Vesa Kum­pu­la

Edes­säm­me oli ka­tet­tu pöy­tä. Lau­loim­me ruo­ka­vir­ren: Nyt sil­mäin al­la Jee­suk­sen, olem­me tul­leet yh­te­hen. Sä, Her­ra, kaik­ki ra­vit­set, siis siu­naa pöy­dän an­ti­met. Olim­me saa­neet vie­rai­ta ja olim­me yh­des­sä, kol­me ys­tä­vä­per­het­tä. On ko­ro­na­kup­la.

Paik­ka­kun­nal­lam­me toi­mii rau­ha­nyh­dis­tyk­sen tiis­tai­ker­ho, joka ko­koon­tuu kah­den vii­kon vä­lein. Pai­kal­le tul­laan hy­vis­sä ajoin, et­tä eh­di­tään vaih­taa aja­tuk­sia kah­vin­juon­nin lo­mas­sa. Oh­jel­ma on pe­rin­tei­nen: vir­siä ja lau­lu­ja, har­taus­pu­he sekä joku ti­lai­suu­teen so­pi­va pu­heen­vuo­ro. Olem­me kuul­leet ra­vin­nos­ta, ter­vey­des­tä, La­es­ta­diuk­sen elä­män­vai­heis­ta jne. Ti­lai­suu­teen ha­lu­a­vat tul­la kaik­ki kyn­nel­le ky­ke­ne­vät, kun­ton­sa mu­kaan.

Tiis­tai­ker­hom­me toi­mii ke­vy­el­lä or­ga­ni­saa­ti­ol­la, ja se te­kee­kin sii­tä maan­lä­hei­sen. Tar­vi­taan siis ti­lai­suu­den ve­tä­jä, joka hank­kii ”lu­en­noit­si­jan”, ja li­säk­si pie­ni po­ruk­ka keit­ti­öl­le. Hom­ma toi­mii hie­nos­ti. Ker­hos­sa huo­maa, et­tä iäk­käim­mil­lä on val­ta­va tar­ve yh­des­sä­o­loon ma­ta­lal­la kyn­nyk­sel­lä. Har­voin nä­kee su­rul­li­sia kas­vo­ja, pait­si jos joku mat­ka­ys­tä­vä on pois­tu­nut kes­kuu­des­ta. Noi­hin­kin het­kiin si­säl­tyy kui­ten­kin ilo, kun ys­tä­vä on pääs­syt pe­ril­le.

Ma­kus­te­lin tiis­tai­ker­hoa aloit­te­le­va­na elä­ke­läi­se­nä, vaik­ka vai­mo­ni eh­dot­to­mas­ti ha­lu­si siel­lä käy­dä. Aluk­si kä­vin vain jou­lui­ses­sa tiis­tai­ker­hos­sa. Jo­ten­kin ker­hon mei­nin­ki kieh­toi mi­nua, ja pik­ku­hil­jaa aloi­tin sään­nöl­li­sem­män käyn­nin. Lo­pul­ta odo­tin ker­hoa, ja kun olin pääs­syt mu­kaan ker­hon tun­nel­maan, kaik­ki tun­tui­vat ys­tä­vil­tä­ni. Sit­ten tuli ko­ro­na-ai­ka, ja kaik­ki toi­min­ta meni tau­ol­le.

Ko­ro­na-ai­ka on ol­lut raas­ta­va, kun kon­tak­tit on vä­hen­net­ty mi­ni­miin, jois­sa­kin ta­pauk­sis­sa ai­van vain per­heen­jä­sen­ten vä­li­sek­si. Yh­den tai kah­den hen­gen ta­lou­des­sa tämä on ol­lut eri­tyi­sen haas­ta­vaa. Ilah­duim­me, kun eräs ys­tä­vä­per­he ky­syi, voi­sim­me­ko ko­koon­tua po­ru­kal­la ruo­an­lai­ton ja ruo­kai­lun mer­keis­sä. Kol­men per­heen ko­ro­na­kup­la ker­ran vii­kos­sa vuo­rol­laan kun­kin ko­dis­sa. Idea tun­tui heti hy­väl­tä.

Olem­me nyt ko­koon­tu­neet muu­ta­mia ker­to­ja, ja se tun­tuu edel­leen hy­väl­tä. Mik­sei tä­män tyyp­pis­tä toi­min­taa voi­si ol­la muul­loin­kin kuin ko­ro­na-ai­ka­na? Voi­si­han vaik­ka yk­si­näi­set ko­koon­tua pie­nel­lä po­ru­kal­la, toi­si­han se vaih­te­lua ar­keen ja voi­si ava­ta ko­ko­naan uu­sia ys­tä­vyys­suh­tei­ta.

Kat­se­lin ruo­ka­pöy­dän tar­jon­taa ja ih­met­te­lin, mitä ovat nuo pyö­re­ät pal­le­rot kes­kel­lä pöy­tää ole­vas­sa va­dis­sa. Ei­vät ne ai­na­kaan pe­ru­noi­ta ole. Roh­kai­sen mie­le­ni ja otan yh­den pal­le­ron lau­ta­sel­le­ni. On hyvä op­pia uu­sia ma­ku­e­lä­myk­siä, vaik­ka aluk­si ne saat­ta­vat vä­hän häm­men­tää miel­tä ja polt­taa kiel­tä.

Ruo­ka­het­ki toi ar­keem­me juh­lan tun­tua. Ate­ri­oim­me yh­des­sä, vaih­doim­me aja­tuk­sia ilois­ta ja su­ruis­ta, vain olim­me yh­des­sä. On­nek­si olet­te ole­mas­sa ys­tä­vät!

Eläm­me nyt pää­si­äi­sen jäl­keis­tä ai­kaa. Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan, kun Jee­sus pais­taa ka­laa hiil­lok­sel­la ja ky­syy ope­tus­lap­sil­ta; on­ko teil­lä mi­tään syö­tä­vää. Sii­o­nin lau­lus­sa 46 ker­ro­taan kau­niis­ti tuos­ta ta­pah­tu­mas­ta.

”Mut­ta var­hain aa­mu­sel­la

sei­soo Jee­sus ran­nal­la,

pais­taa ka­laa hiil­lok­sel­la,

tait­taa lei­pää ilol­la.”

Tuos­sa het­kes­sä Jee­sus tar­jo­aa näl­käi­sil­le ajal­lis­ta ruo­kaa, mut­ta en­nen kaik­kea hän tar­jo­aa elä­män lei­pää. Tie­däm­me, et­tä mo­lem­mat ovat tär­kei­tä, mut­ta vain elä­män lei­pä ra­vit­see sie­lu­am­me. Se myös avaa nä­ky­mää koh­ti pää­mää­rääm­me, Tai­vaan ko­tia. Jee­sus on las­ten ja lap­sen­kal­tais­ten ys­tä­vä.