Naisen ja miehen välinen rakkaus tuntuu ilmiöltä, joka pakenee määrittelyä. Mitä se on? Voiko olla rakastunut vähän, paljon tai sopivasti? Voiko rakkautta jakaa osiin? Kysymyksiä on helppo esittää, mutta hyviä vastauksia vaikea löytää.
Minä olen onnellinen siitä, että minulla on vaimo, joka rakastaa minua ja jota minä rakastan.
Minä seurustelin kaksi kertaa, ennen kuin löysin oikean. Ensimmäinen tyttöystävä löytyi rippikoululeirillä. Muistan kuinka pyykkihuoneessa tuli puheeksi erään neidon kanssa ulkona kallioilla olevat pariskunnat. Rohkaistuin ehdottamaan, että jospa mekin menisimme, ja hän suostui heti. Se seurustelu kesti rippikouluajan, ja sitten alkanut kirjeenvaihto vain katkesi. En edes muista varmasti, kumpi jätti vastaamatta. Oliko kyse rakkaudesta, en osaa sanoa. Jonkinlaista viehättymisen aiheuttamaa vetovoimaa se ainakin oli.
Seuraava seurustelukumppani löytyi muutaman vuoden päästä kaveripiiristä. Suhde oli ehkä samantapainen kuin rippikouluromanssissa. Henkinen kumppanuus ei ollut kovin voimakas. Tyttöystäväni oivalsi sen ennen minua ja pani pisteen seurustelulle.
Tapasin nykyisen vaimoni Tukholmassa. Olimme molemmat kesätöissä siellä. Kun kävin Skattehusetissa verolle pantavana, näin paikalla joukon nuoria suomalaisnaisia. Seuraavaksi näin heidät seuroissa. Kun sitten vietimme aikaa yhdessä, aloin hakeutua suunnilleen samanikäisen seuraan. Tämä johti seurustelemiseen. Kun ilmoitin puhelimessa äidille, millä laivalla tulemme Suomeen, hän kysyi: ”Ketkä me?”. Vastasin kiertelemättä.
Jatkoimme seurustelua. Seuraavan talven aikana aloin epäröidä, oliko kyse oikeasta rakkaudesta. Tämä epäilys saattoi nousta, kun kuulin, että Oulun tuomiokirkko pitäisi varata, jos aikoisimme tulla vihityksi siellä seuraavana kesänä. Minulla ei ollut leiskuvia tunteita, mutta viihdyin tyttöystäväni seurassa. Kirkko varattiin.
Vihkimisestä tuli viime keväänä 45 vuotta. Suhteemme on ollut kovilla, mutta se on kestänyt. Luoja tiesi, ketkä johdatti yhteen. Olemme syvästi kiintyneitä toisiimme. Sellaista tunnetta voi varmaan kutsua rakkaudeksi. Avioliitto on side, joka on tarkoitettu kestämään. Kun tunteet tuntuvat kadonneen, se on kuin seinä, johon on turvallista nojata. Kun tietää, että tästä ei voi lähteä mihinkään, ymmärtää odottaa parempia päiviä, jotka ovat tähän asti aina tulleet. Kysymys on myös tahtomisesta.
En osaa sanoa, onko meillä rakkautta paljon vai vähän. Sitä on kuitenkin riittävästi. On olemassa muitakin rakkauden lajeja, joista puuttuu eroottinen vetovoima, kuten lähimmäisenrakkaus. Seksuaalisuus mahdollistaa suuren ykseyden kokemisen, mikä kuuluu mielestäni avioliiton olemukseen. Vaimoni on minulle suuri lahja Jumalalta.
Valitettavasti ihminen saattaa tuntea seksuaalista vetoa moniin henkilöihin. Tästä syntyy kiusauksia. Omatunto on luotu varjelemaan meitä pahasta, ja vihkimisen yhteydessä antamani lupaus ja Jumala ovat suojelleet liittoamme.
Vein äskettäin vaimoni johonkin tapaamiseen. Jätin hänet jalkakäytävälle ja ajoin pois. Kun näin hänet peilistä kävelemässä poispäin minun antamani keltainen reppulaukku selässään, mieleeni nousi lämpimiä tunteita. Tuo on minun Saarani.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys