JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kipujen keskellä

15.10.2023 6.00

Juttua muokattu:

4.10. 13:01
2023100413015920231015060000

An­te­ro Ii­va­ri­nen

Olin yli kym­me­nen vuot­ta sit­ten ko­vien ki­pu­jen vuok­si täy­sin lii­kun­ta­ky­vy­tön. Yk­si ala­se­län vä­li­le­vy, joka si­jait­see sel­kä­ran­gas­sa jo­kai­sen ni­ka­man vä­lis­sä, oli re­ven­nyt mo­neen osaan. Näin jäl­keen­päin aja­tel­tu­na tie­dän, et­tä tuo­kin vai­va oli­si ol­lut väl­tet­tä­vis­sä jos oli­sin ai­kai­sem­min kuun­nel­lut ke­ho­a­ni.

Me mo­nes­ti pai­nam­me töis­sä ja ko­to­na en­ti­seen mal­liin, vaik­ka jos­sain koh­taa ke­hoa tun­tui­si­kin ki­ris­tys­tä tai ki­pua. Vä­hän eh­kä vi­nom­mas­sa kä­vel­len, kun krop­pa jar­rut­taa, mut­ta eteen­päin vaan on men­tä­vä. Tuol­lai­nen olin mi­nä­kin en­nen, kun­nes elä­män­kou­lun ja ki­pu­jen kaut­ta olen ym­mär­tä­nyt kuun­nel­la ke­ho­a­ni enem­män.

Pa­la­taan­pa tuo­hon kym­me­nen vuo­den ta­kai­seen ti­lan­tee­seen.

Kol­mi­sen kuu­kaut­ta lat­ti­al­la maa­tes­sa­ni huo­ma­sin, et­ten ole kor­vaa­ma­ton. Joku muu hoi­ti töis­sä­ni mi­nul­le tar­koi­te­tut työ­teh­tä­vät ja ko­to­na ra­kas vai­mo­ni pyö­rit­ti kaik­ki ko­ti­työt pal­vel­len ruu­at ja ki­pu­lääk­keet etee­ni olo­huo­neen lat­ti­al­le. Avut­to­muu­den tun­ne ja halu aut­taa voi­mat­ta teh­dä mi­tään oli ai­van val­ta­van häi­rit­se­vää. Ko­vat ki­vut ei­vät hä­vin­neet het­kek­si­kään, vaik­ka söin mo­nia voi­mak­kai­ta ki­pu­lääk­kei­tä mak­si­mi­an­nok­sil­la. It­kut kyy­ne­lei­neen ja voi­vot­te­lut oli­vat jo­ka­het­ki­nen seu­ra­lai­nen.

Loh­tua toi sil­loin puo­li­tois­ta­vuo­ti­as Li­nus-poi­ka joka tuli ai­na kun mah­dol­lis­ta vie­ree­ni, ihan kyl­kee­ni kiin­ni pai­nau­tu­en. Pie­net kä­det kie­tou­tui­vat kau­la­ni ym­pä­ril­le ja pie­net sil­mät kat­se­li­vat tus­kai­sia kas­vo­ja­ni. Si­lit­te­lin hä­nen pos­ke­aan ja ha­la­sin. Noi­na het­ki­nä ki­vut tun­tui­vat het­ken mie­dom­mil­ta ja jäi­vät taka-alal­le.

Vai­mo-res­suk­ka syn­nyt­ti yk­sin Ma­nu­el-po­jan mi­nun maa­tes­sa­ni ko­to­na lat­ti­al­la. Hän hoi­ti ihan pien­tä sy­li­vau­vaa ja koko muun per­heen kaik­ki­ne ko­din töi­neen ai­van yk­sin. Mo­lem­mil­la val­ta­va stres­si ja huo­li omas­ta ja toi­sen jak­sa­mi­ses­ta. Mi­ten me sel­vi­tään ja mis­tä voi­si pyy­tää apua? Lää­kä­rin lu­paus, et­tä pa­ra­nen var­mas­ti en­nal­leen ajan saa­tos­sa, ja ki­rop­rak­tik­ko­käyn­nit aut­toi­vat jak­sa­maan ja luot­ta­maan tu­le­vai­suu­teen.

Nuo ta­pah­tu­mat ovat nyt ta­ka­na­päin, on­nek­si nyt jo pelk­kiä muis­to­ja. Koim­me, et­tä rak­kaus kes­tää kai­ken ja aut­taa vai­keis­sa­kin ti­lan­teis­sa. Apu­a­kin kan­nat­taa pyy­tää ma­ta­lal­la kyn­nyk­sel­lä. Ko­et­te­le­muk­sis­ta­kin voi ot­taa op­pia ja niis­tä­kin voi et­siä jo­tain po­si­tii­vis­ta. Mik­si mi­nul­le täl­lais­ta? Mik­si­käs ei? It­se huo­ma­sin tuol­loin, et­tä elä­mä voi ol­la vä­lil­lä kii­ree­tön­tä­kin ja ai­na ei tar­vit­se teh­dä töi­tä, saa­tik­ka ol­la yli­suo­rit­ta­ja. Ai­na löy­tyy joku, jol­la on vie­lä enem­män ko­et­te­le­muk­sia, vai­ke­am­paa.

Eräs ka­ve­ri­ni kär­si ns. it­se­mur­ha­pään­sä­rys­tä ja ker­toi ki­vuis­taan. Ne oli­vat vie­lä pal­jon ko­vem­pia ja la­maan­nut­ta­vam­pia kuin mi­nun ko­ke­ma­ni. ”Kuu­le An­te­ro, kun kipu pääs­sä­ni on ko­vim­mil­laan, te­ki­si mie­li ot­taa ir­ti se puo­li, jos­sa kipu on. Tuo­ta tun­net­ta voi­si ku­vail­la kuu­muu­des­ta pu­nai­se­na heh­ku­val­la ra­ta­kis­kol­la, joka liik­kuu pää­ni si­säl­lä ja sa­mal­la yrit­tää työn­tää toi­sen sil­mä­ni ulos.” Olin sa­na­ton ja kuu­le­mas­ta­ni ty­per­ty­nyt. Mi­ten pa­ho­ja ki­pu­ja voi ol­la­kaan. Ym­mär­rän nyt, mik­si tuo­ta ki­pua kut­su­taan it­se­mur­ha­pään­sä­ryk­si.

Kuin­ka pal­jon jat­ku­vis­ta ki­vuis­ta kär­si­viä ih­mi­siä on­kaan? Joil­la­kin ki­vut ovat vuo­sia tai jopa vuo­si­kym­me­niä jo­ka­het­ki­se­nä seu­ra­lai­se­na. Kuin­ka hei­tä voi­si au­tel­la? Käy­mäl­lä sii­vo­a­mas­sa, te­ke­mäs­sä ruo­kaa tai vain jut­te­le­mas­sa. Eh­kä­pä ky­se­le­mäs­sä kuu­lu­mi­sia, kuin­ka sinä jak­sat tai tar­vit­set­te­ko jo­tain apua? Pi­tä­mäl­lä kä­des­tä kiin­ni, ha­laa­mal­la. Ai­dos­ti vä­lit­tä­mäl­lä.

Us­kon, et­tä olen etuo­i­keu­tet­tu, kun olen saa­nut ko­kea tuon ki­vu­li­aan kol­men kuu­kau­den vai­heen. Pys­tyn sa­mais­tu­maan vas­taa­vaa kär­si­vän lä­him­mäi­sen ki­pui­hin. Em­pa­tia ja aut­ta­mis­ha­lu ovat ihan eri ta­sol­la kuin mitä ne oli­si­vat il­man tuo­ta ko­ke­mus­ta. Joi­tain vink­ke­jä ja neu­vo­ja­kin on eh­kä an­net­ta­va­na. Voin ker­toa ko­ke­muk­si­a­ni ja luo­da toi­voa, et­tä tun­ne­lin pääs­sä on nä­ky­vis­sä va­loa.

Kol­men kuu­kau­den jäl­keen pää­sin lat­ti­al­ta en­sim­mäi­sen ker­ran ylös het­kek­si. En­sin kä­ve­lin pik­ku­mat­ko­ja ku­ma­ras­sa, kym­men­kun­ta se­kun­tia ker­ral­laan, ja vä­lil­lä hui­la­sin taas se­läl­lään lat­ti­al­la. Päi­vä ker­ral­laan aloin pik­ku­hil­jaa kun­tou­tua ja toi­pua. Noin kah­dek­san kuu­kau­den jäl­keen pa­la­sin as­teit­tain töi­hin ja sii­tä hil­jak­seen taas nor­maa­liin elä­mään kiin­ni, mut­ta nyt vii­saam­pa­na ja ke­hoa kuun­nel­len ja kun­ni­oit­ta­en.

Ter­veys ei ole it­ses­tään­sel­vyys, vaan sen­kin voi me­net­tää ai­van het­kes­sä. Ter­vey­des­tä kan­nat­taa pi­tää huol­ta ja vaa­lia sitä Luo­jan kul­le­kin meil­le an­ta­man oman ym­mär­ryk­sen mu­kaan. Ter­veys on lah­ja jos­ta Luo­jaa kan­nat­taa kiit­tää päi­vit­täin.

Sa­non­ta ”ter­veys on lah­ja, jota ei ar­vos­ta tar­peek­si en­nen kuin sen me­net­tää” pi­tää kyl­lä mo­nes­ti paik­kan­sa. Mi­nä­kin olen ko­ke­nut omal­la koh­dal­la­ni tuon sa­non­nan to­dek­si. Tai­vaan Isää nois­ta­kin ko­ke­muk­sis­ta kii­tän: hän ava­si ki­pu­jen kaut­ta nä­ke­mään ja tun­te­maan asi­oi­ta. Lait­ta­maan asi­at oi­ke­aan jär­jes­tyk­seen ja pi­tä­mään ke­hos­ta huol­ta sitä her­käl­lä kor­val­la kuun­nel­len.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
15.10.2024

Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää. 5 Moos. 31:8

Viikon kysymys