pa­los­ta et­tä sam­mu­tus­töis­tä.