Mik­si nuo­ret reis­saa­vat? Mikä mat­kus­ta­mi­ses­sa kieh­too? En­tä on­ko opis­to elä­mää ja maa­il­maa miet­ti­väl­le nuo­rel­le vä­li­vuo­si­vaih­to­eh­to vai täy­sin out?

Olen ol­lut au pai­ri­na Skot­lan­nis­sa, viet­tä­nyt ke­sän Yh­dys­val­lois­sa aja­en man­te­reen hal­ki ret­kei­ly­au­tol­la, va­el­ta­nut Al­peil­la sekä pyö­räil­lyt Itä­me­ren ym­pä­ri.

Noin puo­let mat­kois­ta­ni olen to­teut­ta­nut yk­si­nä­ni ja puo­let mui­den kans­sa. Olen ha­lun­nut näh­dä elä­mää ja poh­tia osaa­ni täs­sä maa­il­mas­sa. Usein mat­koil­la­ni olen ol­lut epäi­le­väl­lä mie­lel­lä sen suh­teen, mik­si us­kon tai mi­hin us­kon. Olen kul­ke­nut toi­nen jal­ka maa­il­mas­sa ja toi­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.

* * *

Olin seit­se­män­tois­ta­vuo­ti­as, kun läh­din en­sim­mäis­tä ker­taa ul­ko­mail­le pi­tem­mäk­si ai­kaa. Läh­din suo­ma­lais-skot­lan­ti­lai­seen per­hee­seen au pai­rik­si yh­den ke­vään ajak­si. Läh­tö oli no­pea, jo muu­ta­mas­sa päi­väs­sä aja­tuk­sen saa­mi­ses­ta olin saa­nut han­kit­tua it­sel­le­ni au pair -pai­kan, ja vii­kon ku­lut­tua pää­tök­ses­tä löy­sin it­se­ni Glas­gown len­to­ken­täl­tä vie­raas­ta maas­ta lä­hes um­mik­ko­na.

Ha­lu­sin pois Suo­mes­ta. Ha­lu­sin ol­la hie­man yk­sik­se­ni ja op­pia eng­lan­tia. Lä­him­mät us­ko­vai­set asui­vat Lon­toos­sa, eli to­del­la kau­ka­na asuin­pai­kas­ta­ni. En­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni koin to­del­lis­ta kai­puu­ta mui­den us­ko­vais­ten seu­raan. Au pair -ai­ka­na­ni pää­sin käy­mään seu­rois­sa yh­den ai­no­an ker­ran Lon­toon me­ri­mies­kir­kol­la. Mat­ka bus­sil­la kes­ti yh­teen suun­taan noin 11 tun­tia.

Seu­roi­hin pää­se­mi­nen an­toi sil­loin ko­vin epä­tie­toi­sel­le nuo­rel­le mie­hel­le voi­maa us­koa ja kul­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­nan jou­kon mat­kas­sa.

Halu näh­dä mui­ta mai­ta ja kult­tuu­re­ja oli suu­ri syy läh­döl­le­ni, mut­ta pe­rim­mäi­se­nä syy­nä en­sim­mäi­sel­le ir­ti­o­tol­le­ni Suo­mes­ta oli tar­ve saa­da aja­tel­la, mis­sä jou­kos­sa oi­ke­as­ti sei­son. Aja­tuk­set ja teot ei­vät ai­na kul­ke­neet yk­siin sen kans­sa, mitä suul­la­ni tun­nus­tin.

En­sim­mäi­sel­tä mat­kal­ta­ni mi­nul­le jäi kä­teen ko­hon­nut eng­lan­nin kie­len tai­to sekä hie­man sel­vin­neet aja­tuk­set elä­män suh­teen.

* * *

Seu­raa­van ker­ran läh­din ul­ko­mail­le muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua. Va­sen kä­te­ni hal­vaan­tui her­mon vau­ri­oi­tu­mi­sen vuok­si en­kä pys­ty­nyt käyt­tä­mään kät­tä muu­ta­maan kuu­kau­teen. Sai­ras­lo­ma­ni ai­ka­na kes­key­tin sen­het­ki­set lu­kio-opin­to­ni.

