Vie­tim­me vai­mo­ni ja erään ys­tä­väm­me jär­jes­tä­mää tai­de­viik­koa Can­ne­sin lie­peil­lä. Osal­lis­tu­jat oli­vat vai­mo­ni oh­jaa­mien elä­mä­ker­ta­ryh­mien osal­lis­tu­jia ja mui­ta ai­hees­ta kiin­nos­tu­nei­ta. Meil­lä oli käy­tet­tä­vis­säm­me iso asun­to, jota pi­dim­me tu­ki­koh­ta­nam­me. Teim­me siel­tä tu­tus­tu­mis­ret­kiä Pro­ven­cen näh­tä­vyyk­siin. Viik­kom­me tee­ma­na oli mo­der­ni ku­va­tai­de. Saim­me viet­tää ai­kaa Bon­nar­din, Gi­a­co­met­tin, Ma­tis­sen, Mirón, Pi­cas­son, Re­noi­rin ja mo­nen muun tai­tei­li­jan te­os­ten ää­rel­lä.

Cezannen ateljeerakennus Aix-en Provencessa.

Mik­si vie­tim­me täl­lais­ta viik­koa? Mik­si yli­pään­sä vai­vau­dum­me tu­tus­tu­maan tiet­ty­jen hen­ki­löi­den te­ke­miin esi­nei­siin ja usein mak­sa­maan­kin sii­tä?

Ja mitä ku­va­tai­de on? Pe­rin­poh­jai­ses­ti ot­ta­en minä en tie­dä, ei­kä moni muu­kaan. Kyse ei ole vain ku­vis­ta sei­nil­lä. ”Anyt­hing goes” on eh­kä pa­ras kuu­le­ma­ni mää­ri­tel­mä. Yleen­sä kui­ten­kin ol­laan te­ke­mi­sis­sä nä­ke­mi­sen ja/tai muun ko­ke­mi­sen kans­sa. Tai­de­la­jien ra­jo­ja ri­ko­taan­kin ny­ky­ään.

Ret­kil­läm­me näh­ty­jä kuu­lui­sien tai­tei­li­joi­den te­ok­sia yh­dis­tää se, et­tä niis­sä nä­kyy sel­ke­ä­nä te­ki­jän­sä kä­den­jäl­ki. On help­po erot­taa Gi­a­co­met­tin ja Mirón veis­tok­set toi­sis­taan.

Fondation Maeght, Saint-Paul-de-Vence.

Ny­ky­ään saa­te­taan aja­tel­la, et­tä tai­teen avul­la voi saa­da yh­tey­den jo­hon­kin me­ta­fyy­si­seen. Maa­lauk­set ovat kui­ten­kin vain vä­re­jä kan­kaal­la ja pat­saat­kin koos­tu­vat ato­meis­ta. Ajat­te­len, et­tä ku­va­tai­de saat­taa ol­la kie­li, joka voi pu­hu­tel­la ali­ta­jun­taam­me. Mu­siik­ki­kin on eh­kä sel­lai­nen. Si­be­liuk­sen sin­fo­ni­at ei­vät esi­tä mi­tään, mut­ta nii­den kuun­te­le­mi­ses­ta mo­net naut­ti­vat. Maa­lauk­sen­kaan ei tar­vit­se mie­les­tä­ni ko­pi­oi­da nä­ky­vää.

Eräs suo­ma­lais­tai­tei­li­ja on to­den­nut, et­tä tai­tei­li­ja näyt­tää suun­taa muil­le. Tämä aja­tus saat­taa ol­la pe­räi­sin Nietzsc­hen fi­lo­so­fi­as­ta. Minä en us­ko, et­tä tai­tei­li­joil­la on sen kum­mem­paa sa­lat­tua tie­toa kuin muil­la­kaan. Alal­le on tyy­pil­lis­tä, et­tä ha­lu­taan ko­e­tel­la ra­jo­ja. Mi­nun mie­les­tä­ni tai­tei­li­jaa kos­ke­vat sa­mat yh­teis­kun­nan nor­mit kuin mui­ta­kin.

Chapelle du Rosaire eli ”Matissen kappeli” Vencessä.

