Per­heem­me lap­sis­ta on use­am­pi käy­nyt opis­ton. Ke­tään ei ole tar­vin­nut pa­tis­taa ha­keu­tu­maan opis­toon. Päin­vas­toin, olem­me jos­sa­kin mää­rin yrit­tä­neet esit­tää myös mui­ta­kin vaih­to­eh­to­ja. Näin sik­si, et­tä kris­til­li­syy­tem­me opis­tot ovat niin suo­sit­tu­ja, et­tä moni ko­kee kar­vaan pet­ty­myk­sen, jos ei sin­ne pää­se. Usein olem­me kuul­leet, et­tä kun yk­si lap­sis­ta käy opis­ton, niin toi­set­kin si­sa­ruk­set ha­lu­a­vat ko­kea opis­to­vuo­den. Näin meil­lä­kin on käy­nyt.

Mei­dän per­hees­sä yk­si opis­toon kan­nus­ta­va asia on ol­lut se, kun isä on muis­tel­lut omaa opis­to­vuot­taan va­jaan 40 vuo­den ta­kaa. Olem­me huo­man­neet, et­tä opis­to­vuo­si ei ole no­pe­as­ti unoh­tu­va muis­to, vaan se säi­lyy ja kan­nus­taa läpi elä­män.

Mik­si sit­ten van­hem­pi­na suo­sit­te­li­sim­me per­heil­le ja nuo­ril­le opis­to­vuot­ta? Jos­kus pe­rus­kou­lun muut nuo­ret ja opet­ta­jat ovat ih­me­tel­leet nuor­tem­me va­lin­taa ha­kea opis­toon. "Mik­si pi­täi­sit vä­li­vuo­den? Ei­hän siel­tä val­mis­tu am­mat­tiin ei­kä se ole il­mai­nen vuo­si ta­lou­del­li­ses­ti. On­ko ra­hal­le vas­ti­net­ta?" Mei­dän per­hees­sä – ja var­mas­ti mo­nes­sa muus­sa­kin – on poh­dit­tu näi­tä asi­oi­ta. Van­hem­pi­na olem­me ko­ke­neet las­tem­me opis­to­vuo­det Ju­ma­lan suu­re­na siu­nauk­se­na. Kaik­kea ei voi ei­kä kan­na­ta mi­ta­ta ra­has­sa.

Yk­si tär­keim­piä ko­ke­muk­si­am­me on se, et­tä opis­to tu­kee van­hem­pien ja ko­tien kas­va­tus­ta. Tätä tu­kea van­hem­pi­na kai­paam­me eri­tyi­ses­ti juu­ri sil­loin, kun nuo­ri kamp­pai­lee muu­toin­kin mur­ro­si­än vaih­te­le­vis­sa ja jos­kus vai­keis­sa­kin vai­heis­sa. Olem­me usein ihas­tel­leet opis­to­jen hen­ki­lö­kun­nan si­tou­tu­mis­ta työ­hön­sä. Ko­ke­muk­sem­me on, et­tä he lait­ta­vat it­sen­sä li­koon täy­del­li­ses­ti, jot­ta nuo­ril­la oli­si kaik­ki hy­vin. Us­kom­me, et­tä myös nuo­ret ha­vait­se­vat tä­män ja täl­lai­nen ko­ke­mus kas­vat­taa hei­dän luot­ta­mus­taan hen­ki­lö­kun­taa, ai­kui­sia ja lo­pul­ta koko elä­mää koh­taan. Nuo­ren it­se­tun­non kan­nal­ta on­kin tär­ke­ää, et­tä hen­ki­lö­kun­ta osaa ja us­kal­taa an­taa nuo­ril­le ti­laa ko­keil­la vah­vuuk­si­aan ja tai­to­jaan.

Kan­sa­no­pis­to on mie­les­täm­me mo­nel­la ta­paa nuo­ren kas­vun tu­ke­na. Vas­tuun ot­ta­mi­nen it­ses­tä ja omis­ta te­ke­mi­sis­tä kas­vaa. Vas­tuu myös toi­sis­ta, hei­dän te­ke­mi­sis­tään ja te­ke­mät­tä jät­tä­mi­ses­tään nou­see esil­le. Opis­to­vuo­den ai­ka­na an­ne­taan pie­nem­piä ja suu­rem­pia teh­tä­viä, joi­den hoi­ta­mi­nen kas­vat­taa ja luo yh­teen­kuu­lu­vai­suu­den tun­net­ta. Ko­ke­mus sii­tä, et­tä tämä on mei­dän jut­tu, on mah­ta­va. Opis­tos­sa nuo­rel­la on mah­dol­li­suus ko­kea mo­nia ai­nut­ker­tai­sia asi­oi­ta.

