Kun sain pyynnön ryhtyä blogin kirjoittajaksi Päivämiehen verkkolehteen olin järkyttynyt.
Minustako, näin arasta ja ujosta olisi tuohon tehtävään? Tunsin seinän nousevan esteeksi.
Mietin kaikenlaista, ajatuksissa arkuutta. Lähestyin verkkotoimitusta pyynnöllä, olisiko mahdollista tehdä noita kirjoituksia nimimerkillä. Sain pian pyyntööni kauniisti muotoillun kielteisen vastauksen.
Tunsin kumminkin tuohon tehtävään pientä vetoa ja ajattelin sen olevan minulle luontainen ja oikea tapa osallistua Jumalan valtakunnan työhön omalla panoksellani. Jonkin aikaa mietittyäni kirjoitin sähköpostia toimitukselle: "Kyllä minä silti lähden blogikirjoittajaksi. Ainahan tuon oman nimen voi onneksi vaihtaa jos maine menee tuon kolmen vuoden kirjoituspestin aikana.” ”Niinpä, onneksi on tuo helppo nimenvaihtomahdollisuus, niin ei mitään huolta!” tuli vastaus verkkolehden toimituksesta hymy-emojin kera.
Tuosta viestien vaihdosta on nyt jokunen hetki, ja olen jo päässyt innolla blogitekstejä tekemään.
Tein koevedokseksi yhden kirjoituksen, että tietäisin, olisivatko kirjoitukseni edes julkaisukelpoisia. Olin hämmästynyt, kun minulle näytettiin vihreää valoa ja sain pyynnön, että tuo kirjoitukseni julkaistasiin jo seuraavalla viikolla vierasblogissa.
Nyt tekstejä on syntynyt jo yli kaksikymmentä, ja kolmivuotinen urakka on jo kohta siis voiton puolella, vaikka pestini ei ole vielä varsinaisesti alkanutkaan. Lähetin loppuvuodesta tekstejä tasaiseen tahtiin verkkotoimitukseen ”varastoon”, jotta ovat siellä varmassa tallessa ja jotta tiedän, että ovat pysyneet sopivina ja julkaisukelpoisina. Ainakin palautteen perusteella olen uskaltanut jatkaa minulle luontaisella kirjoitustyylilläni.
Sain pestiin ohjeistukseksi kirjoitella noin kerran kuukaudessa kolmen vuoden ajan itselleni tärkeistä asioista omalla tyylilläni. Usko ja omat arvot saavat näkyä teksteissä. Helppoa siis, kun voit itse päättää aiheet ja tyylin. Pienistä lausahduksista saat idean ja siihen ympärille sitten rakennat tekstin. ”Huomenta kanaseni”, meidän Siilaksen tokaisu kanalassa, sai koevedokseen pienen tarinan ympärilleen.
Asiasta kuin asiasta saa kyllä tekstin, kunhan vain antaa ajatusten viedä. Tarinat saavat muodon pikkuhiljaa, ja sitten niitä voi lukea ja muokata vaikka seuraavana päivänä. Itse olen kirjoittanut tekstin ja antanut sen olla koneella uinumassa noin päivän, kunnes olen lukenut sen uudelleen korjaillen sitten sanamuotoja ja kirjoitusasua. Siinäpä se sitten onkin valmiina lähetykseen verkkotoimituksen varaston pölyttömiin lokeroihin.
Jos minustakin on tähän työhön, niin on sinustakin. Tämä on oikeasti mukava pesti – ja niin vapaakin. Vasta hetki sitten aloitin, ja nyt kohta jo viimeinen teksti häämöttää. Kirjoitella voi omaan tahtiin ja mistä haluaa. Kukapa muu ihminen tietäisi sinun elämästä paremmin kuin sinä itse, joten olet paras kertomaan juuri niistä sinulle tärkeistä asioista ja omista ajatuksistasi muillekin iloa tuottaen. Antamalla vertaistukea omilla kirjoituksillasi tuot uskonelämään vahvistusta niin itsellesi kuin lukijoillekkin. Toisaalta: huumori auttaa elämässä, ja ilolla pääset huononkin päivän ylitse.
Toivon anteeksi antavaa mieltä lukijoilta myös meitä blogisteja kohtaan, epätäydellisiä kuitenkin me kaikki kuitenkin olemme. Tulemme erinlaisista taustoista ja elämme kukin omanlaisissa perheissä ja elämäntilanteissa. Niistä lukemalla ja kertomalla aukeaa yksittäisen uskonystävän ajatukset ja elämä. Yksinäisen, vanhuksen, nuoren tai perheellisen. Ilot ja elämän kauneus tms. positiivinen katsanto. Kipujen, surujen tai vastoinkäymisten kokemukset ja niistä seviytymiset. Toisten kirjoittamien tekstien lukeminen on tuonut itsellenikin oppia ja silmiä avaavia kokemuksia. Kokemuksia, joita voi jakaa.
Itse kirjoitan uskovaisen suurperheen isän näkökulmasta, itselleni rakkaista ja tärkeistä asioista. Sellaisista, joita elämässämme arvostamme. Perusarjestamme. Pienistä ilon pilkahduksista, lasten ja puolison kanssa koetuista hetkistä. Luojan siunaamasta elämästämme, hänen antamistaan lähimmäisistämme. Uskosta ja toivosta. Kuolemasta ja syntymästä. Synnistä ja anteeksiantamuksesta.
Voisitko sinäkin kirjoitella omia ajatuksiasi ja tarinoita elämästäsi? Miksikäs ei? Vai mitä? No, lähtisitkö sinäkin blogistiksi? Aivan kohta, kolmen vuoden päästä, tilalleni nimittäin tarvittaisiin uusi blogikirjoittaja. Voisitko jo nyt kirjoittella kirjoituksiasi koneellesi varastoon tai vaikkapa vierasblogiin, ihan niin kuin minäkin viime vuonna tein?
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys