Mie­lee­ni on jää­nyt aja­tel­ma, jon­ka al­ku­pe­rää en muis­ta. ”Yh­täk­kiä mi­nul­la oli mah­dol­li­suus sa­noa kai­kil­le maa­il­man ih­mi­sil­le jo­ta­kin. Kun mie­tin asi­aa, mi­nul­la ei ol­lut­kaan mi­tään sa­not­ta­vaa.”

Osai­sin­pa sa­noa edes it­sel­le­ni, puo­li­sol­le­ni tai lap­sil­le­ni jo­tain hyö­dyl­lis­tä ja ra­ken­ta­vaa – pu­hu­mat­ta­kaan yh­tään laa­jem­mas­ta pii­ris­tä. Moo­sek­sel­la oli hi­das puhe ja kan­kea kie­li. Mi­nul­ta puut­tuu li­säk­si kym­men­sor­mi­jär­jes­tel­mä.

Mat­kus­tin bus­sil­la Kai­nuus­ta Hel­sin­kiin. Haas­tat­te­lin kans­sa­mat­kus­ta­jia teh­däk­se­ni mat­kas­ta leh­ti­ju­tun. Pu­huim­me mat­kan tar­koi­tuk­ses­ta ja mo­tii­veis­ta. Mo­nen mat­kus­ta­jan kans­sa puhe lui­sui jos­sain vai­hees­sa työ­a­si­oi­hin. Kuka oli ir­ti­sa­not­tu, ke­nen työ­nan­ta­ja oli ha­et­tu kon­kurs­siin, kuka pel­kä­si työn päät­ty­mis­tä ja elä­ke­put­keen jou­tu­mis­ta. Mat­ka liit­tyi useim­mil­la jol­lain ta­paa elä­män­ti­lan­tee­seen.

Taan­tu­man ai­ka­na on hel­pom­paa ker­toa työn lop­pu­mi­ses­ta kuin nou­su­ai­ka­na. Vas­toin­käy­mi­nen tun­tuu jo­ten­kin hy­väk­syt­tä­väm­mäl­tä, kun sen koh­taa yh­des­sä isom­man jou­kon kans­sa. So­si­aa­li­ses­sa mie­les­sä on hel­pom­paa me­net­tää työn­sä kym­me­nien tai sa­to­jen koh­ta­lo­to­ve­rien kans­sa kuin yk­sin. Vaik­ka tili tyh­je­nee ja las­kut lan­ke­a­vat ihan sa­mal­la ta­val­la.

Me­nes­tys­ta­ri­naa on kiva ja ke­vyt esi­tel­lä. On­nis­tu­mi­sen esit­te­lyä voi tus­kin pi­dä­tel­lä. Har­ras­tuk­sis­ta on help­po ja mu­ka­va pu­hua ja kir­joit­taa. Ta­va­rois­ta ja han­kin­nois­ta on su­ju­vam­paa ker­toa kuin huo­les­ta, pe­los­ta ja ah­dis­tuk­ses­ta. Jos ei vie­raan ih­mi­sen kans­sa mi­tään muu­ta pu­hee­nai­het­ta kek­si, niin koi­ris­ta ja kis­sois­ta yleen­sä riit­tää ker­rot­ta­vaa.

Mikä voi­si ol­la sel­lai­nen sa­not­ta­va, joka kos­ki­si kaik­kia maa­il­man ih­mi­siä. Var­maan­kin se, et­tä hie­noa, et­tä olet­te ole­mas­sa ja eh­kä se­kin, et­tä ol­laan­pa ih­mi­sik­si. Ai­van var­mas­ti yk­kö­sa­sia ja -uu­ti­nen on se, et­tä Kris­tuk­sen lu­nas­tus­työn kaut­ta on tar­jol­la mah­dol­li­suus us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si.

Mi­nul­la ei ole kris­ti­tyn mie­hen me­nes­tys­ta­ri­naa ja­et­ta­va­na­ni, ei tar­jot­ta­va­na­ni me­nes­tys­kon­sep­tia van­hem­pa­na, puo­li­so­na ei­kä työ­e­lä­mäs­sä. On kui­ten­kin loh­tu si­nul­le, joka po­det epä­on­nis­tu­mis­ta us­ko­mi­sen as­ke­lis­sa. Epä­on­nis­tu­nee­na­kin saa us­koa ja luot­taa Ju­ma­laan.