Jyr­kän nou­sun jäl­keen maas­to al­kaa hil­jal­leen las­kea. Ken­gät liu­kas­te­le­vat juu­ra­kos­sa ja mä­ril­lä kal­li­oil­la. Pie­ni puro so­li­see hel­läs­ti kal­li­on ra­os­sa. En raas­ki­si mil­lään jät­tää sitä ja läh­teä. Voi­sin is­tah­taa ki­vel­le ja kuun­nel­la, pit­kään ja hil­jaa.

Jois­sa­kin as­ke­leis­sa­ni tun­nen huo­len, joka ei pääs­tä va­paak­si. Aja­tuk­set har­hai­le­vat lä­heis­ten ih­mis­ten elä­mäs­sä. Ko­et­te­le­muk­sis­sa, epä­tie­toi­suu­des­sa. Vä­lil­lä huo­let unoh­tu­vat, ai­van kuin tuu­len­vi­re tai ke­vyt sade vei­si ne mu­ka­naan. Par­haim­mil­laan luon­non hel­mas­sa käy­kin juu­ri niin, et­tä stres­si jää taka-alal­le ja kii­re py­säh­tyy.

Työ­tii­min ret­ki kan­sal­lis­puis­toon oli ai­na­kin it­sel­le­ni hy­väk­si. Se mer­kit­si ir­rot­tau­tu­mis­ta, rau­haa ja yh­teis­tä te­ke­mis­tä. Pol­ku­ja kul­kies­sam­me mo­net työ­a­si­at­kin nou­si­vat pu­heek­si, mut­ta eri ta­val­la kuin toi­mis­tol­la. Asi­oi­hin tuli etäi­syyt­tä, kun työ­paik­ka oli kau­ka­na. Ym­pä­ris­tö oli otol­li­nen ide­a­rik­kaal­le kes­kus­te­lul­le.

Ret­kel­lem­me oli va­rat­tu pul­man­rat­kai­su­teh­tä­vä, jo­hon an­net­tiin tun­ti ai­kaa. Toi­min­ta­pai­kal­la oli hy­lä­tyl­tä vai­kut­ta­va telt­ta ja ret­ki­va­rus­tei­ta, ku­ten rink­ka, jon­ka kaik­ki tas­kut oli sul­jet­tu nu­me­ro­lu­koil­la. Rat­kai­se­mi­ses­sa tar­vit­tiin pal­jon päät­te­lyä, tii­mi­työ­tä ja nu­me­ro­vih­jei­den et­si­mis­tä eri pai­kois­ta.

Alus­sa ko­et­tu ha­pui­lu teh­tä­vän kim­pus­sa muut­tui hil­jal­leen in­nok­kaak­si löy­tö­ret­kek­si. Tii­mil­läm­me ku­lui yh­tä mi­nuut­tia vail­le tun­ti on­gel­man rat­kai­se­mi­seen. Ja lä­hes koko tun­nin tai­vaal­ta tuli in­nok­kaas­ti vet­tä. Tuli to­dis­tet­tua, et­tä hy­väl­lä ret­kel­lä keli on asen­ne­ky­sy­mys. Luk­ko toi­sen­sa jäl­keen au­ke­si. Joi­den­kin luk­ko­jen ta­kaa pal­jas­tui uu­sia luk­ko­ja ja uu­sien luk­ko­jen ta­kaa li­sää vi­sai­sia pul­mia.

Nuo­ti­on ää­rel­lä mie­tin, mi­ten oman elä­mä­ni sol­mut tun­tu­vat vä­lil­lä tiu­koil­ta. Kui­ten­kin niil­lä on ta­pa­na en­nem­min tai myö­hem­min au­e­ta. Jos­kus on vai­ke­aa hy­väk­syä, et­tä au­en­nei­den sol­mu­jen ta­kaa tu­lee pian uu­sia. On lah­jaa, jos pul­mien edes­sä ei tar­vit­se ol­la yk­sin. Tar­vit­sem­me kan­nus­tus­ta, ym­mär­tä­vää suh­tau­tu­mis­ta ja kuun­te­le­mis­ta. Elä­mä on tii­mi­työ­tä.

Tä­män teks­tin kir­joit­ta­mi­nen py­säh­tyy säh­kö­pos­tiin, joka ilah­dut­taa mi­nua. Nuo­ri kir­joit­ta­ja ha­lu­aa kuul­la, mil­lais­ta toi­min­taa rau­ha­nyh­dis­tyk­ses­sä jär­jes­te­tään ja mil­lä ta­val­la sin­ne ko­koon­tu­vat us­ko­vat. Vas­taan vies­tiin toi­vo­en, et­tä hän ko­ki­si kol­kut­ta­neen­sa oi­ke­al­le ovel­le. Ru­koi­len, et­tä nuo­ri jak­sai­si läh­teä seu­roi­hin kuu­lol­le. Ja jos se on Tai­vaan Isän tah­to, en­nen kaik­kea löy­täi­si tun­nol­leen rau­han.

An­teek­si­an­ta­muk­sen lah­jaa on ver­rat­tu usein läh­tee­seen, jos­ta am­men­ta­mal­la va­el­ta­jat saa­vat vir­voi­tus­ta. Vie­lä tä­nään kal­li­on ko­los­sa vir­taa vesi. Saam­me mui­den kul­ki­joi­den kans­sa py­säh­tyä, kuun­nel­la ja ot­taa oman osam­me. Tuo vesi avaa luk­ko­ja ja su­lat­taa koh­mei­sia sy­dä­miä.

Edes­sä ovat to­del­la kor­ke­at por­taat. Kii­pe­än kym­me­niä as­kel­mia pik­ku­hil­jaa hen­gäs­ty­en. Yl­hääl­tä avau­tuu upea mai­se­ma, vih­re­ää ke­vään leik­kiä kaik­ki­al­la.