Las­kin kak­si­tois­ta päi­vää alas Vuok­sen ve­sis­töä ka­pe­al­la ka­ja­kil­la. Ke­sä­kuun alus­sa luon­to on raik­kaan vih­reä, puut ja pen­saat kuk­ki­vat, lin­nut ovat hau­to­neet poi­ka­sen­sa, vesi on raik­kaan vii­le­ää ja ke­sä­mök­ki­ran­noil­la vie­lä hil­jais­ta. Ve­nei­tä liik­kuu har­vak­sel­taan. Ret­ki­sa­ta­mis­sa ja tu­li­pai­koil­la saa ol­la yk­sin. Kesä on en­nen ju­han­nus­ta kau­neim­mil­laan.

Päi­väs­tä toi­seen yk­sin luon­non kes­kel­lä liik­ku­es­sa aja­tuk­sel­la on ti­laa hen­git­tää. Asi­oi­den mit­ta­suh­teet aset­tu­vat luon­nol­li­seen jär­jes­tyk­seen, etäi­syys ar­ki­päi­vän yk­si­tyis­koh­tiin aut­taa nä­ke­mään ko­ko­nai­suuk­sia. So­pi­va fyy­si­nen ra­si­tus ja yk­sin­ker­tai­nen elä­mä vir­kis­tä­vät miel­tä. Olen kii­tol­li­nen, et­tä täs­sä elä­män­vai­hees­sa­ni voin viet­tää jon­kin ver­ran ai­kaa luon­nos­sa ja ve­sil­lä.

Kun olin pari vuot­ta sit­ten reis­su­työs­sä kau­ka­na ko­toa, vai­mo­ni oli ar­ki-il­lat ko­to­na yk­sin. Lap­set ovat tuo­neet meil­le puun muo­toi­sen ku­va­ke­hyk­sen, jos­sa on kuva jo­kai­ses­ta lap­ses­tam­me, puo­li­sois­ta ja las­ten­lap­sis­ta. Vai­mo­ni on ker­to­nut, kuin­ka hän joka il­ta kat­se­li puu­ta ja sen ok­sia. Aja­tus vii­pyi vuo­rol­laan tuo­ki­on jo­kai­ses­sa lap­ses­sa, las­ten per­heis­sä ja las­ten­lap­sis­sa. Läm­min aja­tus, huo­li­kin ja sy­dä­men puhe. Sa­man­lai­sin aja­tuk­sin me­loin yk­si­näis­tä mat­kaa­ni alas Vuok­sen ve­sis­töä.

Luon­non kes­kel­lä ais­tit her­kis­ty­vät. Ret­kel­lä­ni py­säh­dyin seu­raa­maan lin­tu­ja, mai­se­maa ja aal­to­jen lii­ket­tä. Jout­se­nen len­to näyt­ti kau­niil­ta ja ke­vy­el­tä, mut­ta sen on teh­tä­vä pal­jon työ­tä saa­dak­seen il­maa sii­pien­sä al­le. Sii­vet kau­ho­vat, le­ve­ät rä­py­lät pol­ke­vat vauh­tia, vesi pärs­kyy. Jout­sen­ten len­toa kat­sel­les­sa­ni mie­tin omaa työ­ti­lan­net­ta­ni, tu­le­vai­suut­ta­ni. Kuin­ka niin mo­net pyr­ki­myk­se­ni yk­si toi­sen­sa jäl­keen ovat pa­lan­neet tyh­jä­nä ta­kai­sin. Sai­sin­ko mi­nä­kin vie­lä ker­ran il­maa sii­pie­ni al­le? Ei tar­vit­se len­tää kau­as ei­kä kor­ke­al­le, ly­hyt­kin py­räh­dys riit­tää.

Lau­loin Sii­o­nin lau­lu­ja au­ti­oil­la se­lil­lä. Mo­nes­sa van­has­sa lau­luis­sa ver­ra­taan us­ko­ne­lä­mää myrs­kyi­sil­lä ve­sil­lä sei­laa­mi­seen. Ku­vas­to nou­si lau­lun­te­ki­jöi­den omas­ta elä­män­pii­ris­tä. Ope­tus­las­ten­kin jou­kos­sa oli ve­sil­lä liik­ku­jia, ka­las­ta­jia. Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka ope­tus­lap­set jou­tui­vat myrs­kyyn.

Ke­vyis­sä tuu­lis­sa on help­po kul­kea. Suun­nan säi­lyt­tä­mi­nen on vai­va­ton­ta ja ete­ne­mi­nen su­juu jou­he­vas­ti. Edes­tä ja si­vul­ta tu­le­viin aal­toi­hin on help­po va­rau­tua hy­vis­sä ajoin. Tuu­len yl­ty­es­sä voi­maa tar­vi­taan enem­män. Myrs­kys­sä ete­ne­mi­nen vaa­tii tai­toa ja kes­tä­vyyt­tä. Ve­den ja tuu­len voi­ma on val­ta­va. Aal­to voi kaa­taa ve­neen, ja se voi ajau­tua hal­lit­se­mat­to­mas­ti koh­ti ka­ri­koi­ta ja hak­kau­tua ki­viä vas­ten no­pe­as­ti kap­pa­leik­si. Sii­o­nin lau­luis­sa pu­hu­taan kiu­saus­ten vyö­ry­vis­tä lai­neis­ta ja rau­han sa­ta­maan pää­se­mi­ses­tä.

Myö­tä­tuu­lel­la ja myö­tä­vir­ras­sa meno on ke­vyt­tä ja vauh­di­kas­ta. Jos roh­keus ja tai­to riit­tä­vät, voi surf­fa­ta aal­lon har­jal­la tuu­len no­peu­del­la. Mut­ta myö­tä­tuu­li voi kään­tää ka­ja­kin het­kes­sä poi­kit­tain ta­kaa vyö­ry­vän aal­lon al­le. Sik­si myö­tä­tuu­li vaa­tii malt­tia ja jat­ku­vaa tark­kaa­vai­suut­ta. Pie­ni­kin vää­rä lii­ke voi suis­taa ka­pe­an ka­ja­kin nu­rin sil­män­rä­päyk­ses­sä.

Tyy­ni ve­den pin­ta on kau­nis. Se hei­jas­taa tai­vaan kor­keut­ta, mut­ta voi kät­keä si­le­än pin­nan al­le te­rä­vän ki­ven tai ko­ko­nai­sen ka­ri­kon. Vaik­ka vesi oli­si kir­kas­ta, pin­nan al­la vaa­ni­van ki­ven huo­maa vas­ta, kun on lii­an myö­häis­tä py­säh­tyä tai väis­tää. Ke­vy­el­lä­kin tuu­lel­la tai vir­ras­sa ve­den lii­ke an­taa merk­ke­jä ki­vi­kois­ta, mut­ta tyy­ni vesi ei ker­ro, mitä pin­nan al­la pii­lee. Tyy­ni sää hou­kut­te­lee huo­let­to­maan me­noon. Sik­si tyy­ni vesi on kai­kis­ta ke­leis­tä pe­tol­li­sin.

Me­ri­kart­ta ja kom­pas­si ovat tar­peen, vaik­ka kul­ki­si tu­tuil­la ve­sil­lä. Kun sumu, hä­mä­rä tai ve­si­sa­de peit­tä­vät nä­ky­vyy­den, ne osoit­ta­vat oi­ke­an väy­län, vaa­ran pai­kat ja suo­ja­sa­ta­mat. Niin kuin ve­sil­lä, on us­ko­ne­lä­mäs­sä­kin tär­keä tie­tää, mil­lai­sia vir­to­ja on kul­ke­mas­sa ja mis­sä kul­kee tur­val­li­nen tie mää­rän­pää­hän, suo­ja­sa­ta­maan.