Tal­vi­so­dan syt­ty­mi­ses­tä on tä­nään ku­lu­nut 80 vuot­ta. Suo­mi jou­tui tais­te­le­maan yk­sin val­ta­van suur­ta naa­pu­ri­val­ti­o­ta vas­taan, joka hyök­kä­si voi­mal­li­ses­ti maal­la, me­rel­lä ja il­mas­sa. Sota vai­kut­ti an­ka­ras­ti sekä äi­ti­ni et­tä isä­ni elä­mään.

Isä­ni koti oli Vii­pu­rin­lää­nin Py­hä­jär­ven Ran­ta­ky­läs­sä. Tal­vi­so­dan syt­ty­mi­nen nä­kyi mo­nel­la ta­val­la. Ta­lon ohi kul­ke­va tie täyt­tyi pa­ko­lai­sis­ta, jot­ka oli­vat läh­te­neet ra­ja­pi­tä­jä Met­sä­pir­tis­tä tais­te­lu­jen al­ta. Mat­ka­lai­set oli­vat tai­val­ta­neet jo 70 ki­lo­met­riä ko­ti­kon­nuil­taan. Il­mas­sa nä­kyi vi­hol­li­sen len­to­ko­nei­ta, ja tai­vas loi­mot­ti ra­jan suun­nal­la.

Sa­ma­na päi­vä­nä isä­ni kak­si van­hem­paa vel­jeä me­ni­vät he­vos­pe­lil­lä ha­ke­maan hei­niä niin sa­no­tul­la suu­rel­la nii­tyl­lä ole­vas­ta la­dos­ta. Ve­nä­läi­set len­tä­jän huo­ma­si­vat po­jat puu­his­saan ja yrit­ti­vät am­pua hei­tä yh­dek­sän ko­neen voi­min. Po­jat pa­ke­ni­vat la­toon, jon­ka sei­niin luo­dit nap­sah­te­li­vat. He­vo­nen jäi ulos, mut­ta sii­hen len­tä­jät ei­vät osu­neet.

Vii­kon, puo­len­tois­ta ku­lut­tua tuli isän ja hä­nen ko­ti­vä­ken­sä vuo­ro läh­teä evak­koon. Se ta­pah­tui kah­den tun­nin va­roi­tu­sa­jal­la yön pi­mey­den tur­vin. Mum­mo­ni ja osa lap­sis­ta sai­vat kyy­din kuor­ma-au­ton la­val­la Py­hä­jär­ven ase­mal­le, jos­ta he jat­koi­vat ju­nal­la eteen­päin. Mat­ka Ala­vu­del­le kes­ti kol­mi­sen päi­vää. Uk­ki ja lo­put lap­sis­ta läh­ti­vät Py­hä­jär­vel­tä hie­man myö­hem­min.

Ala­vu­te­lai­set kä­vi­vät nou­ta­mas­sa evak­ko­ja ko­tei­hin­sa. Mum­mo pää­tyi lap­si­neen hy­vin ah­tai­siin oloi­hin erään kau­pan ylä­ker­taan. Pa­rem­mat ti­lat­kin oli­si­vat ol­leet saa­ta­vis­sa, mut­ta mum­mo myön­tyi kaup­pi­aan emän­nän tai­vut­te­lui­hin. Hän toi­voi, et­tä mum­mo lap­si­neen tu­li­si heil­le, kos­ka isä­ni nuo­rem­pi sis­ko muis­tut­ti nä­öl­tään emän­nän kuol­lut­ta ty­tär­tä.

Myös äi­ti­ni elä­mään tal­vi­so­ta vai­kut­ti. Kun sota al­koi, hän oli kah­dek­san­vuo­ti­as ja oli ko­to­naan Po­ris­sa hoi­ta­mas­sa kol­mea nuo­rem­paa sis­ko­aan. Hä­nen äi­tin­sä oli asi­oil­la kau­pun­gil­la ja isän­sä töis­sä. Sil­loin tuli en­sim­mäi­nen il­ma­hä­ly­tys. äi­ti­ni ko­ko­si hä­dis­sään sis­kon­sa uu­nin­nurk­kaan.

