Mik­si ku­lut­tai­sit ai­kaa­si tä­män ju­tun lu­ke­mi­seen? Et eh­kä saa sii­tä yh­tään mi­tään. Tuh­laat eh­kä ai­kaa­si.

Wi­ki­sa­na­kir­jan mu­kaan tuh­laa­mi­nen on jon­kin re­surs­sin (ai­ka, raha) käyt­tä­mis­tä te­hot­to­mas­ti tai tur­haan.

Mitä ai­ka on?

Ajan sa­no­taan ole­van suh­teel­lis­ta, mut­ta ar­jes­sa mit­taam­me sitä kel­lol­la, joka ti­kut­taa ta­sa­tah­tia eteen­päin. Laa­jas­ti ot­ta­en on vain men­nei­syys, tämä het­ki ja tu­le­vai­suus. Syy edel­tää ai­na seu­raus­ta. Vä­lil­lä ai­ka tun­tuu ku­lu­van no­pe­as­ti ja toi­si­naan hi­taas­ti. Tä­män het­ken toi­min­tam­me vai­kut­taa tu­le­vai­suu­teen, mut­ta ei men­nee­seen. Kan­nat­taa kat­soa tu­le­vai­suu­teen.

Mikä neu­vok­si?

Ky­syin erääs­sä some-ket­jus­sa, et­tä mil­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa ai­ka me­nee haas­kuu­seen. Sain hy­viä vas­tauk­sia:

Te­ke­mi­ses­sä on ol­ta­va sy­dän mu­ka­na tai ai­na­kin tar­koi­tuk­se­na mui­den aut­ta­mi­nen. Ei kan­na­ta aje­leh­tia, kos­ka jo­kai­nen päi­vä on ai­nut­ker­tai­nen. Kan­nat­taa pyr­kiä te­ke­mään sitä, mitä it­se ha­lu­aa, kuun­nel­la kut­su­mus­ta. On­net­to­ma­na ai­ka me­nee huk­kaan. It­ses­tään­kin on huo­leh­dit­ta­va. Höt­kyi­le­mät­tö­myys saat­taa­kin ol­la te­hok­kuut­ta.

Meil­lä on ny­ky­ään pal­jon suu­rem­mat mah­dol­li­suu­det va­li­ta mi­hin ai­kam­me käy­täm­me. Luu­len et­tä meil­le on pe­riy­ty­nyt van­hois­ta ajois­ta sel­lai­nen ee­tos, et­tä koko saa­ta­vil­la ole­va ai­ka on käy­tet­tä­vä hyö­dyl­li­ses­ti. Ot­sa hies­sä pi­tää si­nun syö­män lei­pä­si, sa­no­taan Raa­ma­tus­sa. Tämä mää­räys toi­mii vie­lä­kin, kos­ka lä­hes kaik­kien mei­dän on käy­tet­tä­vä val­ta­o­sa ajas­tam­me jo­ka­päi­väis­ten tar­pei­dem­me tyy­dyt­tä­mi­seen ja sen mah­dol­lis­ta­mi­seen. Kaik­kea ai­kaam­me ei mei­dän tar­vit­se sii­hen kui­ten­kaan uh­ra­ta, el­lem­me ha­lua.

Ke­nen ar­vo­ja to­teu­tam­me?

Ajan hen­ki ke­hot­taa mei­tä to­teut­ta­maan omaa it­se­äm­me ja ole­vaan vä­lit­tä­mät­tä mui­den oh­jeis­ta. Jos ha­lu­aa hui­pul­le jol­la­kin alal­la, on kai­ken pal­vel­ta­va tä­män ta­voit­teen to­teut­ta­mis­ta. Kil­pai­lu­hen­ki­syys lei­maa muu­toin­kin yh­teis­kun­tam­me toi­min­taa.

Oma per­he an­taa hy­vin pal­jon, mut­ta saat­taa sa­mal­la ka­ven­taa mah­dol­li­suuk­sia to­teut­taa it­se­ään. Jos in­to­hi­mo jon­kin te­ke­mi­seen vie kai­ken ajan, per­he ei luul­ta­vas­ti voi hy­vin. On kui­ten­kin luon­nol­lis­ta toi­voa, et­tä omal­la työl­lä on jo­kin muu­kin mer­ki­tys kuin ela­tuk­sen hank­ki­mi­nen.

Mi­nun on vai­kea ta­voit­taa aja­tus­ta, et­tä pi­täi­si ol­la jo­kin si­säi­nen pyr­ki­mys, joka mää­rää elä­män suun­nan. On toki hie­noa. jos jol­la­kin on mie­les­sään jo­kin unel­ma-am­mat­ti, jota koh­ti pon­nis­tel­la. Ti­lan­ne on vie­lä pa­rem­pi, jos omat lah­jat tu­ke­vat tätä pää­mää­rää.

