Oli karkkipäivä. Yksi lapsista kippasi koko pussin kerralla suuhunsa, maiskutti aikansa kuola valuen ja pyysi kohta lisää. Toinen otti pussistaan vain yhden karamellin, maistoi vähän reunasta, laittoi suuhunsa, nautiskeli hitaasti ja vahti loppuja karkkeja koko seuraavan viikon makeanhimoisilta sisaruksiltaan. Jos tavoiteltiin iloa ja hyvää mieltä, olisiko toiselle riittänyt yksi karamelli ja toiselle koko pussillinen?
Maailman talousfoorumin tuoreen mittauksen mukaan Suomen kilpailukyky on pudonnut neljänneltä sijalta kahdeksanneksi. Mittauksessa oli mukana 140 maata. Uutisotsikoiden mukaan Suomen kilpailukyky oli heikentynyt, pudonnut tai romahtanut. Joidenkin otsikoiden mukaan Suomi oli mittauksen mukaan paras Pohjoismaa. Jossain kerrottiin, että sijoitus on pudonnut, mutta Suomi on edelleen Pohjoismaiden ykkönen. Kaikki mainitut otsikot olivat oikeassa.
Kotimaan uutisia seuranneelle lienee tullut selväksi, että julkinen velka ei saisi enää kasvaa. Nyt on aika säästää ja leikata. Pienikin säästö yksittäisessä taloudessa tuottaa viisi ja puolimiljoonaiselta kansalta kerättynä melkoisen rahasumman. Yhteiskunnan säästöt ja leikkaukset näkyvät omalla pankkitilillä ja ulottuvat sieltä ruokapöytään, vaatekaappiin, asumiseen, terveydenhoitoon, liikkumiseen, harrastuksiin ja kaikkialle, missä rahaa tarvitaan.
Vaikka pienikin vyön kiristämien kuohuttaa herkästi mieltämme, tuntuu perustellulta, että on säästettävä. Mutta mistä leikattaisiin ja kuinka paljon? Sanomalehdissä ja sosiaalisessa mediassa sinkoilevat lukijakommentit nostavat esiin voimakkaita näkemyksiä ja vaatimuksia eri kansalaisryhmien, työntekijöiden ja työnantajien etujen puolesta ja vastaan. Vastakkaisia vaatimuksia perustellaan usein samoilla tilastoilla ja tutkimuksilla eri näkökulmista katsoen samalla tapaa kuin Maailman talousfoorumin mittaustuloksen uutisotsikoissa. Kun keskustelu nousee tunnepohjalta, asiat usein mustavalkoistuvat, niiden kokoluokka hämärtyy ja äänenpainot kovenevat. Säästetään, kunhan ei tulla minun lompakolleni.
Runsauden ja varsinkin niukkuuden jakamisen yksi keskeinen haaste on siinä, koetaanko jakaminen oikeudenmukaisena. Kohteleeko se meitä tasa-arvoisesti? Julkinen talous, yritystalous ja yksityinen talous käyttäytyvät erilaisin reunaehdoin. Meillä jokaisella on erilainen elämäntilanne ja elinympäristö, erilaiset tarpeet ja tottumukset. Työssäkäyvä voi kokea arkipäivässään köyhyyttä ja työtön rikkautta, jos ansiosidonnaista työttömyysturvaa on vielä viikkokin jäljellä.
Sanajumalanpalveluksen esirukouksessa pyydämme päättäjille vastuuntuntoa, niin että he edistäisivät oikeudenmukaisuutta ja toimisivat erityisesti niiden parhaaksi, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Itsellemme pyydämme, että Jumala auttaisi meitä jakamaan lahjansa niin, että kaikilla olisi kohtuullinen toimeentulo ja ihmisarvoinen elämä ja että oppisimme suhtautumaan toisiimme kunnioittavasti.
Millä tavalla niukkuutta voisi jakaa kristillisesti? Kristillinen tasajako tarkoittaa, että jaetaan jokaiselle välttämättömän tarpeen mukaan – kohtuullisesti, niin kuin Lutherin Vähä katekismus opettaa jokapäiväisestä leivästä. Ei siis välttämättä aina tasan.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys