Luin tut­ki­muk­ses­ta, jon­ka mu­kaan so­si­aa­li­sen me­di­an ka­ve­reis­ta vain hy­vin pie­ni osa on to­del­la si­nus­ta ja kuu­lu­mi­sis­ta­si kiin­nos­tu­nut. Riip­pu­mat­ta sii­tä, on­ko ka­ve­rei­ta kym­me­nen, sata tai tu­hat, vain muu­ta­ma vä­lit­täi­si ja ha­lu­ai­si aut­taa, jos jou­tui­sit vai­keuk­siin.

On mo­nen­ta­sois­ta ys­tä­vyyt­tä, pit­kää ja ly­hyt­tä, kes­tä­vää ja hau­ras­ta. Ys­tä­vyys voi syn­tyä yh­tei­sen elä­män­ti­lan­teen, har­ras­tuk­sen, opis­ke­lun, työn tai muun yh­dis­tä­vän te­ki­jän kaut­ta. Per­hei­den vä­li­nen ys­tä­vyys voi ra­ken­tua su­ku­lai­suu­den, las­ten tai jom­man­kum­man puo­li­son ka­ve­ruu­den poh­jal­le. Sa­man­kal­tai­nen elä­män­kat­so­mus ede­saut­taa ys­tä­vyyt­tä, vaik­ka se ei vält­tä­mät­tä syn­ny­tä lä­heis­tä ys­tä­vyyt­tä.

Ys­tä­vyys elää ja muut­tuu elä­män­ti­lan­tei­den mu­kaan. Jos­kus ys­tä­vyys kes­tää läpi elä­män, jos­kus lä­hei­nen­kin ys­tä­vyys kuih­tuu pelk­kään pään nyök­käys -ter­veh­dyk­seen, vuo­tui­seen jou­lu­kor­tin vaih­ta­mi­seen tai pas­sii­vi­seen ka­ve­ri-sta­tuk­seen so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. On ys­tä­viä, jot­ka jos­sain elä­män­ti­lan­tees­sa ovat ol­leet mer­kit­tä­vä ilo, tuki ja apu, mut­ta toi­ses­sa elä­män­vai­hees­sa yh­tei­siä asi­oi­ta tun­tuu ole­van vä­hän. Mi­hin ys­tä­vyys jää?

Ar­ki­päi­vän elä­mä ei vält­tä­mät­tä suju niin kuin toi­voi­si. Tu­lee vas­toin­käy­mi­siä ja pet­ty­myk­siä. Oma tai­val voi al­kaa tun­tua haa­le­al­ta ys­tä­vien ole­te­tun me­nes­tyk­sen rin­nal­la. Rak­kau­den kak­sois­käs­kyn toi­nen osa kä­sit­te­lee suh­det­ta lä­him­mäi­seen: ”Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” Osaan­sa tyy­ty­mät­tö­mäl­lä tai pet­ty­neel­lä oma­nar­von­tun­nol­la on vai­ke­aa ra­kas­taa it­seä, saa­ti lä­him­mäis­tä. Mie­li voi vä­rit­tyä har­maak­si: ”Kun meil­lä on vaan täl­lais­ta ar­kis­ta, kun minä olen täm­möi­nen epä­on­nis­tu­nut.”

Jos­kus, to­sin har­vem­min, elä­mä voi tem­pau­tua sel­lai­seen myö­tä­mä­keen, et­tä van­hat ys­tä­vät ei­vät pysy kan­noil­la. Tai eteen voi avau­tua uu­si, le­ve­äm­pi väy­lä. Päi­vät täyt­ty­vät uu­sis­ta asi­ois­ta, ta­voit­teis­ta ja ih­mi­sis­tä. Kaik­ki en­ti­nen voi näyt­tää vaa­ti­mat­to­mal­ta, pie­nel­tä ja yk­sin­ker­tai­sel­ta. Omas­sa mie­les­sä ar­vot­to­mak­si käy­neel­le ys­tä­vyy­del­le ei vält­tä­mät­tä rii­tä ai­kaa, ha­lua ei­kä mie­len­kiin­toa.

Pe­tol­li­suus, pa­hat sa­nat, louk­kaa­va käy­tös tai muu so­pi­ma­ton teko rik­ko­vat ys­tä­vyyt­tä. Ys­tä­vyys voi myös haa­le­ta, vaik­ka eri­mie­li­syy­det tai pet­ty­myk­set ei­vät oli­si sitä tu­kah­dut­ta­neet. Yh­tei­set asi­at vain hii­pu­vat. Aja­tel­laan, et­tä ke­mi­am­me ei­vät koh­taa, eläm­me eri­lais­ta ar­ki­päi­vää tai aja­tuk­sem­me, toi­veem­me ja asen­teem­me ovat eri­lai­sia. Jos­kus yh­tey­den­pi­to har­ve­nee tois­puo­lei­ses­ti. Kun­pa sil­loin osai­sim­me yh­des­sä kes­kus­tel­la, mitä ys­tä­vyy­del­lem­me kuu­luu.

Muis­tan jo edes­men­nyt­tä, lä­heis­tä ys­tä­vää, joka usein ero­tes­sam­me ky­syi:

– Ei­hän mei­dän vä­lil­le jää mi­tään kan­net­ta puo­lin tai toi­sin?

Yk­sin­ker­tai­sel­la ta­val­la hän ma­dal­si pu­hu­mi­sen ja so­pi­mi­sen kyn­nys­tä, jos oli tie­tä­mät­tään lou­kan­nut tai it­se jää­nyt jo­tain sa­no­mis­ta­ni tai te­ke­mis­tä­ni miet­ti­mään.

To­del­li­nen ys­tä­vyys kas­vaa kes­ki­näi­sen ar­vos­tuk­sen ja luot­ta­muk­sen maa­pe­räl­lä. Se saa kas­vu­voi­maa avoi­muu­des­ta, vil­pit­tö­myy­des­tä ja an­teek­si an­ta­mi­ses­ta, ei niin­kään yh­tei­sis­tä mie­len­kiin­non koh­teis­ta, sa­man­lai­ses­ta elä­män­ti­lan­tees­ta tai elä­män­pii­ris­tä. Hy­vää ys­tä­vyyt­tä kan­nat­taa vaa­lia. Se kan­taa yli ka­ri­koi­den ja tuu­lis­ten tai­pa­lei­den, ta­soit­taa tie­tä.