Mi­ten sinä olet sel­vin­nyt täs­tä poik­keu­sa­jas­ta? Ko­et­ko ah­dis­tus­ta ja pel­koa? On luon­nol­lis­ta, et­tä tämä eri­koi­nen ai­ka he­rät­tää mo­nen­lai­sia tun­tei­ta.

Olem­me jou­tu­neet aset­te­le­maan elä­män pa­li­koi­ta uu­teen jär­jes­tyk­seen. Jon­kun mie­les­sä saat­taa ol­la oman työn lop­pu­mi­nen tai yrit­tä­jäl­lä kon­kurs­sin uh­ka. Yk­si­näi­syys voi ah­dis­taa, ja kai­paus tois­ten ih­mis­ten seu­raan on eh­kä suu­ri.

Moni meis­tä on jou­tu­nut ra­ken­ta­maan päi­vä­oh­jel­man­sa uu­sik­si. Joku on ra­ken­ta­nut va­ras­toon etä­työ­pis­teen. Per­heis­sä elä­mä on hek­tis­tä. Las­ten opis­ke­lu­pai­kat on mie­tit­ty tark­kaan, jot­ta jo­kai­nen voi­si opis­kel­la rau­has­sa. Mi­ten su­juu etä­kou­lu, ja mi­ten sel­vi­tään vä­sy­myk­sen kes­kel­lä? Van­hem­mat ih­mi­set, jot­ka ovat tot­tu­neet har­ras­ta­maan vaik­ka­pa eri­lai­sil­la kan­sa­lai­so­pis­to­jen kurs­seil­la, ovat jou­tu­neet luo­pu­maan niis­tä.

Moni kai­paa seu­roi­hin. On halu kuul­la Ju­ma­lan sa­naa, evan­ke­liu­mia. Saat­taa ol­la, et­tä net­ti­seu­ro­ja­kaan ei voi kuun­nel­la, jos ei ole ny­ky­a­jan vä­li­nei­tä kuun­te­luun.

Luu­len, et­tä useim­mil­la meis­tä on nyt vä­hem­män sel­lai­sia ta­va­no­mai­sia mu­ka­via het­kiä, hen­ki­rei­kiä. Muu­tok­set kuor­mit­ta­vat. Ys­tä­vien tai lä­heis­ten hy­vää tar­koit­ta­vat sa­nat ei­vät eh­kä loh­du­ta. On vai­kea aja­tel­la, et­tä kyl­lä täs­tä­kin sel­vi­tään.

Mut­ta on myös hy­viä asi­oi­ta: Kä­ve­ly­ret­ket lä­hei­siin met­siin ovat ol­leet vir­kis­tä­viä. Moni on var­maan huo­man­nut, et­tä muu­ta­kin kuin jää­kiek­koa, säh­lyä tai len­to­pal­loa voi har­ras­taa. Joku on aloit­ta­nut läs­ki­pyö­räi­lyn tai sau­va­kä­ve­lyn. Vuo­si­kau­sia nurk­ka­kaa­pis­sa odot­ta­neet va­lo­ku­vat ovat eh­kä saa­neet uu­den jär­jes­tyk­sen, ja ko­din pie­net re­mon­tit ovat tul­leet val­miik­si.

On ol­lut ai­kaa soit­taa sel­lai­sel­le­kin tut­ta­val­le, jon­ka kans­sa on ol­lut vä­hem­män te­ke­mi­sis­sä, ja vaih­taa kuu­lu­mi­sia. Pu­he­lin on soi­nut, ja on saa­nut pur­kaa sy­dän­tä ys­tä­väl­le. On saa­nut ko­kea, et­tä ru­kouk­see­ni on vas­tat­tu.

Useim­mat per­heet ovat nyt yh­des­sä 24/7. Jos­kus olem­me saat­ta­neet ru­koil­la ja pyy­tää, et­tä sai­sin­pa ol­la per­hee­ni kans­sa enem­män. Muis­tam­me­ko tuon pyyn­nön nyt, kun se on to­teu­tu­nut? Us­kon, et­tä ti­lan­ne vaa­tii meil­tä mo­nel­ta to­tut­te­lua. Ih­mi­nen on kui­ten­kin so­peu­tu­vai­nen, ja luu­len­pa, et­tä koh­ta täs­tä tu­lee uu­si nor­maa­li.

Mitä tuo uu­si nor­maa­li voi­si ol­la? Voi­si­ko käy­tän­nök­si jää­dä yh­des­sä te­ke­mi­nen, yh­tei­set lei­kit, lu­ku­het­ket, hil­jen­ty­mi­set, kes­kus­te­lu­het­ket ja yleen­sä­kin elä­män hi­das­ta­mi­nen?

Olem­me elä­neet Suo­mes­sa kau­an hy­vin­voin­nin ai­kaa. Elin­ta­so on ol­lut kor­kea, ja val­ta­o­sal­la ih­mi­sis­tä kaik­kea yl­tä kyl­lin. Ar­ve­len, et­tä ko­ro­nak­rii­sin jäl­ki­mai­nin­geis­sa tu­lem­me huo­maa­maan, et­tä en­ti­nen ei pa­laa. Yh­teis­kun­ta muut­tuu. Jou­dum­me eh­kä so­peu­tu­maan elin­ta­son ale­ne­mi­seen, luo­pu­maan mo­nis­ta hy­vis­tä asi­ois­ta, joi­hin olem­me tot­tu­neet.

On­ko tämä muu­tos pel­käs­tään huo­no asia?

Ajat­te­len, et­tä kor­ke­an elin­ta­son ai­ka on kään­tä­nyt mei­dän län­si­mais­ten ih­mis­ten mie­let lii­kaa maal­li­siin asi­oi­hin. Myös rak­kaas­sa isän­maas­sam­me ylei­nen elä­män­ta­pa on kau­ka­na kris­til­li­sis­tä ar­vois­ta.

Muis­tan omas­sa elä­mäs­sä­ni 90-lu­vun la­man ja sen vai­ku­tuk­set. Muis­tan sen­kin päi­vän, kun ul­ko­maan­va­luut­ta­na otet­tu vel­ka muut­tui puo­li­tois­ta­ker­tai­sek­si ja joil­la­kin se jopa kak­sin­ker­tais­tui.

Olim­me työ­ka­ve­rin kans­sa työ­mat­kal­la, kun tuli il­moi­tus, et­tä lap­si­li­sät puo­lit­tu­vat. Poh­dim­me yh­des­sä, mi­ten asi­aan tu­li­si suh­tau­tua. Em­me­hän voi­neet mi­ten­kään vai­kut­taa ti­lan­tee­seen ja tuo­hon mer­kit­tä­vään muu­tok­seen.

Mo­net yrit­tä­vät jou­tui­vat puil­le pal­jail­le ja jäl­jel­le jäi vain vuo­si­kym­me­nien vel­ka. Mo­nis­sa per­heis­sä isät ja äi­dit jou­tui­vat työt­tö­mik­si. On jää­nyt tun­ne, et­tä ylei­nen toi­me­li­ai­suus hä­vi­si ko­ko­naan. Pal­jon ru­koil­tiin ja toi­vot­tiin pa­rem­paa huo­mis­ta.

Oli myös hy­viä asi­oi­ta: Moni per­he hit­sau­tui yh­teen, ja koin, et­tä yh­des­sä sel­viy­ty­mi­sen kult­tuu­ri yh­teis­kun­nas­sa vah­vis­tui. Tuo­na ai­ka­na mark­ka­kin oli mer­ki­tyk­sel­li­nen, ja sil­lä sai mo­nen­lais­ta vaa­tet­ta kirp­pu­to­ril­ta.

Ei Ju­ma­la tuol­loin­kaan unoh­tu­nut Suo­men kan­saa. Al­koi en­nen­nä­ke­mä­tön nou­su­kau­si. Teh­tiin työ­tä ja yri­tet­tiin, ja maa ku­kois­ti jäl­leen. Tätä hy­vää ai­kaa on saa­tu elää sen jäl­keen pit­kään. On­ko käy­nyt niin, et­tä me olem­me unoh­ta­neet, et­tä kaik­ki hyvä tu­lee Ju­ma­lal­ta? Mitä ajat­te­let?

Ajat­te­len, et­tä ko­ro­nak­rii­sin myö­tä kris­til­li­set ar­vot ja tur­val­li­suu­den mer­ki­tys nou­se­vat enem­män esil­le. Eh­kä alam­me tä­män krii­sin myö­tä aja­tel­la ja ar­vos­taa enem­män sitä tur­vaa, jon­ka Ju­ma­la voi ih­mi­sel­le an­taa. Tuo tur­va an­taa jo­kai­sel­le par­haan pe­rus­tan ar­ki­seen elä­mään – ja tur­val­li­sen nä­ky­män tu­le­vai­suu­teen. Edes­sä on pa­rem­paa.

Aja­tuk­sis­sa­ni ja ru­kouk­sis­sa­ni pyy­dän lä­hei­sil­le­ni ja kan­sal­lem­me et­si­ko­nai­kaa. Ju­ma­lal­le kaik­ki on mah­dol­lis­ta.