Yksi menee viidennelle, toinen neljännelle. Kolmas vasta aloittelee koulutyötään. Kaikilla oma tärkeä reppu ja omat kynät. Ekaluokkalaisella vähintään repullinen jännitystä ja pitkältä tuntuvaa odotusta. Jokaisella repullinen kasvamistakin.
Eräs kaipaa 11 vuoden kotiäidin uralla vaihtelua. Voisinkohan opiskella jotakin? Pääsenkö enää mihinkään? Olisiko tämä minulle sopiva ala? Miten lastenhoito? Mitä sitten, jos ja jos? Kunnes tulee tieto opiskelupaikasta. Nopeasti pakataan repullinen uuden tilanteen ihmettelyä ja jännitystä. Sivutaskuun sujautetaan pieni pakkaus luottamusta.
Sitten on kolme pientä reppua. Odotettu päiväkoti! Yksi repuista on parivuotiaan. Ihmetellen ja suurin silmin hän tutkii sitä, ikiomaa. Päristelee kuin Salama McQueen repun kuvassa. Hän ei ymmärrä vielä, mikä se semmoinen päiväkoti on. Pienet saavat repulliset aivan uutta sisältöä elämään. Iloa, kavereita ja varmasti myös koti-ikävää. Onneksi päiväkoti on kodinomainen, viihtyisä ja turvallinen paikka.
Perhe täynnä repullisia. Ihmettelen tätä syysmylläkkää, kaikkea uutta! Kunnes löydän oman reppuni. Minäkin tulen käännekohtaan, kun hyppään keskelle koulumaailmaa. Pian kävelen käytävillä kymmenien reppujen keskellä. Uudet työkuviot tuovat valoa, mutta samalla epävarmuutta. Mietin, millä täyttäisin oman reppuni. Se olisi jokin pieni ajatus muutosten keskellä. Ehkä rukous: siunaathan jokaista repunkantajaa, pientä ja suurta.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys