– Miksi meillä ei enää oteta joulun alla joulukorttikuvaa, kysyi teini-ikään ehtinyt toiseksi nuorin lapsemme vuosia sitten.
– En ollut koskaan joulukorttikuvassa enkelinä.
– Et ehtinyt monessa joulukorttikuvassa ollakaan, kun vanhemmat lapset eivät enää halunneet kuvaan, vastasin.
– Mutta mikä ettei. Mieti sopiva idea, niin tehdään vielä kerran joulukorttikuva, sellainen, missä on enkeli.
Joulukortteja on mukava saada ja lähettää, vaikka Facebook- ja WhatsApp-aikana tervehdyksen voi toimittaa reaaliajassa ilmaiseksi. Saapuneita joulukortteja selaillessa muistaa korttien lähettäjiä ja yhteisiä hetkiä heidän kanssaan. Muistelemme poisnukkunutta lähimmäistä, jonka kortti jää tänä jouluna saapumatta. Yllätymme iloisesti, kun saamme kortin jostain, mistä emme osanneet odottaa.
Joulukorttikuvan ottaminen kuului perheemme itsenäisyyspäivän viettoon, mutta toisinaan se jäi viimeiseen mahdolliseen iltaan. Ennen digitaalikuvien aikaa filmi vietiin kehitykseen seuraavana arkipäivänä ja filmistä vedostettiin paperikuvat. Paperikuvista valittiin sopiva kuva, josta teetettiin nippu joulukortteja. Joulun alla korttien toimitusaika oli useita päiviä.
Kun lapset olivat pieniä, mietimme heidän kanssaan joulukorttikuvan aihetta hyvissä ajoin syksyllä. Jo ensimmäisten lumien sataessa lapset alkoivat varata tiettyjä rooleja tai tehtäviä kuvassa. Kuvan aihe muotoutui valittujen roolien mukaan. Sellaisina jouluina, kun perheessä oli vauva, joulukuvaelma seimineen ja paimenineen oli itsestäänselvyys.
Jouluna 1987 joulukortin kuvaaminen jäi viimeiseen mahdolliseen iltaan, ja kortit piti juoksuttaa pääpostiin ykkösluokan merkein liimattuina sulkemisaikaan. Lasten turvaistuin vuorattiin valkoisella lakanalla Jeesus-tytön seimeksi. Paimenten sauvat leikattiin ruskeasta aaltopahvilaatikosta. Olohuoneen seinälle teipattiin leveä musta pahvi yötaivaaksi.
Kuvan tunnelma oli hartaan vakava. Jouluyön Joosef tunsi samaa neuvottomuutta kuin kuka tahansa synnytystä läheltä seurannut mies, ja ensimmäisen jouluyön ihmeelliset tapahtumat hämmensivät. Joulukorttikuvan Joosefia huoletti Betlehemin tähti – katosta ohuella langalla riippuva, rätisevä tähtisadetikku.
Toiseksi viimeisin itse tehty joulukorttikuva syntyi digitaaliajan alussa. Murkkuikäiset eivät enää halunneet istua saunatakkeineen tonttulakki otsalla valokuvassa. Jokainen piirsi oman kuvansa paperille, kuvat skannattiin ja liitettiin grafiikkaohjelmassa piirrettyyn pohjakuvaan. Seuraavana vuonna ulkoistimme joulukorttituotannon ja siirryimme ostopalveluun.
Mutta vielä tehtiin jokin vuosi sitten yksi joulukortti kahden nuorimman kanssa. Päähenkilön tuli olla enkeli, ja kuopus suostui olemaan tonttu. Mietimme ja mietimme, mutta ideaa ei vain löytynyt. Joulu läheni, eikä lumesta ollut tietoakaan. Sääennuste kertoi laajan vesisadealueen lähenevän. Enkeli, tonttu, musta maa ja vesisade, siinäpä kaikki joulukortin ainekset.
Sateisessa säässä tonttu on kastellut jalkansa. äidin vihkipukuun pukeutunut enkeli rientää auttamaan ja kaataa veden pois tontun saappaasta. Joulukuusi latvatähtineen valaisee sateista iltahetkeä. ”Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.”
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys