Vesa Kum­pu­la

Sain pyyn­nön teh­dä vi­de­o­ter­veh­dyk­sen erään ys­tä­vä­ni syn­ty­mä­päi­vil­le. Nuo syn­ty­mä­päi­vät ai­o­taan jär­jes­tää per­he­pii­ris­sä, ja päi­vän­san­ka­ril­le yl­lä­tyk­se­nä on tar­koi­tus esit­tää nuo ter­veh­dyk­set.

Tuon vi­de­on te­ke­mi­nen ava­si mie­le­ni poh­ti­maan sy­vem­min ys­tä­vyy­den mer­ki­tys­tä ja sitä, ket­kä ovat sy­dä­nys­tä­vi­ä­ni. Jou­duin poh­din­nas­sa to­te­a­maan, et­tä it­sel­lä­ni on mo­nen ta­son ys­tä­viä, mut­ta kaik­ki ovat tär­kei­tä.

Suu­rin ys­tä­vyy­den osoi­tus löy­tyy Raa­ma­tus­ta, kun Jee­sus hy­väs­ti­jät­tö­pu­hees­saan sa­noo ope­tus­lap­sil­leen: ”Suu­rem­paa rak­kaut­ta ei ku­kaan voi osoit­taa, kuin et­tä an­taa hen­ken­sä ys­tä­vien­sä puo­les­ta” (Joh. 15:13). Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan Daa­vi­din ja Joo­na­ta­nin ys­tä­vyy­des­tä ja Ruu­tin ja hä­nen anop­pin­sa Noo­min ys­tä­vyy­des­tä. Nuo koh­dat avaa­vat, kuin­ka ys­tä­vyy­teen liit­tyy rak­kaus ja luot­ta­mus.

Myös seu­raa­vat raa­ma­tun­koh­dat ku­vaa­vat ys­tä­vyyt­tä sy­väl­li­ses­ti:

”Tosi ys­tä­vä ei jätä ys­tä­vää ah­din­koon -- joka niin te­kee, hyl­kää myös Kaik­ki­val­ti­aan” (Job 6:14).

”Olen kaik­kien nii­den ys­tä­vä, jot­ka pel­kää­vät si­nua ja nou­dat­ta­vat si­nun sää­dök­si­ä­si” (Ps. 119:63).

”Pal­jon ys­tä­viä -- vä­hän ys­tä­vyyt­tä, tosi ys­tä­vä on enem­män kuin veli” (Sa­nanl. 18:24).

”Kuin hei­lu­va ham­mas ja hor­ju­va jal­ka on ys­tä­vä, joka hä­däs­sä pet­tää” (Sa­nanl. 25:19).

Pu­huin vi­de­o­ter­veh­dyk­ses­sä muun mu­as­sa seu­raa­vaa:

”Sy­dä­mel­li­set on­nit­te­lu­ni, ra­kas veli ja ys­tä­vä, täyt­tä­es­sä­si 70 vuot­ta. Olen kii­tol­li­nen mo­nis­ta sy­väl­li­sis­tä kes­kus­te­luis­ta, joi­ta olem­me saa­neet käy­dä vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na. Muis­te­len kah­ta koh­taa­mis­ta, jot­ka mo­lem­mat ajoit­tu­vat kah­dek­san­kym­me­nen lu­vun al­kuun. Olim­me… – – Elä­män­pol­kum­me ovat usein vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na ih­meel­li­sel­lä ta­val­la yh­dis­ty­neet, ja olem­me saa­neet tu­kea toi­nen tois­tam­me. Kii­tos, et­tä saan ol­la ys­tä­vä­si.”

Lä­he­tin vi­de­on, jon­ka pi­tuus oli mi­nuut­ti ja nel­jä­kym­men­täyk­si se­kun­tia. Pyyn­tö oli, et­tä se sai­si ol­la enin­tään mi­nuu­tin pi­tui­nen. Ker­roin vies­tis­sä­ni, et­tä en mil­lään saa­nut sa­not­ta­vaa­ni mah­tu­maan yh­teen mi­nuut­tiin ja il­moi­tin, mut­ta voin kyl­lä yrit­tää ly­hen­tää sitä. Vas­taus oli miel­tä läm­mit­tä­vä: ”Ei tar­vit­se ly­hen­tää. Sy­dä­mel­li­nen kii­tos täs­tä vi­de­os­ta ja näis­tä muis­tois­ta.”

Suo­ma­lai­seen elä­män­ta­paan ei kuu­lu osoit­taa tun­tei­ta avoi­mes­ti. Har­voin sa­noi­tam­me toi­sel­le ih­mi­sel­le, mitä ajat­te­lem­me hä­nes­tä. Eh­kä vas­ta sil­loin, kun jon­kun elä­mä päät­tyy, voim­me il­mais­ta oman tun­teem­me ja aja­tuk­sem­me tuo­ta ih­mis­tä koh­taan. Meil­lä jo­kai­sel­la on kui­ten­kin muis­to­ja ti­lan­teis­ta, jol­loin joku ih­mi­nen on tul­lut lä­hel­le ja il­mais­sut sen, kuin­ka tär­keä ih­mi­nen olen hä­nel­le.

Muis­tan läm­möl­lä ti­lan­tei­ta, kun joku ys­tä­vä on ky­sy­nyt, mitä si­nul­le kuu­luu tai mis­sä olet ol­lut, kun si­nua ei ole nä­ky­nyt ai­koi­hin. Nuo ky­sy­myk­set vies­tit­tä­vät vä­lit­tä­mi­ses­tä ja huo­mi­oi­mis­ta. Jos­kus pelk­kä kos­ke­tus ol­ka­pää­hän vies­tii sy­väs­tä muis­ta­mi­ses­ta.

Vuo­si­kym­me­niä säi­ly­neet ys­tä­vyys­suh­teet ovat ih­meel­li­siä lah­jo­ja. Vaik­ka koh­taa­mi­set saat­ta­vat ol­la har­vo­ja, ai­na kes­kus­te­lu ja yh­des­sä olo jat­kuu luon­nol­li­sel­la ta­val­la sii­tä, mi­hin ai­kai­sem­min on jää­ty. Täl­lai­sia ys­tä­vyys­suh­tei­ta kan­nat­taa vaa­lia kuin suur­ta aar­ret­ta. Joku on jos­kus sa­no­nut, et­tä tosi ys­tä­vän tun­nis­taa sil­loin, kun elä­mä ko­et­te­lee ko­vas­ti: jäl­jel­le jää­vät ne, jot­ka to­del­la vä­lit­tä­vät.