Osal­lis­tuin ker­ran erääl­le proo­san kir­joit­ta­mi­sen kurs­sil­le. Ve­tä­jän mie­les­tä mi­nun no­vel­li­ni oli­vat lii­an hert­tai­sia. Hä­nen mie­les­tään kir­joit­ta­jan pi­tää osa­ta ol­la il­keä. Tämä oli­kin mi­nul­le si­nän­sä hy­vän kurs­sin kes­kei­nen an­ti. En kui­ten­kaan ha­lua pe­rus­taa kir­joit­ta­mis­ta­ni mi­hin­kään pa­haan, vaik­ka jos­kus mie­li te­ki­si ja olen saat­ta­nut sel­lai­seen sor­tu­a­kin. Sama kos­kee maa­laa­mis­ta­ni.

Jos­kus saa­te­taan pu­hua hal­vek­si­vas­ti soh­van ylä­puo­lel­le tar­koi­te­tuis­ta maa­lauk­sis­ta. Täl­lä tar­koi­te­taan te­ok­sia, jot­ka ovat kau­nii­ta, mut­ta ei­vät haas­ta kat­so­jaan­sa. Mie­les­tä­ni sel­lai­set­kin te­ok­set ovat ai­van oi­keu­tet­tu­ja. Jos joku ha­lu­aa kat­sel­la te­os­ta, joka on le­vol­li­nen ja tuot­taa loh­tua, mitä vi­kaa sii­nä on?

It­se pi­dän enem­män sel­lai­sis­ta te­ok­sis­ta, jois­sa on jo­kin jän­ni­te. Pie­ni vä­ri­ris­ti­rii­ta tai muu ”vir­he” saat­taa he­rät­tää te­ok­sen eloon.

Musée national Fernand Léger, Biot.

Kun ih­mi­nen koh­taa jon­kin tai­de­te­ok­sen, syn­ty­vään tul­kin­taan vai­kut­ta­vat sekä kat­so­jan et­tä tai­tei­li­jan tie­toi­suus, tun­teet ja ali­ta­jun­ta. Syn­tyy ko­ke­mus, joka voi ol­la hy­vin­kin yk­si­löl­li­nen. Voi myös käy­dä niin, et­tä jo­kin teos ei he­rä­tä kat­so­jan mie­les­sä juu­ri mi­tään. Ko­ke­mus jää ohu­ek­si.

Ai­ka moni teos pu­hut­te­lee mi­nua vain vä­hän, vaik­ka oli­si­kin kuu­lui­san tai­tei­li­jan te­ke­mä. Jos­kus taas koh­taan te­ok­sen, joka syn­nyt­tää mi­nus­sa se­lit­tä­mät­tö­män hy­vä­no­lon­tun­teen ja eh­kä he­rät­tää mi­nus­sa ha­lun maa­la­ta it­se­kin jo­ta­kin. Ko­ke­mus voi ol­la kuin il­mes­tys, jota on vai­kea ku­va­ta sa­noin.

Se, et­tä ar­vos­tam­me tiet­ty­jen tai­tei­li­joi­den te­ok­sia, on epäi­le­mät­tä myös op­pi­mi­sen tu­los­ta. On vai­kea tar­kas­tel­la en­nak­ko­luu­lot­to­mas­ti esi­mer­kik­si van Gog­hin te­ok­sia, kos­ka meil­le on niin usein ker­rot­tu hä­nen te­os­ten­sa eri­no­mai­suu­des­ta.

Musée Picasso, Antibes.

Mirón te­ok­set ovat sur­re­a­lis­ti­sia. Ol­koon­pa hä­nen työn­sä maa­lauk­sia tai veis­tok­sia, ne on help­po tun­nis­taa hä­nen ai­kaan­saan­nok­sik­seen. Hä­nen maa­lauk­sis­saan on jo­ta­kin maa­gis­ta, ne ikään kuin su­ri­se­vat jos­sa­kin toi­ses­sa to­del­li­suu­des­sa. En osaa se­lit­tää, mis­tä se joh­tuu.

Ma­tis­sen te­ok­set ovat usein ää­ret­tö­män yk­sin­ker­tai­sia. Nii­den vä­rit soi­vat kau­niis­ti mie­les­sä. Voi­si ku­vi­tel­la, et­tä nii­hin kyl­läs­tyy no­pe­as­ti, mut­ta en us­ko, et­tä niin kä­vi­si. Ne­rok­kuus saat­taa il­me­tä ky­ky­nä yk­sin­ker­tais­taa jo­ta­kin oleel­lis­ta.