Sil­loin mie­lee­ni hii­pi jäl­leen aja­tus sii­tä, mil­lais­ta oli­si läh­teä käy­mään ul­ko­mail­la. Poh­din Eu­roo­pan kier­tä­mis­tä pol­ku­pyö­räl­lä muu­ta­man kuu­kau­den ajan. Olin hu­kas­sa. En tien­nyt, mitä tu­li­sin te­ke­mään jat­kos­sa. Elä­mä mais­tui puul­ta ei­kä mil­lään tun­tu­nut ole­van mi­tään tar­koi­tus­ta.

Sain lo­pul­ta hy­vän tar­jouk­sen su­ku­lai­sel­ta­ni Yh­dys­val­lois­ta. Hän tar­jo­si mi­nul­le au­to­aan ajet­ta­vak­si man­te­reen hal­ki. Läh­din mat­kaan yh­des­sä pik­ku­sis­ko­ni ja -vel­je­ni kans­sa. Olin ryh­mäs­tä ai­noa, joka osa­si eng­lan­tia edes koh­tuul­li­sen su­ju­vas­ti. Näin kaik­ki vas­tuu pai­kal­lis­ten kans­sa toi­mit­ta­es­sa oli mi­nul­la.

Kul­ku­pe­lim­me Yh­dys­val­lois­sa näyt­ti täl­tä.

Yh­dys­val­to­jen-mat­kam­me al­koi Was­hing­to­nin osa­val­ti­os­ta län­si­ran­ni­kol­ta. Vie­tim­me siel­lä kol­me viik­koa us­ko­vai­ses­sa ko­dis­sa. Sen jäl­keen läh­dim­me aja­maan koh­den New Hamps­hi­rea, jon­ne au­tom­me piti toi­mit­taa.

Mat­kal­la py­säh­dyim­me Mon­ta­nas­sa, Poh­jois-Da­ko­tas­sa sekä Min­ne­so­tas­sa pai­kal­lis­ten ih­mis­ten luo­na. Näin kuin­ka us­ko­vai­set elä­vät val­ta­me­ren toi­sel­la puo­lel­la.

Veneilyä Minnesotassa.

Min­ne­so­tas­sa sain mah­dol­li­suu­den läh­teä iso­sek­si kah­del­le nuor­ten lei­ril­le. Koin, et­tä us­ko­vais­ten lei­ri­toi­min­ta on siel­lä sa­man­lais­ta kuin tääl­lä ko­ti­maas­sa­kin.

Yh­dys­val­to­jen-mat­kal­ta mie­lee­ni on jää­nyt siel­lä ole­vien us­ko­vais­ten halu aut­taa Suo­mes­ta tu­le­vaa mat­kai­li­jaa. Ai­na oli ma­ja­paik­ko­ja tar­jol­la, vaik­ka em­me en­nes­tään toi­si­am­me tun­te­neet. Läm­pi­mät muis­tot ys­tä­väl­li­sis­tä ih­mi­sis­tä tu­le­vat elä­mään mie­les­sä­ni ai­na. Vaik­ka vä­li­mat­ka on suu­ri, on siel­lä ole­va us­ko­vien jouk­ko sa­man­kal­tai­nen kuin tääl­lä Suo­mes­sa­kin. Tun­tui sil­tä kuin oli­si ol­lut ko­to­na.

Mat­kal­ta mi­nul­le tart­tui mu­kaan vah­va eng­lan­nin kie­len tai­to sekä halu saat­taa kes­ke­ne­räi­set lu­kio-opin­to­ni lop­puun. Löy­sin it­se­ä­ni toi­mies­sa­ni vie­rai­den ih­mis­ten kans­sa vie­raas­sa ym­pä­ris­tös­sä, mut­ta sil­ti tur­val­li­ses­ti mui­den us­ko­vais­ten ym­pä­röi­mä­nä.

* * *

Seu­raa­van ker­ran tie kut­sui mi­nua, kun sain pää­hä­ni, et­tä pol­jen su­vi­seu­roi­hin Py­hä­jo­el­le sen­het­ki­ses­tä asuin­pai­kas­ta­ni Es­poos­ta. Mat­kaan läh­din jäl­leen ker­ran tar­koi­tuk­se­na­ni saa­da ol­la het­ken yk­sin ja aja­tel­la omia aja­tuk­si­a­ni rau­has­sa.

Pyö­rä­mat­kan ai­ka­na vah­vis­tui halu to­teut­taa jo­kin vas­taa­va reis­su, mut­ta hie­man pi­tem­män kaa­van mu­kaan. Seu­raa­van vuo­den ai­ka­na suun­nit­te­lin pol­ke­va­ni Nord­kap­pis­ta Gib­ral­ta­ril­le, mut­ta pää­dyin lo­pul­ta hie­man ly­hy­em­pään ver­si­oon, eli Itä­me­ren kier­tä­mi­seen Vi­ron, Lat­vi­an, Liet­tu­an, Puo­lan, Sak­san, Tans­kan sekä Ruot­sin hal­ki.

Suun­nit­te­lin mat­kaa puo­li­sen vuot­ta, kun­nes vih­doin olin tul­lut aja­tus­te­ni kans­sa sii­hen pis­tee­seen, et­tä aloin hank­kia mat­kal­la tar­vit­se­mi­a­ni va­rus­tei­ta.

Varusteet Itämeren kiertämistä varten.

Olin jo pit­kään ol­lut kah­den vai­heil­la, olen­ko us­ko­mas­sa vai en. En saa­nut pu­hut­tua lä­hei­sil­le ih­mi­sil­le ti­lan­tees­ta­ni, ja ha­lu­sin ve­täy­tyä syr­jään poh­ti­maan ar­vo­ja­ni ja aja­tuk­si­a­ni. Ha­lu­sin ol­la het­ken it­sek­se­ni vain pol­ku­pyö­rä seu­ra­na­ni.

Pyörä pakattuna ja valmiina lähtöön.

Pyö­rä pa­kat­tu­na ja val­mii­na läh­töön.

Mat­kal­la vie­tin ai­kaa pai­kal­lis­ten ih­mis­ten kans­sa lä­hes jo­kai­ses­sa py­säh­ty­mis­pai­kas­sa­ni. En ta­van­nut mat­ka­ni ai­ka­na ke­tään us­ko­vais­ta. Huo­ma­sin, et­tä aja­tuk­se­ni etään­tyi­vät lap­suu­de­nus­kos­ta päi­vä päi­väl­tä.

Yöpymistä teltassa leirintäalueella.

Mat­ka­ni päät­tyi yl­lät­tä­en Ete­lä-Ruot­sis­sa Hel­sing­bor­gis­sa. Olin ylit­tä­mäs­sä au­to­tie­tä pyö­rä­tien jat­ket­ta pit­kin, kun py­säh­ty­nyt au­to läh­ti liik­keel­le ris­teyk­ses­tä ja ajoi pääl­le­ni. Pyö­rä­ni vau­ri­oi­tui ja minä sain muu­ta­mia ruh­jei­ta sekä ai­vo­tä­räh­dyk­sen.

Mat­ka­ni yl­lät­tä­vä päät­ty­mi­nen tun­tui al­kuun kur­jal­ta. Olin suun­ni­tel­lut, et­tä pol­ki­sin Uu­ma­jaan, jos­ta oli­sin jat­ka­nut mat­kaa­ni lau­tal­la Vaa­saan. Tar­koi­tuk­se­na­ni oli ol­la yk­si yö su­vi­seu­rois­sa ja jat­kaa pol­ke­mis­ta ete­lään, koh­ti Hel­sin­kiä, sil­lä olin läh­dös­sä vii­kon ku­lut­tua ys­tä­vä­ni kans­sa Al­peil­le va­el­ta­maan.

Len­sin Suo­meen vä­lit­tö­mäs­ti ko­la­rin jäl­keen. Olin­kin Hel­sin­gis­sä jo tiis­tai­na en­nen su­vi­seu­ro­jen al­kua, il­man mi­tään te­ke­mis­tä. Pää­tin läh­teä su­vi­seu­roi­hin muu­ta­maa päi­vää ai­kai­sem­min ja ol­la siel­lä lop­puun as­ti. Tätä pää­tös­tä en ole jou­tu­nut ka­tu­maan lain­kaan.

Hie­man jal­ka­vai­vai­se­na kä­vin sit­ten va­el­ta­mas­sa Zell Am Sees­sä, Itä­val­las­sa.

