Mil­lai­nen on kel­paa­van ih­mi­sen mal­li? Mil­lai­seen muot­tiin on ase­tut­ta­va, et­tä täyt­tää tä­män päi­vän vaa­ti­muk­set? Löy­sin kä­sit­teen kel­paa­mi­sen mal­lis­ta erääs­tä po­ti­las­jär­jes­tön leh­des­tä.

On to­det­tu, et­tä yh­teis­kun­nas­sam­me ja so­si­aa­li­sis­sa ver­kos­tois­sam­me on vaa­ti­mus­ta­so nous­sut vii­me vuo­si­na kiih­ty­vää vauh­tia. Jos­kus on vai­ke­aa ha­vai­ta, kuka nuo vaa­ti­muk­set aset­taa. Kuka päät­tää, mil­lai­nen pi­täi­si ol­la ja mi­hin pys­tyä? Jos­kus pai­nei­den aset­ta­ja saat­taa yl­lät­tä­en löy­ty­ä­kin. Ja vie­lä­pä hy­vin lä­hel­tä, omas­ta it­ses­täm­me. Saa­tam­me myös ku­vi­tel­la ym­pä­ris­tön aset­ta­mik­si pai­neik­si sel­lais­ta­kin, mikä nou­see it­ses­täm­me. Mut­ta aja­tuk­sem­me sii­tä, et­tem­me kel­paa täl­lai­se­na, voi­vat kyl­lä saa­da juu­ren­sa tä­män ajan täy­del­li­syyt­tä et­si­väs­tä ihan­tees­ta.

Ylei­sen ihan­teen mu­kaan pi­täi­si ol­la oi­ke­an ko­koi­nen ja nä­köi­nen. Pi­täi­si ol­la suu­ri koti ja upea au­to. Täy­tyi­si ol­la va­ki­tui­nen työ ja me­nes­tyä sii­nä. Oli­si ol­ta­va ter­ve, nuo­ri, ur­hei­lul­li­nen ja kor­ke­as­ti kou­lu­tet­tu. Pi­täi­si ol­la juu­ri so­pi­van ko­koi­nen per­he. Lap­sil­la edus­ta­vat vaat­teet ja har­ras­tuk­set. Lis­taa voi­si jat­kaa pit­kään.

En­tä sit­ten, jos ei enää jak­sa vaa­ti­mus­ten edes­sä? Eri­lai­nen kel­paa­mi­sen mal­li löy­tyy usein vas­ta sit­ten, kun voi­mat ovat pois­sa. Kun uu­pu­mus pa­kot­taa py­säh­ty­mään.

Py­säh­dy­pä tätä lu­kies­sa­si het­kek­si miet­ti­mään, mil­lai­nen oli­si kel­paa­mi­sen mal­li, jos­sa odo­tuk­set ei­vät nou­si­si ym­pä­ris­tön pai­neis­ta ei­kä ih­mi­sen ar­vo mää­rit­tyi­si min­kään ul­ko­nai­sen mu­kaan. Sitä voi­si kut­sua vaik­ka­pa oi­ke­an kel­paa­mi­sen mal­lik­si.

Sen voi­si ki­teyt­tää yk­sin­ker­tai­ses­ti näin: kel­paan sel­lai­se­na kuin olen. Ei niin, et­tä pi­dän omi­nai­suuk­si­a­ni ja mi­nul­ta saa­vut­ta­mat­to­miin jää­nei­tä asi­oi­ta vir­hei­nä ja heik­kouk­si­na, jot­ka mi­nun ja lä­heis­te­ni pi­tää vain kes­tää. Vaan niin, et­tä yh­des­sä ja sa­mas­sa ih­mi­ses­sä saa ol­la läs­nä vah­vuut­ta ja heik­kout­ta, sai­raut­ta ja ter­veyt­tä, jak­sa­mis­ta ja vä­sy­mys­tä, uut­te­ruut­ta ja uu­pu­mis­ta.

Omi­nai­suu­tem­me voi­vat vaih­del­la eri elä­män­vai­heis­sa. Ah­ke­rak­si tun­net­tu voi jos­kus vä­syä, ei­kä hä­nen ar­von­sa sil­lä muu­tu. Ter­ve voi sai­ras­tua ja vah­va mur­tua. Oi­kea kel­paa­mi­sen mal­li on la­vea. Sii­hen so­pii sel­lai­se­na kuin juu­ri tä­nään on.

Mi­nua on työs­sä­ni roh­kais­sut, kun olen saa­nut näh­dä, mi­ten heik­ko ja it­seen­sä luot­ta­ma­ton voi ko­kea vah­vuu­den het­kiä. Yk­si esi­merk­ki täs­tä on se, kun op­pi­las saa ol­la opet­ta­jaan­sa ete­väm­pi. Pe­rin­tei­ses­sä kou­lus­sa opet­ta­ja on ol­lut tie­tä­väm­pi ja ja­ka­nut osaa­mis­taan usein yk­si­suun­tai­ses­ti, opet­ta­jal­ta op­pi­laal­le. Tä­män ajan op­pi­mi­sym­pä­ris­tön muu­tos on tuo­nut kou­lui­hin väis­tä­mät­tä uu­den ulot­tu­vuu­den: op­pi­las on usein esi­mer­kik­si mo­bii­li­lait­tei­den kans­sa pal­jon opet­ta­jaan­sa edel­lä.

Jos opet­ta­ja hy­väk­syy ti­lan­teen ja an­taa op­pi­laan va­paas­ti tuo­da osaa­mi­sen­sa esiin, op­pi­laal­le tu­lee mah­dol­li­suus ko­kea ole­van­sa ar­vo­kas, osaa­va ja hyö­dyk­si muil­le. Hän saa it­se­var­muut­ta ja sa­mal­la kaik­ki op­pi­vat.

Kel­paa­ko meil­le tä­nään pie­ni tai suu­ri, köy­hä tai ri­kas, sai­ras tai ter­ve, kou­lut­ta­ma­ton tai kou­lu­tet­tu, työ­tön tai työs­sä käy­vä? Kel­paam­me­ko it­sel­lem­me?