Jo­kin teos ei eh­kä ole vi­su­aa­li­ses­ti ko­vin vai­kut­ta­va, mut­ta si­tä­kin voi tut­kia tai­de­his­to­ri­an tai som­mit­te­lu­pe­ri­aat­tei­den avul­la. Eri kau­det näyt­täy­ty­vät jat­ku­mo­na, jos­sa tiet­ty vai­he kyl­vää sie­me­net seu­raa­van vai­heen ke­hit­ty­mi­sel­le. Suu­ret yh­teis­kun­nal­li­set mur­rok­set vai­kut­ta­vat myös tai­de­vir­tauk­siin. Ku­kin tai­tei­li­ja on lu­jas­ti si­dok­sis­sa omaan ai­kaan­sa.

Musée Renoir, Cagnes-sur-Mer.

Maa­laus­kou­lu­tuk­sis­sa, joi­hin olen osal­lis­tu­nut, on usein ar­vi­oi­tu yh­des­sä te­ok­si­am­me ja käy­tet­ty sii­hen run­saas­ti ai­kaa. Olen op­pi­nut, et­tä te­ok­ses­ta voi saa­da näin pal­jon enem­män ir­ti kuin vain pi­kai­sel­la vil­kai­sul­la. Tätä oli­si hyvä so­vel­taa myös näyt­te­ly­käyn­tei­hin. Eh­kä kan­nat­tai­si kes­kit­tyä vain muu­ta­maan te­ok­seen ja jät­tää muut vä­hem­mäl­le huo­mi­ol­le.

Ta­pa­sin tut­tu­ja tai­de­vii­kol­lam­me. Tar­koi­tan sitä, et­tä tun­net­tu­jen tai­tei­li­joi­den tyy­lit oli­vat en­nes­tään tie­dos­sa­ni. Löy­sin myös ai­na­kin yh­den uu­den tut­ta­vuu­den. Le mus­ée Bon­nar­dis­sa oli esil­lä ni­mi­tai­tei­li­jan te­os­ten li­säk­si Pier­re Le­sie­u­rin ihas­tut­ta­van vä­ri­kyl­läi­siä ja luo­van har­ki­tus­ti som­mi­tel­tu­ja te­ok­sia. Mi­nun ei tar­vit­se ym­mär­tää hä­nen mah­dol­lis­ta sa­no­maan­sa, jos sel­lai­nen on. Te­ok­set va­lai­se­vat mi­nua muu­toin­kin.

Jo­kin tai­de­te­os saat­taa ai­heut­taa ah­dis­tus­ta. Mie­les­tä­ni se­kin on si­nän­sä ter­ve­tul­lut­ta, jos kyse on jon­kin vi­noon luu­tu­neen asen­tee­ni haas­ta­mi­ses­ta. Ai­na voi myös miet­tiä, mil­lai­ses­sa hen­ges­sä teos on tuo­tet­tu. Omien ar­vo­jen rie­naa­mi­nen ei tun­nu ra­ken­ta­val­ta.

Näkymä vanhaan Venceen.

En osaa sa­noa, mi­ten ku­va­tai­de oli­si mää­ri­tel­tä­vä. Epäi­le­mät­tä sitä on kui­ten­kin run­saas­ti ole­mas­sa. Olen yrit­tä­nyt täs­sä eri­tel­lä ku­va­tai­teen ole­mus­ta. Me kaik­ki teem­me eri ta­voin iden­ti­teet­ti­äm­me nä­ky­väk­si. Ku­va­tai­teen har­ras­ta­mi­nen on var­maan myös sitä.

Tai­de­viik­kom­me oli an­toi­sa, mut­ta vaa­ti­va mi­nul­le, joka toi­min toi­sen vuok­ra-au­tom­me kul­jet­ta­ja­na. Etäi­syy­det ei­vät ol­leet ki­lo­met­rei­nä pit­kiä, mut­ta ajas­sa oli­vat. Tä­kä­läi­ses­sä lii­ken­ne­la­by­rin­tis­sä aja­mi­nen oli ku­lut­ta­vaa. Na­vi­gaat­to­rei­den käy­tös­tä huo­li­mat­ta ajoim­me har­haan mon­ta ker­taa. Pai­kal­li­sen ajo­kult­tuu­rin kär­si­mät­tö­myys luo oman haas­teen­sa poh­joi­seen rau­hal­li­suu­teen tot­tu­neel­le kul­jet­ta­jal­le.

Kult­tuu­rie­lä­mys se­kin.