Olem­me ko­ke­neet, et­tä opis­tos­sa nuo­ren us­ko vah­vis­tuu. Vaik­ka ke­nen­kään us­ko ja us­ko­mas­sa py­sy­mi­nen ei ole kiin­ni sii­tä, on­ko käy­nyt opis­ton tai ei, on kui­ten­kin ih­meel­lis­tä aja­tel­la, et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut täl­lai­sen eri­tyi­sen kas­vu­pai­kan rak­kail­le nuo­ril­lem­me ope­tel­la sekä us­kon et­tä elä­män aak­ko­sia. Syk­syn, tal­ven ja ke­vään ai­ka­na opis­tos­sa muo­dos­tuu lä­hei­siä ja tär­kei­tä ys­tä­vyys­suh­tei­ta. Olem­me huo­man­neet, et­tä omil­la opis­to­lai­sil­lam­me ne ovat py­sy­neet vah­voi­na vie­lä vuo­sien ku­lut­tu­a­kin. Opis­to­ka­ve­reis­ta on tul­lut kämp­pik­siä vie­lä jat­ko-opis­ke­lui­den ai­ka­na­kin, kun opis­ke­lu­paik­ka on sat­tu­nut sa­mal­le paik­ka­kun­nal­le.

Nuo­rem­mal­la po­jal­lam­me opis­to­vuo­si oli erit­täin tär­keä eng­lan­nin kie­len kan­nal­ta. Kun po­jan ame­rik­ka­lai­nen opis­to­ka­ve­ri tuli opis­to­tal­ve­na vii­kon­lo­pun viet­toon ko­tiim­me, oli erit­täin mie­lui­saa huo­ma­ta, kuin­ka su­ju­vas­ti po­jat kes­kus­te­li­vat kes­ke­nään eng­lan­nin kie­lel­lä. Roh­kai­si­sim­me­kin opis­to­lai­sia ak­tii­vi­ses­ti kes­kus­te­le­maan ul­ko­mail­ta tu­le­vien opis­ke­li­joi­den kans­sa hei­dän kie­lel­lään, sii­tä voi ol­la suur­ta hyö­tyä jat­kos­sa. Vii­me syk­sy­nä poi­kam­me reis­sa­si opis­to­ka­ve­rin­sa kans­sa Yh­dys­val­lois­sa ja Ka­na­das­sa ja vie­rai­li kah­den ame­rik­ka­lai­sen ja yh­den ka­na­da­lai­sen opis­to­lai­sen ko­dis­sa.

Nyt per­hees­säm­me on ti­lan­ne, et­tä nuo­rin yh­dek­säs­luok­ka­lai­nen ty­tär odot­taa, et­tä pää­see ha­ke­maan opis­toon ja jän­ni­tys mel­kein vä­rei­lee vä­lil­lä il­mas­sa: ”Pää­sen­kö­hän minä?” ”Mil­le lin­jal­le ha­ki­sin?” Mitä ih­met­tä teen, jos en pää­se, sil­loin elä­mä kyl­lä py­säh­tyy ko­ko­naan?” Näi­tä asi­oi­ta miet­tii var­maan moni nuo­ri. Täs­sä­kin asi­as­sa saa luot­taa Tai­vaan Isään. Jos opis­toon ei tänä vuon­na pää­se, voi ha­kea uu­del­leen myö­hem­min. Elä­mä ei py­säh­dy sii­hen, vaik­ka opis­toon ei pää­si­si­kään. Seu­rois­sa ja muis­sa rau­ha­nyh­dis­tys­ten ta­pah­tu­mis­sa, lei­reil­lä, kurs­seil­la ja isois­sa seu­rois­sa on pal­jon sa­ma­ni­käi­siä, joi­den kans­sa voi jär­jes­tää va­paa-ajal­la yh­teis­tä toi­min­taa ja iloi­ta yh­tei­ses­tä us­ko­mi­sen lah­jas­ta.

On ol­lut hie­noa saa­da vie­rail­la opis­tol­la opis­to­vuo­den ai­ka­na muun mu­as­sa van­hem­pien kurs­sil­la, juh­lis­sa ja ko­ti­vä­en päi­vä­nä. Läm­pi­män yh­des­sä te­ke­mi­sen tun­teen ais­tii hel­pos­ti, ja se vah­vis­tuu opis­to­vuo­den ku­lu­es­sa. Van­hem­pien jou­kos­sa on joka vuo­si ol­lut omien nuo­ruus­vuo­siem­me ai­kai­sia ys­tä­viä, ja iloi­sia koh­taa­mi­sia on ol­lut usei­ta. Ru­kouk­sem­me on­kin, et­tä Tai­vaan Isä siu­nai­si rak­kai­ta opis­to­jam­me Jäm­säs­sä, Ra­nu­al­la ja Reis­jär­vel­lä, jot­ta jat­kos­sa­kin nuo­rem­me sai­si­vat siel­tä hy­viä eväi­tä elä­mään.

Jaa­na ja Pek­ka Kois­ti­nen