Ny­ky­ään pu­hu­taan pal­jon tasa-ar­vos­ta ja muis­ta tär­keis­tä mer­ki­tyk­sis­tä. Yk­si tär­keim­mis­tä ar­vois­ta tun­tuu ole­van ta­lous. On vii­sas­ta toi­mia käy­tet­tä­vis­sä ole­vien voi­ma­va­ro­jen puit­teis­sa, mut­ta ovat­ko kil­pai­lu­ky­ky ja kor­kea elin­ta­so elä­män pää­tar­koi­tus?

Mi­nus­ta kan­nat­taa miet­tiä on­ko se, mikä tun­tuu kut­su­muk­sel­ta, sit­ten­kin tul­lut ul­koa päin. Ural­la ete­ne­mi­nen ja mai­neen hank­ki­mi­nen voi­vat tun­tua it­ses­tään­sel­vil­tä ta­voit­teil­ta, mut­ta ovat­ko nämä asi­oi­ta, jot­ka tun­tu­vat tär­keil­tä myös elä­män eh­tool­la van­ho­ja muis­tel­les­sa. Ei näi­tä tie­tys­ti vä­hek­sy­ä­kään pidä. Eteen­päin pyr­ki­mi­nen on meil­le luon­nol­lis­ta ja tar­peel­lis­ta­kin.

On hie­noa, jos on pääs­syt sel­lai­seen työ­hön, jos­sa voi to­teut­taa kut­su­mus­taan. Voi to­sin käy­dä niin­kin, et­tä työ osoit­tau­tuu eri­lai­sek­si kuin on aja­tel­lut.

Oh­jaa­ko elä­mää mui­den pa­lau­te? Kaik­ki me tar­vit­sem­me kan­nus­tus­ta, mut­ta lii­ka riip­pu­vai­suus sii­tä voi joh­taa ural­le, jota myö­hem­min ka­tuu.

Mitä tar­vit­sem­me?

Tar­vit­sem­me ruo­kaa, juo­maa, vaat­tei­ta, ter­veys­pal­ve­lu­ja, toi­sia ih­mi­siä ja läm­pi­män ko­din. Muu­toin elä­mä ei suju. Elä­mä tun­tuu kui­ten­kin rik­kaam­mal­ta, jos voim­me ke­hit­tää it­se­äm­me ja saam­me ar­vos­tus­ta.

Elin­ta­som­me on niin kor­kea, et­tä kaik­ki ai­kam­me ei mene työ­hön ja nuk­ku­mi­seen, jos niin ha­lu­am­me. Mi­nus­ta jäl­jel­le jää­vää elä­män kol­mat­ta osaa kan­nat­taa poh­tia ajan huk­kaa­mi­sen kan­nal­ta. Jos se­kin me­nee työ­hön, mah­taa­ko ai­ka men­nä huk­kaan?

Tuh­laam­me­ko ai­kaam­me, jos vie­täm­me sitä lä­heis­tem­me ja ys­tä­viem­me kans­sa tai käy­täm­me sitä ih­mis­ten aut­ta­mi­seen? Tus­kin, kos­ka mi­nuu­tem­me elää vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa ja an­ta­mal­la saa.

Minä olen minä vain mui­den ih­mis­ten kaut­ta.

Jot­kut meis­tä ovat tai­ta­via suun­nit­te­le­maan ajan­käyt­tö­ään. He osaa­vat va­ra­ta kul­le­kin asi­al­le oman ai­kan­sa ja käyt­tä­vät ku­hun­kin sen, min­kä suun­nit­te­le­vat. Toi­sil­le uu­den te­ke­mi­nen on kuin seik­kai­lu. He ide­oi­vat, mu­hit­te­le­vat aja­tuk­sia ja tuu­mis­ke­le­vat vä­lil­lä. Ajan ku­lu­mi­nen on­kin sit­ten yl­lä­tys. Olem­me eri­lai­sia sii­nä, mi­ten suh­tau­dum­me ai­kaan ja käy­täm­me sitä. Ylen­mää­räi­nen pe­rus­teel­li­suus saat­taa joh­taa ajan­käy­tön on­gel­miin.

Tar­vit­sem­me myös vas­ta­pai­noa työl­le ja muul­le ar­jel­le. Joku mie­lui­sa har­ras­tus vir­kis­tää miel­tä. Mi­nul­la on ol­lut mo­nia har­ras­tuk­sia, eh­kä lii­kaa­kin. Kun lait­taa ai­kaa yh­teen, se on pois toi­ses­ta.

Em­me voi vaa­tia, et­tä ym­pä­ris­tö mu­kau­tuu täy­del­li­ses­ti mei­dän toi­vei­siim­me. Jou­dum­me käyt­tä­mään ai­kaam­me myös sel­lai­seen, jos­ta em­me eh­kä eri­tyi­sem­min nau­ti. Tis­kit on hoi­det­ta­va ja kau­pas­sa käy­tä­vä.

Elä­mäs­sä on myös ti­lan­tei­ta, jol­loin asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys on il­meis­tä. Jos talo on syt­ty­nyt tu­leen, on yri­tet­tä­vä tu­kah­dut­taa palo ja hä­ly­tet­tä­vä apua.

Mitä olen saa­nut ai­kaan?

On­ko tär­ke­ää, et­tä saam­me muu­te­tuk­si koko lah­jak­kuus­po­ten­ti­aa­lim­me mai­neek­si ja ra­hak­si? Tuh­laam­me­ko ai­kaam­me, jos em­me käy­tä lah­jo­jam­me? Kyl­lä ja ei. Kun lah­jak­kuus tu­kee riit­tä­väs­ti työ­teh­tä­viä, ei jou­du te­ke­mään lii­an pit­kää päi­vää ja si­ten haas­kaa­maan ai­kaan­sa. Jos taas käyt­tää koko elä­män­sä lah­jo­jen ke­hit­tä­mi­seen ja ulos­mit­taa­mi­seen, voi elä­mäs­tä puut­tua jo­ta­kin tär­ke­ää.

On mah­dol­lis­ta, et­tä pon­nis­tel­les­sam­me lii­al­li­ses­ti toi­mim­me te­hot­to­mas­ti. Me tar­vit­sem­me le­poa. Ai­vot kirk­kai­na sääs­täm­me ai­kaa.

Ren­tou­tu­mi­nen on tär­ke­ää, mut­ta se­kin voi men­nä öve­rik­si ku­ten ny­ky­ään sa­no­taan. Jos kou­kut­tuu vaik­ka­pa net­ti­pe­laa­mi­seen niin, et­tä se al­kaa hai­ta­ta ar­jen su­ju­mis­ta, ai­kaa tai­taa men­nä haas­kuun.

Nyt elä­ke­läi­se­nä muis­tel­les­sa­ni men­nei­tä, huo­maan, et­tä oli­sin voi­nut toi­mia mo­nes­sa asi­as­sa toi­sin. Olen­ko hu­kan­nut ai­kaa­ni? Var­maan olen. Elä­mäl­lä­ni on kui­ten­kin ol­lut siu­naus­ta täl­lai­se­na­kin. Luo­ja on an­ta­nut sen men­nä näin.

Mikä näyt­tää har­maal­ta, mut­ta on kul­lan ar­vois­ta?

Elä­mää kan­nat­taa suun­ni­tel­la, vaik­ka ai­keem­me ei­vät ai­na to­teu­du­kaan. Saa­tam­me koh­da­ta yl­lät­tä­viä vai­keuk­sia ja jou­tua pin­nis­tä­mään voi­mam­me ää­rim­mil­leen. Su­van­to­vai­heen tul­les­sa on hyvä le­vä­tä ja miet­tiä asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä.

Koh­tuul­li­suus kuu­los­taa vä­rit­tö­mäl­tä ja ta­sa­pak­sul­ta, mut­ta se ei ole tur­haan van­ha ja hyvä ar­vo. Hyvä elä­mä ra­ken­tuu usein ai­nek­sis­ta, joi­ta olen täs­sä kä­si­tel­lyt. Jos jo­kin osa-alue pai­suu eri­tyi­sen suu­rek­si, ta­sa­pai­no voi järk­kyä.

On vai­kea sa­noa, mil­loin ai­kaa me­nee haas­kuu­seen ja mil­loin ei. Jos­kus se on il­meis­tä, usein ei. Ar­vom­me vai­kut­ta­vat va­lin­toi­him­me.

Kun työ­u­ra­ni teh­nee­nä poh­din te­ke­mis­te­ni mer­ki­tys­tä, tär­keim­mäk­si nou­see se, mitä olen teh­nyt las­tem­me hy­väk­si. Jos voi­sin vai­kut­taa men­nei­syy­teen, pa­nos­tai­sin tä­hän vie­lä enem­män.

Nyt voin käyt­tää ai­kaa­ni las­ten­las­te­ni hy­väk­si. Vas­tuu heis­tä on kui­ten­kin hei­dän van­hem­mil­laan, jo­ten ko­ko­päi­vä­työ­tä se ei voi ol­la ei­kä voi­ma­ni sii­hen riit­täi­si­kään. Va­paa-ai­kaa on run­saas­ti, mut­ta ei mi­nul­le ole ke­hit­ty­nyt eri­tyis­tä vii­saut­ta sen käyt­tä­mi­seen. Te­ke­mis­tä si­näl­lään kek­sin hel­pos­ti.

Lap­sis­sa on tu­le­vai­suus.

Ai­ka on ra­haa, elä­mä ei.