Maa­na­lai­nen hu­ris­te­lee tu­hat­ta ja sa­taa. Ase­mat vaih­tu­vat pa­rin mi­nuu­tin pät­kis­sä. Pi­tää­kö men­nä itä- vai län­si­suun­taan? Mis­sä me vaih­de­taan, Can­ning Tow­nis­sa­ko?

Juu­ri äs­ken olin is­tu­nut ko­ti­soh­val­la, joka ei liik­ku­nut min­ne­kään. Oli rau­hal­li­nen il­ta. Vaih­doin kol­me­vuo­ti­aan kans­sa ne­niä. Hän lu­pa­si ol­la pa­ras ka­ve­ri.

Nyt is­tun pen­kil­lä, joka tun­tuu lui­su­van al­ta. Ih­mi­siä on joka puo­lel­la, mut­ta he ei­vät tun­ne toi­si­aan. En tie­dä, min­ne muut ovat me­nos­sa, vaik­ka nuo sa­dat ih­mi­set ha­lu­a­vat juu­ri sa­maan ai­kaan sa­mal­le rei­til­le ja sa­maan suun­taan.

Vaih­to­a­se­mal­la tu­len ys­tä­vä­ni kans­sa tyh­jäl­le lai­tu­ril­le, jos­ta on juu­ri läh­te­nyt ih­mis­mas­sa. On mel­ko hil­jais­ta ja tyh­jää. Kes­kus­te­lem­me pa­rin lau­seen ver­ran, kun­nes ih­mi­siä al­kaa vir­ra­ta. Kah­des­sa mi­nuu­tis­sa lai­tu­ri on ai­van täyn­nä. Pe­ruu­tam­me se­lät sei­nää vas­ten ja ih­met­te­lem­me, mi­ten no­pe­as­ti kaik­ki muut­tuu.

Juna tu­lee. Kaik­ki läh­te­vät. Puo­les­sa mi­nuu­tis­sa jäl­keem­me jää tyh­jä lai­tu­ri.

Työ­mat­ka val­ta­van ko­koi­seen kau­pun­kiin oli avar­ta­va ko­ke­mus. Osal­lis­tuim­me tie­to­tek­niik­kaan ja ope­tuk­seen liit­ty­vil­le mes­suil­le yh­des­sä tu­han­sien ih­mis­ten kans­sa. Uu­sia ide­oi­ta tuli tul­vi­mal­la. Ta­pa­sim­me pal­jon in­nos­tu­nei­ta ope­tu­sa­lan ih­mi­siä ym­pä­ri Eu­roop­paa. Oli mie­len­kiin­tois­ta ha­vai­ta, mi­ten mo­nis­sa mais­sa suu­res­ti ar­vos­te­taan suo­ma­lais­ta kou­lua.

Erääs­sä pie­nes­sä pis­tees­sä esi­tel­tiin eri­tyi­so­pe­tuk­seen tar­koi­tet­tua kuu­ti­o­ta, jol­la pys­tyi soit­ta­maan vii­den sä­ve­len as­teik­koa. Soi­tin­ta tut­kies­sa­ni muis­tin, et­tä suo­ma­lai­ses­ta kan­san­lau­lu­pe­rin­tees­tä löy­tyy pal­jon lau­lu­ja, joi­hin vii­si sä­vel­tä riit­tä­vät mai­ni­os­ti. Esit­te­li­jäl­le tai­si ol­la suu­ri­kin ko­ke­mus, kun soi­tin kuu­ti­ol­la van­haa suo­ma­lais­ta keh­to­lau­lua. In­nos­tu­nee­na hän ker­toi, mi­ten kuu­ti­o­ta var­ten löy­tyy nuot­te­ja myös suo­ma­lai­sis­ta sä­vel­mis­tä, joi­ta on alun pe­rin soi­tet­tu vii­si­kie­li­sel­lä kan­te­leel­la.

Vii­mei­se­nä il­ta­na mi­nua ja työ­to­ve­ri­a­ni pyy­det­tiin Me­ri­mies­kir­kol­le kah­veil­le ja mah­dol­li­ses­ti jär­jes­ty­viin seu­roi­hin. Jä­tim­me il­lal­le suun­ni­tel­lut kult­tuu­ri­koh­teet ja kur­vai­lim­me pie­nel­lä po­ru­kal­la kes­kus­kau­pun­gin syk­kees­tä hie­man syr­jem­mäl­le.

Kir­kon oven ta­kaa au­ke­si läm­min tun­nel­ma. Jouk­ko nuo­ria au pai­re­ja odot­ti mei­tä ja seu­ro­ja. Hil­jen­nyim­me kirk­ko­sa­liin pie­nek­si het­kek­si en­nen kir­kon sul­ke­mis­ta. Kau­pun­gin kii­re ja mels­ke hä­vi­si­vät ym­pä­ril­tä. Tun­tui to­del­la hy­väl­tä rau­hoit­tua kii­reis­ten päi­vien jäl­keen.

Sa­lis­sa is­tui pie­ni jouk­ko en­nes­tään tun­te­mat­to­mia, mut­ta kuin het­kes­sä tu­tuk­si tul­lei­ta. Har­tau­den jäl­keen joku nuo­ri toi­voi virt­tä 319:

Sä kul­jet seu­ras­sa Jee­suk­sen,

sen ker­too kat­see­si rie­mui­nen,

sen ker­too lau­lu­si helk­ky­vä

myös mur­heen kyy­nel­ten kes­kel­lä.

Ei tun­ne rau­haa­si maa­il­ma,

ei huo­maa tiel­lä­si kuk­kia,

se aal­lon leik­kei­hin kiin­ty­en

ei tie­dä hel­mis­tä sy­vyy­den.

Jo tääl­lä rie­mu­si Jee­sus on,

maan pääl­lä, laak­sos­sa ah­din­gon.

Kun mat­ka vai­kea uu­vut­taa,

hän ar­mon­läh­tee­nä vir­voit­taa.

Koh­ta meil­le il­moi­tet­tiin, et­tä kirk­ko sul­je­taan. Siir­ryim­me ta­kai­sin ulos pi­me­ään il­taan. Kir­kos­ta sam­mu­tel­tiin va­lo­ja. Läh­dim­me jat­ka­maan mat­kaam­me siu­naus­ten saat­ta­ma­na. Ase­ma toi­sen­sa jäl­keen jouk­ko ha­jaan­tui hy­väs­tel­len eri puo­lil­le kau­pun­kia. Vii­mei­nen työ­päi­vä en­nen ko­ti­mat­kaa oli päät­ty­nyt iki­muis­toi­seen il­taan.