Vuo­det vie­räh­tä­vät huo­maa­mat­ta. Het­ki sit­ten, tar­kal­leen kol­me vuot­ta taak­se­päin, rus­tai­lin kir­joi­tuk­sia. An­noin sor­mien len­nel­lä tie­to­ko­neen näp­päi­mis­töl­lä kat­seen kul­kies­sa vä­lil­lä ik­ku­nas­ta pi­me­ään tal­viy­ö­hön.

Mui­den blo­ge­ja en ole us­kal­ta­nut tänä ai­ka­na lu­kea, et­tei oma kir­joi­tus­tyy­li­ni muut­tui­si. Nyt voi aloit­taa nuo räs­tiin jää­neet lu­ku­het­ket ja naut­tia kir­joi­tus­va­paas­ta ja kes­kit­tyä tu­le­vaan jou­luun.

Ha­lu­an kiit­tää koko per­het­tä­ni yh­tei­ses­tä elä­mäs­tä, jos­ta olen saa­nut kir­joi­tu­sai­hei­ta. Ja eri­tyi­ses­ti us­ko­mat­to­mas­ta tu­es­ta. Sis­ko­a­ni kii­tän kan­nus­ta­vis­ta kom­men­teis­ta ja neu­vois­ta. Ys­tä­viä ja lu­ki­joi­ta kir­joi­tuk­siin liit­ty­vis­tä jut­tu­tuo­ki­ois­ta.

Kii­tos blo­gi­teks­tien muok­kaa­jil­le, joi­ta mat­kan var­rel­la on ol­lut usei­ta.

Toi­vot­ta­vas­ti joku teks­teis­tä on saa­nut edes ker­ran suu­si hy­myyn. Tai muu­ten vaan ko­lah­ta­nut so­pi­vas­ti sy­dä­men so­puk­kaan. Pää­sit hiu­kan kur­kis­ta­maan per­heem­me elä­mään, tuo­hon mei­dän nor­maa­liin ar­keen. Eh­kä­pä olet ais­ti­nut tai tun­te­nut jo­tain sii­tä, mitä olen kir­joi­tuk­sis­sa­ni yrit­tä­nyt tuo­da teil­le lu­ki­joil­le.

Jos­pa si­nä­kin sait ki­pi­nän kir­joi­tel­la. Jos mi­nä­kin pys­tyin tä­hän, kyl­lä si­nä­kin. Muu­ta­ma sana vie­lä si­nul­le, joka epä­röit tai­to­ja­si, niin kuin mi­nä­kin kol­me vuot­ta sit­ten.

Kir­joi­ta vaan, ker­ro...

An­na ta­ri­na­si tul­la, älä yh­tään pi­dät­te­le.

Voit sa­noa tai vaik­ka­pa kuis­ka­ta kor­vaa­ni.

Kuun­te­le sy­dä­me­si ään­tä ja sie­lu­si kuis­ket­ta.

Kat­se­le ih­mei­tä ym­pä­ril­lä­si, ihas­te­le.

Ker­ro aja­tuk­se­si ja tun­tee­si, kir­joi­ta ne ta­ri­nak­si.

Jaa iloa eteen­päin ja an­na sitä mui­den­kin sy­dä­miin.

Ole oma it­se­si, us­kal­la ol­la.

Pa­laa muis­toi­hi­si, nii­hin si­nul­le tär­kei­siin.

Kir­joi­ta, ker­ro ja an­na ta­ri­nal­le­si sa­nat.

An­na niil­le osoi­te, min­ne saa­vat men­nä.

Käy­tä mur­ret­ta­si ja tyy­li­ä­si, si­nun vah­vuuk­si­a­si.

Olet ai­nut­laa­tui­nen juu­ri tuol­lai­se­na kuin olet.

Kir­joi­ta kun pys­tyt, ker­ro kun vie­lä voit.

Huo­mi­ses­ta kun em­me vie­lä mi­tään tie­dä.