Ko­dis­sam­me on avain­nau­lak­ko, joka näyt­tää pur­su­a­van eri­lai­sia avai­mia. Avai­mia au­toi­hin, pol­ku­pyö­riin, ko­tiin, työ­pai­kal­le ja vaik­ka min­ne. Hie­nos­ta nau­la­kos­ta huo­li­mat­ta olen jos­kus et­si­nyt jo­ta­kin tar­vit­ta­vaa avain­ta tu­lok­set­ta. Ai­van äs­ken­hän se sii­nä oli, vaan ei enää…

Avai­met ovat tär­keä asia. Muis­tan ai­na, kun sain en­sim­mäi­sen oman avai­men. Säi­ly­tin sitä huo­lel­la. Sil­lä pää­sin ko­tiin kou­lun jäl­keen, jos van­hem­mat ei­vät ol­leet ko­to­na.

Ker­ran kävi niin, et­ten saa­nut ovea omal­la avai­mel­la­ni au­ki. Mi­nul­le tuli hätä. Tie­sin, et­tei mui­ta tule ko­tiin muu­ta­maan tun­tiin. Ei­kä ol­lut kän­ny­köi­tä, et­tä oli­sin voi­nut soit­taa jon­kun hä­tiin. Pit­kään luk­koa ras­sat­tu­a­ni pää­sin kui­ten­kin ta­ka­o­ven kaut­ta si­säl­le.

Säi­käh­dys oli sen ver­ran suu­ri, et­tä si­säl­le pääs­ty­ä­ni nä­pyt­te­lin heti pu­he­li­meen mum­mu­ni nu­me­ron. Mum­mul­le ker­roin, et­tä mei­na­sin jää­dä yk­sin ulos. Tai­sin ti­raut­taa hä­täi­sen it­kun­kin. Mum­mu loh­dut­ti! Tämä muis­to läm­mit­tää mi­nua vie­lä­kin. Et­tä mi­nul­la oli sel­lai­nen mum­mu, joka tuli hä­dän het­kel­lä en­sim­mäi­se­nä mie­leen.

Avai­met mer­kit­se­vät omis­ta­juut­ta ja val­taa­kin. Jos omis­tan ko­din avai­met, mi­nul­la mitä il­mei­sim­min on koti, jon­ne avai­mil­la­ni pää­sen. Avain­ten käyt­tö on mi­nun kä­sis­sä­ni – mi­nul­la on val­ta päät­tää, ovat­ko ko­ti­ni ovet au­ki vai kiin­ni.

Avai­met näyt­täy­ty­vät ar­jes­sam­me sa­mal­la ta­voin ku­ten mo­net muut­kin hy­vät ja ar­vok­kaat asi­at: Nii­den ole­mas­sa­o­loon ei suu­rem­min kiin­ni­tä huo­mi­o­ta, en­nen kuin ne ovat pois­sa. Täs­tä on var­maan ko­ke­mus­ta mo­nil­la, jot­ka ovat jos­kus hu­kan­neet avai­men­sa.

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan Jee­suk­sen ja Pie­ta­rin vä­li­ses­tä kes­kus­te­lus­ta, jo­hon avai­met liit­ty­vät olen­nai­ses­ti. Jee­sus an­toi tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­met Pie­ta­ril­le, mut­ta ei ai­no­as­taan hä­nel­le, vaan kai­kil­le seu­raa­jil­leen. Nuo avai­met käy­vät sii­hen luk­koon, jon­ka on ai­heut­ta­nut syn­ti. Ne ovat siis syn­nin­pääs­tön avai­met.

Us­kon­non ko­kees­sa ky­syt­tiin, mitä tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­met mer­kit­se­vät. Poi­ka­ni oli vas­tan­nut: avai­met tar­koit­ta­vat sitä, et­tä on lupa an­taa an­teek­si.

Näin se yk­sin­ker­tai­suu­des­saan on­kin. Tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­met mer­kit­se­vät val­taa ju­lis­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Se on kä­sit­tä­mät­tö­män suu­ri lah­ja. Syn­nin­pääs­tön kaut­ta myös sel­lai­set ih­mi­set voi­vat löy­tää Ju­ma­lan yh­tey­teen, jot­ka ovat vie­lä sitä vail­la. Tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­mil­la ava­taan ajal­li­sen seu­ra­kun­ta­yh­tey­den li­säk­si ovet myös ian­kaik­ki­seen tai­vaan val­ta­kun­taan.

Avain­nau­lak­kom­me on ai­van tä­pö­sen täyn­nä. Avai­mia on kaik­keen sii­hen, mitä omis­tam­me ja mi­hin mi­hin meil­lä on oi­keus. Tuo kaik­ki on maal­lis­ta. Mut­ta on meil­lä sit­ten­kin myös avain, joka ei hä­viä. Sitä ei ole ri­pus­tet­tu nau­lak­koom­me, se on sy­dä­mes­säm­me. Us­ko avaa yh­tey­den Ju­ma­laan. Se kaik­kein ar­vok­kain avain!