JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vastuu

4.4.2023 8.10

Juttua muokattu:

4.4. 08:06
2023040408062020230404081000

An­te­ro Ii­va­ri­nen

Per­hee­ni­sä­nä koen ole­va­ni vas­tuus­sa ai­ka mo­nes­ta asi­as­ta. Jos­kus tun­tuu, et­tä vas­tuu pai­naa har­tei­ta­ni lii­kaa. Vie­lä en kum­min­kaan ole mu­ser­tu­nut sen al­le. Enem­pää­hän meil­le ei an­ne­ta kuin jak­sam­me kan­taa. Tuo­hon on tur­val­lis­ta luot­taa ja us­koa.

Mi­nul­la on vas­tuu lap­sis­tam­me. Myös unoh­ta­mat­ta puo­li­so­a­ni. Rak­kaan vai­mo­ni ol­les­sa ko­ti­äi­ti­nä on it­ses­tään­sel­vyys, et­tä olen tuo työs­sä­käy­vä per­hee­ni ”ruu­an hank­ki­ja”. Per­heen ol­les­sa iso me­not­kin ovat mo­nes­ti mel­koi­set. Olem­me ti­lan­neet ruu­at jo vuo­sia verk­ko­kau­pas­ta ko­ti­o­vel­lem­me ker­ran vii­kos­sa. Nuo pel­käs­tään ruu­as­ta ker­ty­vät me­not ins­pi­roi­vat mi­nua te­ke­mään töi­tä in­nok­kaam­min. On­nek­si vaat­teet ja har­ras­tus­vä­li­nei­tä­kin löy­tyy hy­vä­kun­toi­si­na esi­mer­kik­si kirp­pa­reil­ta.

Luo­ja on siu­nan­nut lei­pää ko­tiim­me jo vuo­sia lei­pä­rin­gin kaut­ta tuo­den sääs­töä me­noi­him­me. Luo­ja oh­jan­nut työ­nan­ta­ja­ni kans­sa per­hee­ni me­nois­ta käy­mi­ä­ni kes­kus­te­lu­ja niin, et­tä töi­tä olen saa­nut teh­dä niin pal­jon kuin vain jak­san teh­dä. Luo­ja on an­ta­nut ter­veyt­tä teh­dä töi­tä. Ko­li­kon pe­räs­sä juok­si­ja olen vain sen ver­ran, et­tä pa­kol­li­siin per­hee­ni me­noi­hin löy­tyi­si ra­haa, mut­ta enem­pää en sit­ten tar­vit­se­kaan. Mo­nes­ti olen huo­man­nut, et­tä tur­haan mu­reh­dim­me tu­le­vas­ta, kun Tai­vaan Isä on huo­leh­ti­nut meis­tä­kin jo­kai­ses­ta ihan joka päi­vä an­ta­en sen, mitä tar­vit­sem­me.

Tär­kein Luo­jan an­ta­ma kas­va­tus­teh­tä­vä on myös vas­tuul­li­sin: vas­tuu käyt­tää per­het­tä seu­rois­sa, py­hä­kou­luis­sa, raa­mat­tu­luo­kis­sa ja nuor­ten per­jan­tai-il­lois­sa. Kuun­te­le­mas­sa Ju­ma­lan sa­naa, jota tar­vit­sem­me py­sy­äk­sem­me us­ko­mas­sa. Meil­lä ra­kas vai­mo­ni on tuo seu­roi­hin ”pa­tis­te­li­ja” – tai jos olem­me ki­pe­ä­nä ko­to­na, niin net­ti­seu­ro­jen pääl­le­lait­ta­ja. Mo­nes­ti olen ihas­tel­lut hä­nen tai­to­aan saa­da kaik­ki ko­ti­seu­roi­hin olo­huo­nee­seem­me tai saa­da mi­nuun­kin seu­roi­hin­läh­töin­toa, vaik­ka puh­tai­ta fark­ku­ja ei löy­tyi­si­kään.

Olen ilok­se­ni huo­man­nut, et­tä nuo­ret läh­te­vät in­nois­saan py­hä­kou­lui­hin ja raa­mat­tu­luok­kiin. Siel­lä he juur­tu­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Jo mar­ras­kuus­sa he al­ka­vat pu­hua tu­le­vis­ta Su­vi­seu­rois­ta ja suun­nit­te­le­vat sin­ne teh­tä­vää reis­sua.

Erää­nä aa­mu­na 3-vuo­ti­as Ii­sa tuli luok­se­ni aa­mul­la he­rät­ty­ään. Olin fluns­san ta­kia jo tois­ta päi­vää ko­to­na. Edel­lis­päi­vä­nä mi­nul­la oli ol­lut kova kuu­me­piik­ki ja olin tä­ris­syt läm­pö­pei­ton ja kol­men vil­tin al­la olo­huo­neen no­ja­tuo­lis­sa. – Huo­men­ta Isi. Joko sinä olet ter­ve? Ii­sa ky­se­li. – Ru­koi­lin ei­len il­lal­la, et­tä pa­ra­ni­sit, hän jat­koi kirk­kain sil­min, mi­nua kat­so­en. – Ru­koi­lin myös oman tuk­koi­sen ne­nä­ni ja ma­ha­ki­pu­ni puo­les­ta” hän sa­noi ja hie­roi sa­mal­la vat­san­seu­tu­aan pie­nil­lä kä­sil­lään.

Olin hä­kel­ty­nyt: tuo pie­ni tai­vaan tai­mi oli muis­ta­nut mi­nua yö­puul­le men­nes­sään. Il­mei­ses­ti hän oli näh­nyt, kun olin ol­lut kuu­me­pii­kin kou­ris­sa. Olin lii­kut­tu­nut. – Kuu­met­ta ei enää ole, sa­noin Ii­sal­le. Ha­la­sin tuo­ta iha­naa pik­ku­tyt­tö­ä­ni ja kii­tin ru­kouk­ses­ta ja huo­len­pi­dos­ta. Su­loi­nen Ii­sa hy­myi­li iloi­se­na sy­lis­sä­ni. Mitä minä isä­nä muu­ta voi­sin tä­hän aa­muun enää tar­vi­ta, kun on tuol­lai­nen mi­nun oma pik­ku en­ke­li­ni vie­rel­lä­ni?

On to­del­la pu­hut­te­le­vaa ja miel­tä läm­mit­tä­vää huo­ma­ta, kuin­ka tuo pie­ni tyt­tö tie­si, kuka voi­si ihan oi­ke­as­ti aut­taa. Hän pyy­si it­sel­leen tär­kei­tä asi­oi­ta Tai­vaan Isäl­tä. Mei­dän kaik­kien Isäl­tä. Juu­ri tuon ta­kia tuo Luo­jan an­ta­ma vas­tuul­li­nen teh­tä­vä on tär­kein kai­kis­ta: et­tä lap­sem­me py­syi­si­vät us­ko­mas­sa ja säi­lyt­täi­si­vät puh­taan oman­tun­non koko elä­män­sä ajan. Us­ko py­syi­si kirk­kaa­na, lap­sen kal­tai­se­na ja yk­sin­ker­tai­se­na.

On tur­val­lis­ta ol­la Tai­vaan Isän joh­da­tuk­ses­sa ja us­ko­vai­sen per­heen ym­pä­röi­mä­nä, ra­kas Ii­sa-tyt­tö esi­merk­kiä an­ta­en. Ker­to­en käy­tök­sel­lään myös, et­tä py­hä­kou­luis­ta, seu­rois­ta ja ko­to­a­kin on jää­nyt juu­ri nii­tä oi­kei­ta eväi­tä hä­nen­kin puh­taan kul­tai­seen sy­dä­meen­sä.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
24.6.2024

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Ps. 13:6

Viikon kysymys