Antero Iivarinen
Olin aikoinaan töissä Norjassa eräällä tehtaalla. Työskenneltyäni tehtaalla noin vuoden päivät eräänä viikonloppuna vaimoni huomasi, että tililleni oli tupsahtanut aikamoinen summa ylimääräistä rahaa.
Siinä sitten jonkin aikaa laskeskeltiin ja huomattiin että työnantajani oli näppäillyt minulle palkkaa maksaessaan luultavasti 100 työtuntia liikaa, mikä sen aikaisessa rahassa teki tarkalleen ylimääräisen tililleni ilmestyneen rahan verran.
Seuraavana maanantaina ensimmäisellä kahvitauolla astelin johtajan huoneeseen palkkakuitin kanssa. Kop-kop… Koputin oveen. Sisältä kuului äreä ääni: ”SISÄÄN!” Astuin sisään ja näin johtajan katselevan minua vihaisesti. Ilmeisesti huono päivä, ajattelin. ”Huomenta… Teille on sattunut palkanmaksussani virhe, ja tulin sen vuoksi”, sanoin. Johtaja tokaisi vihaisesti: ”VIRHE? Minkälainen virhe on kyseessä?” ”Olette maksanut minulle noin 10 000 kruunua liikaa palkkaa”, sanoin. Johtajan ilme oli hämmästynyt. ”LIIKAA?” hän huudahti. ”Niin, liikaa, liikaa. Laskelmieni mukaan olette vahingossa maksanut sadalta tunnilta ylimääräistä”, vastasin. Hetken mietittyään hän otti ojentamani palkkakuitin ja sanoi tutkivansa asian. Kiitin ja lähdin töihini.
Noin tunnin päästä johtaja asteli viereeni ja pyysi minut mukaansa toimistoonsa. Kävelimme peräkkäin toimistoon. Istahdin hänen toimistohuoneensa nahkaiselle vierastuolille. Hän katsoi minua silmiin ja hetken hiljaisuuden jälkeen sanoi: ”Olet oikeassa, olemme maksaneet sinulle sata tuntia ylimääräistä. Antero, sopiiko sinulle, että vähennämme sen sinun seuraavasta palkasta?” ”Kyllä se käy. Ne rahathan ovat teidän”, vastasin.
Mielessäni pyöri autonosto, jota olimme miettineet. Niin... Tuolle rahalle olisi kyllä ollut käyttöä, ajattelin. ”Kiinnostaisiko sinua esimiehen paikka tällä tehtaalla?” johtaja tiedusteli. ”Ei kiinnosta”, vastasin. ”Palkkasi nousisi 40 kruunua tunnille”, johtaja sanoi hymyillen. En ollut ennen nähnyt hänen hymyilevän, se tuntui oudolta. ”Kyllähän se sitten kiinnostaa kovastikin”, tokaisin. Mielessä häivähti huikea kruunukasa ja uusi autokin. Hämmentynyt hymy nousi minunkin poskilleni. ”Saat avaimet ja vapaan kulun tehtaaseen milloin vain haluat tänne tulla, vaikka keskellä yötä. Me haluamme juuri tuollaisia rehellisiä työntekijöitä tänne töihin."
Tuntui hyvältä. Olo oli kevyt ja iloinen. Nauratti. Mitähän Johanna tuumaa, kun kuulee tästä?
Työ oli vaativaa, ja alaisia oli paljon. Huomasin kuitenkin, että Luoja siunasi työntekoni ja auttoi kaikessa niin, että työnantaja oli siihen tyytyväinen.
Oltuani töissä tuolla tehtaalla parisen vuotta laskeskelin, että sain monin verroin takaisin tuon palauttamani rahasumman. Autonkin saimme ostettua. Lisäksi omatunto oli puhdas. Noiden vuosien aikana johtaja tuli monesti luokseni ja kysyi, voisinko hommata toisen samanlaisen, rehellisen suomalaisen työntekijän tehtaaseen, kun tarvetta olisi. Ja niinhän meitä uskovaisia sitten olikin siellä pieni joukko. Rehellisiä, iloisia uskovaisia nuoria, joista on myös tullut elämän mittaisia ystäviä.
Rehellisyydellä on aina siunaus, ja sitä arvostetaan äärimmäisen paljon. Rehellisiä työntekijöitä me jokainen toivoisimme myös itsellemme, jos olisimme yrityksen omistajia tai johtajia.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys