Tie kie­mur­te­li alas Poh­jois-Nor­jan tun­tu­ri­a­lu­eel­ta. Olim­me pa­laa­mas­sa vii­kon mit­tai­sel­ta tun­tu­ri­va­el­lus- ja ka­la­reis­sul­ta. Tiu­kan kaar­teen jäl­keen Ykä jar­rut­ti äkis­ti. Tiel­lä oli lam­pai­ta.

– Tuol­lai­si­a­ko ne on us­ko­vai­set ih­mi­set, sa­noin. – Sii­nä muu­ta­ma syö hei­nää tien pien­ta­reel­ta, mut­ta tuo tien toi­sel­la puo­lel­la sei­so­va­han sel­väs­ti mä­reh­tii.

– Jaa, ka­to­han! No sel­lais­ta ei kyl­lä us­ko­vai­sen tar­vit­si­si lii­ak­si har­ras­taa, Ykä nau­rah­ti.

Kiin­nos­tus va­lo­ku­vauk­seen ja luon­nos­sa liik­ku­mi­seen sekä miel­ty­mys yk­sin­ker­tai­seen elä­mään oli­vat saat­ta­neet mei­dät yh­tei­sel­le mat­kal­le poh­joi­sel­le tun­tu­ri­a­lu­eel­le. Ykä viet­ti ai­kaa tun­tu­ri­pu­ro­jen var­sil­la rau­tu­ja pyy­tä­en ja minä pa­ti­koin kuun­te­le­mas­sa hil­jai­suut­ta ja et­si­mäs­sä hy­vää va­lo­ku­vaa. Vä­lil­lä kul­jim­me yh­des­sä ja is­tuim­me pit­kik­si ajoik­si tun­tu­rien rin­teil­le kes­kus­te­le­maan elä­mäs­tä.

Maas­toon ka­ner­vi­kon se­kaan pai­nu­nut kul­ku-ura nou­dat­te­li tun­tu­ri­pu­ron kie­mur­te­le­vaa uo­maa. Vesi oli niin ma­ta­lal­la, et­tä saa­toin vä­lil­lä kul­kea kui­vu­neen pu­ron poh­jaa. Ve­den ta­sai­sek­si la­naa­mia ja si­leik­si hi­o­mia poh­ja­ki­viä oli help­po kä­vel­lä. Ka­pus­ta­rin­ta saat­te­li kul­ku­a­ni ki­mein vi­hel­lyk­sin. Se py­räh­te­li ly­hyi­tä len­to­ja ran­nan var­vi­kos­sa ja ma­ta­las­sa pen­sai­kos­sa. Rus­ke­an har­maa­ta lin­tua oli vai­kea erot­taa ka­ner­van ja jä­kä­län se­as­ta, el­lei se kään­tä­nyt mus­ta­val­kois­ta rin­taan­sa nä­ky­viin.

Pol­ku nou­si ylem­mäs rin­teel­le. Tun­tu­ri­ki­hu lii­te­li verk­kai­ses­ti ma­ta­lal­la pit­kät pyrs­tö­jou­het vä­pät­tä­en. Sen kak­si poi­kas­ta nou­si sii­vil­leen edes­sä­ni. Yk­si­näi­nen po­ron si­lu­et­ti rik­koi ho­ri­son­tin vii­van tun­tu­rin la­el­la. Pian se sai rin­nal­leen toi­sen, ja koh­ta ko­ko­nai­nen tok­ka kul­ki tun­tu­rin la­el­la ja läh­ti las­keu­tu­maan rin­net­tä kau­ka­na edes­sä­ni. Nou­kin kul­kies­sa­ni orans­sin­pu­nai­sia hil­lo­ja ja vie­lä kir­pei­tä si­ni­pu­nai­sia mus­ti­koi­ta suu­hu­ni.

Au­rin­ko pai­nui ta­ka­na­ni Jää­me­ren ran­nan tun­tu­rien taak­se. Sen vii­mei­set sä­teet pyyh­ki­vät tun­tu­riy­län­gön puu­ton­ta ku­rua kyl­läi­sin vä­rein, mut­ta puro ja tum­mien ki­vien vä­lis­sä juok­se­va kos­ki oli­vat jo var­jos­sa. Las­kin pai­na­van rink­ka­ni kos­ken ran­nal­le. Täy­tin juo­ma­pul­lo­ni pu­ron raik­kaal­la ve­del­lä, is­tuin ka­ner­vik­koon ja kuun­te­lin hil­jai­suut­ta, jota vain kos­ken ko­hi­na, ka­pus­ta­rin­nan vi­hel­lyk­set ja etäi­nen po­ro­to­kan sork­kien kop­se rik­koi­vat.

Kiin­ni­tin ka­me­ran ja­lus­tal­le ja et­sin kos­ken ala­puo­len ki­vil­tä so­pi­van ku­vaus­pai­kan. Kos­ken ää­rel­lä va­loa oli vä­hem­män kuin ylem­pä­nä rin­teil­lä. Sää­din ka­me­ran ase­tuk­set niin, et­tä ve­den lii­ke peh­me­ni ku­vas­sa il­ma­vak­si hun­nuk­si. Tu­ke­va ja­lus­ta, pit­kä va­lo­tu­sai­ka, pie­ni him­men­ni­nauk­ko ja muu­ta­man se­kun­nin pää­hän ajas­tet­tu it­se­lau­kai­sin ka­me­ran tä­räh­dys­tä es­tä­mään. Otin muu­ta­mia ku­via eri suun­nis­ta, mut­ta jäin vie­lä odot­ta­maan var­jon sy­ve­ne­mis­tä. Kei­tin ret­ki­keit­ti­mel­lä til­kan kah­via py­sy­äk­se­ni läm­pi­mä­nä pit­kän kä­ve­lyn jäl­keen.

Vesi on kiin­nos­ta­va ku­vaus­koh­de. Se juok­see tau­ko­a­mat­ta kirk­kaa­na kuin ar­mo jy­ke­vien, järk­ky­mät­tö­mien kal­li­oi­den kes­kel­lä. Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan elä­väs­tä ve­des­tä. Jee­sus sa­noi Jaa­ko­bin läh­teel­lä sa­ma­ri­a­lai­sel­le nai­sel­le, et­tä se vesi, jon­ka hän an­taa, tu­lee sen vas­taa­not­ta­jas­sa sen ve­den läh­teek­si, joka kum­pu­aa ian­kaik­ki­seen elä­mään. Elä­vä vesi, syn­tien an­teek­si an­ta­mi­nen ja us­ko­mi­nen huuh­too van­ho­ja, jo ha­pan­tu­nei­ta aja­tuk­sia mä­reh­ti­vän mie­len ja suun raik­kaak­si.