Lapsuuteni valokuva-albumista minulle on jäänyt parhaiten mieleen kuvat kastejuhlastani. Kuvissa näkyy kymmeniä vieraita, koska minut kastettiin uuden kotimme tupaantuliaisseuroissa.
Minusta tuntuu, että pystyn tavoittamaan kuvissa näkyvien ihmisten tunnelmia. Yksi perheenjäsenistä oli juhlasta poissa. Viisivuotias isoveljeni, joka oli muutamaa kuukautta aiemmin loukkaantunut vakavasti liikenneonnettomuudessa. Vanhempieni ajatukset olivat tuossa juhlassa varmasti kahdessa paikassa. Sairaalan epätoivoiset seinät. Kastepöydän valo. He joutuivat elämään erilaisia sävyjä samanaikaisesti – surun murtamina, mutta uuden elämän ihmeestä kiitollisina.
Albumini kastejuhlakuvat muistuttavat minua oman elämäni ainutkertaisesta lahjasta ja uskon aarteesta. Kasteen liitto Jumalan ja ihmisen välillä on ihmeellinen asia. Uskon psalmin 139 kirjoittajan tavoin, että sain olla Jumalan oma jo ennen syntymääni: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.”
Uuden lapsen syntymä on käännekohta koko perheen elämässä. Minulla on vanhempana tästä kokemusta kuuden lapsen verran. Aina uusi vauva on saanut onnesta sekaisin! Vauvan syntymähetkeen on perheen isälläkin usein liittynyt myös roppakaupalla jännityksestä ja valvomisesta johtuvaa väsymystä.
Pian neljä vuotta sitten tyttäreni syntymän jälkeen lähdin hyvin väsyneenä rippikoululeirille. Sillä kertaa olin tehnyt rippikoululaisille kirkkomusiikin tunneille monisteniput, jotka olin pakannut huolellisesti pahvilaatikkoon. Työpaikan parkkipaikalla autoa pakatessani olin laskenut laatikon auton katolle ja unohtanut sen sinne.
Muutama kilometri ennen leiripaikkaa laatikko sitten lensi katolta. Ihmettelin peruutuspeilistä valkoista paperisadetta, kunnes tajusin mistä oli kysymys. Palasin keräämään papereita. Kahden rippikouluryhmän oppimateriaalit, noin 300 arkkia olivat levinneet tielle ja ympäristöön. Juuri silloin lähestyttiin leirin alkamisaikaa ja leiriläisiä kuljettavat vanhemmat alkoivat ajaa paikan ohi.
Hetken mietin, olisiko vähemmän noloa tulla siivoamaan jäljet sitten illan pimeydessä. Muistin, että joka ikisen paperin alareunassa lukee nimeni ja vuosiluku. Vielä nolompaa olisi siis ollut jättää paperit ympäristöön päiväksi. Joku ystävällinen rippikoululaisen äiti pysähtyi avuksi ja paperit saatiin talteen. Oppitunneille toivat oman erityisen sävynsä monisteista löytyvät hiekanmuruset ja auton renkaiden jäljet.
Hupaisten kommellusten lisäksi koin, että leirillä elettiin perheeni tilanteessa mukana. Vauvan kuulumisia kyseltiin ahkerasti. Rippileirin ensimmäisen päivän teemana oli elämän lahja. Työtoverini ehdotti, että opettelisimme Pia Perkiön sanoittaman laulun Luojan kaunein ajatus. Laulu puhutteli minua voimakkaasti, enkä voinut välttää kyyneleitä ajatellessani pientä vauvaamme.
Kauan ennen kuin tänne synnyit
sinut tunsi jo Jumala.
Oli päiväsi pilvisinkin
Hänen tiedossansa,
joka ainoa päiväsi jo ennen syntymääsi.
Olet kuva rakkaudesta.
Luojan kaunein ajatus.
Ajatuksista Luojan synnyit,
tarkoituksen sait elämään.
Joka hetkesi Hän on luonut,
tuntee myös matkan pään.
Hän on kaikessa kanssasi
ja kantaa taakkojasi.
Olet ihme, taivaan lapsi.
Luojan kaunein ajatus.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys