Men­ty­ä­ni Ruot­siin ke­sä­töi­hin vuon­na 1973 tu­tus­tuin yh­teis­kun­taan, jos­sa kaik­ki si­nut­te­li­vat. Oli se yleis­tä Suo­mes­sa­kin, mut­ta län­ti­nen naa­pu­ri­maam­me oli edel­lä.

Lap­suu­te­ni ja nuo­ruu­te­ni lä­hi­pii­ri oli ol­lut si­nut­te­le­va ja se rin­nas­tui mie­les­sä­ni tasa-ar­voon. Epä­muo­dol­li­nen pu­hut­te­lu­ta­pa sopi ihan­tei­sii­ni.

Lii­ke-elä­mäs­sä toi­mies­sa­ni opin, et­tä soit­ta­es­sa­ni ke­nel­le ta­han­sa joh­ta­jal­le tai pääl­li­köl­le, si­nu­tel­laan heti. Tun­tui, et­tä asi­as­ta oli teh­ty hil­jai­nen so­pi­mus.

Siir­ryt­ty­ä­ni opet­ta­jan teh­tä­viin huo­ma­sin si­nut­te­lun val­lit­se­van myös kou­lu­maa­il­mas­sa. Mi­nul­le sopi, et­tä myös opis­ke­li­jat si­nut­te­li­vat mi­nua. Ihan kai­kil­le se ei ol­lut help­poa. Eri­tyi­ses­ti ve­nä­läi­sil­le opis­ke­li­joil­le tun­tui opet­ta­jan si­nut­te­le­mi­nen lä­hes mah­dot­to­mal­ta.

Kun kä­vin kan­sa- ja op­pi­kou­lua, opet­ta­jan si­nut­te­le­mi­nen ei ol­lut ta­pa­na. Sa­nan ’te’ käyt­tä­mi­nen oli kui­ten­kin har­vi­nais­ta. Opet­ta­ja-sa­nan käyt­tä­mi­nen riit­ti.

Suo­mes­sa si­nu­tel­laan kaik­ki­al­la, mis­sä ko­koon­nu­taan jon­kin yh­dis­tä­vän asi­an pa­riin, ta­va­taan usein ja tu­tus­tu­taan ai­na­kin pin­nal­li­ses­ti. Epä­muo­dol­li­ses­ta pu­hut­te­lu­ta­vas­ta on tul­lut lä­hes nor­mi.

Si­nut­te­le­mi­nen le­vi­si ai­koi­naan hy­vin no­pe­as­ti. Sik­si iäk­käil­le ih­mi­sil­le tei­tit­te­ly voi yhä tun­tua luon­te­vam­mal­ta. Kaik­ki ei­vät ha­lua esiin­tyä iki­nuo­ri­na. Seu­ra­sin ker­ran kah­den so­ta­ve­te­raa­nin kes­kus­te­lua. He tei­tit­te­li­vät toi­si­aan, vaik­ka heil­lä mo­lem­mil­la on täy­ty­nyt ol­la ko­ke­muk­sia so­dan hir­vit­tä­vis­tä olo­suh­teis­ta. Eh­kä he pi­ti­vät etäi­syyt­tä sik­si, et­tei­vät ha­lun­neet ru­ve­ta muis­te­le­maan yh­des­sä ko­ke­mi­aan kau­heuk­sia. Vies­tiä voi pu­hut­te­lu­muo­don va­lin­nal­la­kin.

Eräs tai­tei­li­ja piti ker­ran esi­tel­mää erääs­sä tai­de­mu­se­os­sa. Hän vas­tai­li myös kuu­li­joi­den ky­sy­myk­siin. Eräs hän­tä van­hem­pi hen­ki­lö tei­tit­te­li hän­tä. Tämä ta­pah­tu­ma jäy­kis­ti ti­lai­suu­den tun­nel­maa. Ai­na­kin mi­nun oli sen jäl­keen han­ka­la muo­toil­la kom­ment­te­ja­ni tai­tei­li­jal­le.

Olen jou­tu­nut ai­ka har­voin ti­lan­tei­siin, jois­sa tei­tit­te­le­mi­nen on tun­tu­nut vält­tä­mät­tö­mäl­tä. Olen jos­kus saa­nut kui­ten­kin ojen­nus­ta tei­tit­te­lys­tä, vaik­ka ky­sees­sä on ol­lut mi­nua mer­kit­tä­väs­ti van­hem­pi hen­ki­lö. Voi ol­la vai­kea ar­va­ta, mi­ten ku­kin se­ni­o­ri ha­lu­aa kans­saan pu­hut­ta­van. Var­maan aut­tai­si, jos al­kai­sim­me kaik­ki kan­taa S- tai T-kir­jai­mis­ta rin­ta­merk­kiä il­mais­tak­sem­me, mi­ten so­pii lä­hes­tyä.

Mie­les­tä­ni etäi­syy­den ja lä­hei­syy­den osoit­ta­mi­sen ta­vat ei­vät vii­me vuo­si­kym­men­ten saa­tos­sa ole ke­hit­ty­neet sel­lai­sek­si jär­jes­tel­mäk­si, jos­sa pu­hut­te­lu­ta­van va­lin­ta oli­si joka ti­lan­tees­sa help­poa. Il­man­kos tei­tit­te­ly tun­tuu ole­van pa­laa­mas­sa.

Jos soi­tan jo­hon­kin asi­a­kas­pal­ve­luun aa­mu­päi­väl­lä, on kä­te­vää ter­veh­tiä sa­no­mal­la ’huo­men­ta’, kos­ka se so­pii kai­kil­le. Il­ta­päi­väl­lä on han­ka­lam­paa. Jos sa­non ’päi­vää’, saa­tan saa­da vas­tauk­sek­si ’hein’. Tu­lee sel­lai­nen tun­ne, et­tä jo­kin meni vi­kaan. Jos taas aloi­tan epä­muo­dol­li­ses­ti, saa­tan saa­da vas­tauk­sek­si vai­vau­tu­neen ’hein’. Voi ol­la, et­tä en ole op­pi­nut sa­no­maan ’hei­tä’ oi­kein. Sa­man­ta­pai­sia ko­ke­muk­sia olen saa­nut kau­pois­sa asi­oi­des­sa­ni.

Mi­nun on täy­sin mah­do­ton­ta tei­ti­tel­lä mi­nua nuo­rem­pia ih­mi­siä. En ole kos­kaan op­pi­nut sii­hen. Sään­nöt toki tie­dän. Kun si­nut­te­len nuor­ta asi­a­kas­pal­ve­li­jaa, an­nan hä­nel­le ta­val­laan lu­van si­nu­tel­la mi­nua. Hän saat­taa kui­ten­kin jat­kaa tei­tit­te­lyä. Se­kin so­pii mi­nul­le. Asi­oin­ti­ti­lan­teis­sa epä­sym­met­ri­syys toi­mii ihan hy­vin, kun ikä­e­ro on suu­ri.

En muis­ta kos­kaan osal­lis­tu­nee­ni si­nun­kaup­po­jen te­ke­mi­seen. Kun olin nuo­ri ai­kui­nen, eräs mi­nua huo­mat­ta­vas­ti van­hem­pi mies sa­noi, et­tä voi­sin kut­sua hän­tä se­däk­si. En in­nos­tu­nut asi­as­ta, mut­ta jäl­keen­päin aja­tel­len täti ja setä voi­si­vat voi­si­vat ol­la mo­niin ti­lan­tei­siin käyt­tö­kel­poi­sia sa­no­ja. Eh­kä nuo­ruu­den ide­a­lis­mi­ni al­kaa hei­ke­tä.

Rans­kas­sa kaik­ki toi­sil­leen tun­te­mat­to­mat tei­tit­te­le­vät toi­si­aan. Se on it­ses­tään­sel­vyys. Käy­tän­tö toi­mii oi­kein hy­vin. Kaik­ki tie­tä­vät pe­li­sään­nöt ja kom­mu­ni­koin­ti on sik­si help­poa.

Jos joku tö­näi­see mi­nua va­hin­gos­sa ka­dul­la, ’par­don mon­sie­ur’ kuu­los­taa oi­kein so­pi­val­ta. Suo­mes­sa her­roit­te­lu saat­tai­si he­rät­tää kum­mas­tus­ta. Pu­hut­te­lu­muo­don käyt­tö on hy­vin kult­tuu­ri­si­don­nais­ta. Kun ker­ran pa­hoit­te­lin sa­tun­nai­sel­le eng­lan­ti­lai­sel­le mie­hel­le jo­ta­kin ja käy­tin il­mai­sua ’sir’, hän tuoh­tui. Ym­mär­rän hä­nen tah­to­neen al­le­vii­va­ta, et­tei hän kuu­lu sii­hen sää­tyyn, jon­ka edus­ta­jia pu­hu­tel­laan noin.

Suo­ma­lais­ten pu­hut­te­lu­käy­tän­tö­jen va­kiin­tu­mat­to­muus hie­man häi­rit­see mi­nua. Sai­raa­lois­sa hoi­ta­jat saat­ta­vat siir­tyä sa­mas­sa kes­kus­te­lus­sa si­nut­te­lus­ta tei­tit­te­lyyn ja taas ta­kai­sin. Useim­mat hoi­ta­jat toki si­nut­te­le­vat luon­te­vas­ti. Eräs lää­kä­ri it­se­päi­ses­ti tei­tit­te­li mi­nua. Ar­vi­oin hä­net hie­man it­se­ä­ni nuo­rem­mak­si ja toi­voin hä­nen mu­kau­tu­van si­nut­te­luu­ni. Hän tai­si lo­pul­ta tai­pua.

Mie­les­tä­ni ei ole oleel­lis­ta mil­lai­sia muo­to­ja pu­hut­te­lu­käy­tän­töi­hin si­säl­tyy, mut­ta vuo­ro­vai­ku­tus oli­si asi­oin­ti­ti­lan­teis­sa vai­vat­to­mam­paa, jos ta­vat oli­si­vat joh­don­mu­kai­sia. Si­nut­te­lu so­pii Suo­men kal­tai­seen poh­jois­maa­han, jos­sa ei ha­lu­ta ko­ros­taa hie­rar­ki­aa. Hie­no­sää­töä eh­kä kui­ten­kin tar­vit­tai­siin. Mi­nul­le riit­täi­si ter­veh­ti­mi­sen su­ju­voi­tu­mi­nen.

Ar­ve­len tei­tit­te­lyn pa­luun joh­tu­van sii­tä­kin, et­tä asi­a­kas­pal­ve­li­joi­ta kou­lu­te­taan pu­hut­te­le­maan eri­tyi­ses­ti vart­tu­nei­ta ih­mi­siä muo­dol­li­ses­ti.

Eh­kä osa ko­ke­mas­ta­ni on­gel­mas­ta on­kin kor­vie­ni vä­lis­sä. Tai­dan rim­puil­la sitä vas­taan, et­tä alan näyt­tää elä­ke­läi­sel­tä.