Zell am See, Itävalta.

* * *

Kesä oli kään­ty­mäs­sä koh­den lop­pua, ja olin edel­leen aja­tus­te­ni kans­sa se­kai­sin. En saa­nut­kaan sel­vi­tet­tyä it­sel­le­ni omaa us­ko­a­ni. Olin mat­kus­ta­nut ja näh­nyt maa­il­maa hie­man enem­män, mut­ta sil­ti tun­sin edel­leen ole­va­ni hu­kas­sa – il­man suun­taa ja mää­rän­pää­tä.

Pää­tin muut­taa ul­ko­mail­le heti ke­sän lo­put­tua, ja val­mis­tau­duin­kin muut­ta­maan Rans­kaan. Pak­ka­sin ta­va­ra­ni ja kus­ka­sin ne van­hem­pie­ni luok­se säi­löön.

En­nen läh­tö­ä­ni pää­tin kui­ten­kin käy­dä su­ku­kurs­sil­la Ra­nu­an opis­tol­la. Siel­lä mie­lee­ni nou­si aja­tus, et­tä mitä jos ha­ki­sin opis­toon opis­ke­li­jak­si en­kä läh­ti­si­kään ul­ko­mail­le. Mie­tin asi­aa muu­ta­man päi­vän, kun­nes sain roh­keu­den täyt­tää ha­ku­lo­mak­keet. Reh­to­ri toi­vot­ti mi­nut ter­ve­tul­leek­si opis­toon.

Suun­ta­ni vaih­tui­kin yl­lät­tä­en Rans­kas­ta Ra­nu­al­le. Opis­tos­sa vie­tet­ty puo­li­vuo­ti­nen an­toi mi­nul­le enem­män kuin kaik­ki te­ke­mä­ni reis­sut yh­teen­sä. Opin ole­maan oma it­se­ni. Sain vah­vis­tus­ta us­kol­le­ni. Elä­mä opis­ton jäl­keen tun­tuu va­loi­sam­mal­ta kuin kos­kaan ai­kai­sem­min.

Muu­ta­man mat­kan teh­nee­nä olen huo­man­nut, et­tei­vät aja­tuk­set reis­sus­sa vält­tä­mät­tä sel­key­dy­kään sil­lä ta­val­la kuin it­se tu­lee aja­tel­leek­si. Mat­kus­ta­mi­nen on mu­ka­vaa ja an­toi­saa, mut­ta oli­si hyvä miet­tiä myös, kuin­ka mat­koil­la pää­see us­ko­vais­ten seu­raan.

Omil­la yk­sin te­ke­mil­lä­ni mat­koil­la olen ol­lut kir­jai­mel­li­ses­ti yk­sin. Läh­ties­sä­ni reis­suun en ole juu­ri­kaan vai­vau­tu­nut poh­ti­maan, mi­ten pää­sen seu­roi­hin ja sa­nan­kuu­loon. Vii­mei­sen puo­len vuo­den ai­ka­na olen kui­ten­kin huo­man­nut, et­tä mat­koil­la­ni ja elä­mäs­sä­ni muu­ten­kin ta­pah­tu­neet louk­kaan­tu­mi­set, on­net­to­muu­det ja mo­net huo­noik­si ko­ke­ma­ni asi­at ovat ol­leet joh­dat­ta­mas­sa mi­nua oi­ke­al­le tiel­le.

Us­kon, et­tä il­man vii­me­ke­säis­tä pyö­rä­ko­la­ria oli­sin pää­ty­nyt jon­ne­kin muu­al­le kuin opis­toon. Vä­li­vuo­si­vaih­to­eh­to­na kris­til­li­nen opis­to oli­kin mi­nul­le juu­ri se oi­kea paik­ka. Toi­voi­sin, et­tä yhä use­am­pi nuo­ri ai­kui­nen te­ki­si sa­man va­lin­nan, mi­hin mi­nul­le an­net­tiin mah­dol­li­suus: läh­ti­si opis­toon, vaik­ka vä­hän van­hem­pa­na­kin. Kat­so­maan, jos­ko se an­tai­si jo­tain sel­lais­ta, jota ei muu­al­ta saa.

Manu, Ra­nu­an kris­til­li­nen kan­sa­no­pis­to