Olen suu­rim­man osan työ­u­ras­ta­ni joh­ta­nut yri­tys­tä, jon­ka teh­tä­vä­nä oli oh­ja­ta työt­tö­miä työ­hön. Aloit­ta­es­sam­me 1990-lu­vun la­man kes­kel­lä toi­min­taam­me aja­tel­tiin ylei­ses­ti, et­tä työ­tä ei ole. Mei­dän vies­tim­me oli toi­nen.

Eri­tyi­se­nä on­gel­ma­na oli nuo­ri­so­työt­tö­myys, ja mo­net kun­nat käyn­nis­ti­vät pro­jek­te­ja, jois­sa py­rit­tiin vai­kut­ta­maan asi­aan ra­hal­la. Aja­tuk­se­na oli, et­tä jos yri­tys työl­lis­tää nuo­ren, kun­ta mak­saa kor­vaus­ta.

Eräs kun­ta oli päät­tä­nyt mah­ti­pon­ti­ses­ti ni­tis­tää nuor­ten työt­tö­myy­den, ja va­ran­nut asi­aan mil­joo­na mark­kaa ra­haa. Kun puo­li vuot­ta pro­jek­tia oli ku­lu­nut, ei oi­ke­as­taan mi­tään ol­lut ta­pah­tu­nut. Raha ei ol­lut asi­aa rat­kais­sut.

Pää­sim­me esit­tä­mään oman rat­kai­sum­me, jon­ka idea oli yk­sin­ker­tai­nen. Nuo­ret pi­tää saa­da liik­keel­le ja ha­ke­maan työ­tä. Mei­dän teh­tä­väk­sem­me jäi mo­ti­voi­da ja roh­kais­ta hei­tä.

Pai­kal­li­nen työ­voi­ma­toi­mis­to läh­ti mu­kaan toi­min­taan. Sain haas­ta­tel­la kaik­ki mo­ti­voin­ti­kou­lu­tuk­seen tu­le­vat nuo­ret. Yk­si ky­sy­myk­se­ni oli "läh­ti­sit­kö töi­hin". Vas­taus oli usein "saat­tai­sin minä läh­teä". Koin, et­tä nuo­ret oli­vat ikään kuin veit­sen­te­räl­lä, jos­ta voi kal­lis­tua kum­mal­le puo­lel­le ta­han­sa. Joko läh­teä tai ol­la läh­te­mät­tä.

Saim­me jär­jes­tää kol­mel­le ryh­mäl­le sa­man val­men­nuk­sen. Nuo­ria osal­lis­tui yh­teen­sä 59, ja sen jäl­keen 37 jäi pois kor­tis­tos­ta. Tu­los oli murs­kaa­va sii­hen näh­den, et­tä työ­paik­ko­ja ei aja­tel­tu ole­van. Nuo­ret te­ki­vät sen it­se: he läh­ti­vät liik­keel­le et­si­mään työ­tä, ja se tuot­ti tu­los­ta.

Vuo­sien var­rel­la aja­tus sel­kiy­tyi: mi­kä­li saam­me työt­tö­mät et­si­mään it­se työ­tä, he kyl­lä työl­lis­ty­vät. Olim­me var­mo­ja sii­tä, et­tä hen­ki­lö­koh­tai­nen käyn­ti kol­mes­sa yri­tyk­ses­sä tuot­taa sel­lai­sen kon­tak­tin, joka joh­taa työl­lis­ty­mi­seen. Tu­han­sien työt­tö­mien koh­dal­la asia toi­mi näin.

Kuu­lin kou­lut­ta­jil­tam­me ja työ­voi­ma­vi­ra­no­mai­sil­l­ta yk­sit­täi­siä ta­ri­noi­ta ih­mi­sis­tä, joi­den elä­män suun­ta oli rat­ken­nut hei­dän osal­lis­tut­tu­aan mei­dän val­men­nuk­siim­me. Myös osal­lis­tu­jil­ta tuli vies­te­jä.

Sain pu­he­lin­soi­ton erääl­tä vir­kai­li­jal­ta, joka sa­noi, et­tä on ta­pah­tu­nut ih­me. Hän on vuo­sia yrit­tä­nyt saa­da eräs­tä työ­tön­tä osal­lis­tu­maan jo­hon­kin ak­ti­voin­ti­toi­men­pi­tee­seen. Nyt tuo hen­ki­lö oli soit­ta­nut ja il­moit­ta­nut ha­luk­kuu­ten­sa val­men­nuk­seem­me. Hy­vät ko­ke­muk­set oli­vat kii­ri­neet pus­ka­ra­di­os­sa.

Erääl­lä paik­ka­kun­nal­la oli työ­hön oh­jaa­va val­men­nus. Sii­hen osal­lis­tui työ­tön per­hee­näi­ti, jon­ka mies oli myös työt­tö­mä­nä. Rou­va teki ah­ke­ras­ti muis­tiin­pa­no­ja ja ker­toi, et­tä hän opet­taa kaik­ki asi­at ko­to­na mie­hel­leen. Kun tuli ai­ka läh­teä työ­har­joit­te­luun, rou­va pyy­si käyt­tä­miem­me yri­tys­haas­tat­te­lu­lo­mak­kei­ta li­sää. Hän ai­koi vie­dä ne mie­hel­leen, joka nii­den avul­la ha­ki­si työ­tä. Näin var­maan kä­vi­kin.

Eräs iäk­kääm­pi työn­ha­ki­ja oli val­men­nuk­ses­sa. Hä­nen aja­tuk­sen­sa val­men­nuk­seen tul­les­sa oli, et­tei hän pää­se iki­nä töi­hin. Kou­lut­ta­jam­me oli lu­van­nut mai­nos­pins­sin kai­kil­le, jot­ka saa­vat työ­pai­kan. Jon­kin kuu­kau­den ku­lut­tua tuo hen­ki­lö soit­ti mi­nul­le ja ker­toi, et­tä hä­nel­le ei ole an­net­tu pins­siä. Hän oli saa­nut työ­pai­kan ja oli edel­leen töis­sä. Lä­he­tin hä­nel­le kir­je­kuo­res­sa kak­si pins­siä.

Kou­lut­ta­jam­me ker­toi ta­pauk­sen, jos­sa kou­lu­tet­ta­va oli ker­to­nut omas­ta ti­lan­tees­taan. Hän oli sa­no­nut, et­tä et var­maan tie­dä, et­tä hän asuu ve­neen al­la. Al­ko­ho­li oli sen ai­heut­ta­nut.

Kou­lut­ta­jam­me oli ky­sy­nyt, on­ko hä­nel­lä mi­tään ta­voi­tet­ta elä­mäs­sä. Het­ken mie­tit­ty­ään kou­lu­tet­ta­va ker­toi, et­tä on hä­nel­lä yk­si. Hä­nes­tä oli hil­jat­tain tul­lut pap­pa, ja hän ha­lu­si näh­dä lap­sen­lap­sen­sa, mut­ta koki et­tei voi sel­lai­se­na koh­da­ta las­ta ja hä­nen van­hem­pi­aan. Kou­lut­ta­jam­me oli to­den­nut, et­tä myös hä­nen lap­sen­lap­sen­sa ha­lu­ai­si näh­dä pap­pan­sa nyt ja myö­hem­min­kin.

Erää­nä aa­mu­na kou­lut­ta­jam­me pu­he­lin oli soi­nut, ja kou­lu­tet­ta­va oli ker­to­nut, et­tä nyt hä­nel­lä oli­si kyy­ti lap­sen­sa per­heen luo. Hän oli ky­sy­nyt, voi­si­ko ol­la sen päi­vän pois kou­lu­tuk­ses­ta. Käyn­ti to­teu­tui, ja hen­ki­lö ker­toi mon­ta ker­taa lii­kut­tu­nee­na sii­tä. Hä­nen elä­mäl­leen tuli tar­koi­tus, ja hän myös työl­lis­tyi.

Joi­den­kin lu­ki­joi­den elä­män­ti­lan­ne voi ol­la vai­kea. Myös työt­tö­myys saat­taa ol­la osa­na. Ha­lu­an ker­to­mil­la­ni esi­mer­keil­lä sekä muu­ten­kin roh­kais­ta et­si­mään työ­tä hen­ki­lö­koh­tai­sil­la kon­tak­teil­la. Ak­tii­vi­suus pal­ki­taan, ja mo­nes­ti työ­tä löy­tyy yl­lät­tä­vis­tä pai­kois­ta. Use­at yri­tyk­set palk­kaa­vat työn­te­ki­jöi­tä sit­ten kun so­pi­va hen­ki­lö löy­tyy, lait­ta­mat­ta työ­paik­kail­moi­tus­ta. Jos­kus kan­nat­taa ko­keil­la myös ko­ko­naan uut­ta alaa.