Tuol­la ker­taa ei il­mei­ses­ti ol­lut vie­lä kyse to­del­li­ses­ta il­ma­hyök­käyk­ses­tä, mut­ta pe­lät­ty sota oli al­ka­nut. äi­di­näi­ti­ni pa­la­si ko­tiin ai­ka pian. äi­ti­ni lä­he­tet­tiin kaup­paan hank­ki­maan täy­den­nys­tä ruo­ka­va­ras­toi­hin, mut­ta kaup­pi­as oli tyh­jen­tä­nyt hyl­lyt. Myy­tä­vä­nä oli vain pe­rus­ta­va­roi­ta.

Il­lan­suus­sa äi­ti­ni isäl­le tuo­tiin mää­räys läh­teä kah­den tun­nin ku­lu­es­sa pal­ve­luk­seen. Hän läh­ti ko­ti­vä­en siu­naus­ten saat­te­le­ma­na.

Tal­vi­so­ta kes­ti 105 päi­vää. Suo­mi sel­vi­si ih­meel­li­sen hy­vin ei­kä tul­lut val­loi­te­tuk­si, mut­ta jou­tui luo­vut­ta­maan maa-alu­ei­taan.

Isä­ni ko­ti­seu­tu, Kar­ja­lan­kan­nas, kuu­lui Neu­vos­to­lii­tol­le luo­vu­tet­tui­hin alu­ei­siin, jo­ten ko­ti­seu­dul­le ei ol­lut pa­luu­ta rau­han tul­tua. Ku­kot (isä­ni al­ku­pe­räi­nen su­ku­ni­mi on Kuk­ko) muut­ti­vat Ala­jär­vel­le, jos­ta oli löy­ty­nyt ti­la­vam­pi asun­to suu­rel­le per­heel­le.

Myö­hem­min syt­tyi jat­ko­so­ta, ja suo­ma­lai­set jou­kot sai­vat Kan­nak­sen taas hal­tuun­sa. Vä­hi­tel­len kar­ja­lais­ten sal­lit­tiin pa­la­ta ko­ti­kon­nuil­leen, ja niin Ku­kot­kin pa­la­si­vat Ran­ta­ky­lään, jos­sa ole­va ko­ti­ta­lo oli säi­ly­nyt so­dan mels­keil­tä. Lop­pu­jen lo­puk­si siel­tä oli taas läh­det­tä­vä. Asut­tu­aan evak­ko­mat­kan jäl­keen vä­li­ai­kai­ses­ti Muu­ra­mes­sa Ku­kot löy­si­vät uu­den ko­din Jä­mi­jär­vel­tä.

äi­ti­ni ko­to­na Po­ris­sa odo­tet­tiin isän pa­luu­ta ko­tiin tal­vi­so­dan lo­put­tua 13.3.1940. äi­ti­ni oli pää­si­äis­lau­an­tai­na 23.3. me­nos­sa kaup­paan, kun hän koh­ta­si tu­tun pos­ti­po­jan. Tu­lee­ko meil­le mi­tään, hän ky­syi. Tu­lee, mut­ta tuon it­se, poi­ka vas­ta­si. äi­ti­ni eh­ti ko­tiin en­nen pos­til­joo­nin tu­loa. Siel­lä aa­vis­tet­tiin, mitä oli tu­los­sa. Pos­til­joo­ni toi vi­ral­li­sen kor­tin, jos­sa ker­rot­tiin isoi­sä­ni haa­voit­tu­neen 11.3. ja kuol­leen sa­ma­na päi­vä­nä sai­raa­las­sa.

Elä­mä jat­kuu ko­et­te­le­mus­ten­kin jäl­keen. En voi ol­la ajat­te­le­mat­ta, et­tä il­man näi­tä vai­hei­ta van­hem­pa­ni tus­kin oli­si­vat ta­van­neet. Jä­mi­jär­vi kuu­luu Sa­ta­kun­taan. Us­ko­vai­set eva­kot ja kan­ta-asuk­kaat tu­tus­tui­vat toi­siin­sa.

Isä­ni kosi äi­ti­ä­ni Ro­va­nie­mel­lä siel­lä pi­det­ty­jen su­vi­seu­ro­jen ai­ka­na vuon­na 1951 ja sai myön­tä­vän vas­tauk­sen.