Mikä te­kee jou­lun, mikä on tär­kein­tä, ja mi­ten sitä kuu­luu viet­tää? Le­lu­mai­nok­set ja lis­tat jou­lu­pu­kil­le täyt­tä­vät las­ten tyy­ny­na­lu­set ja se­koit­ta­vat van­hem­pien bud­je­tin. Sit­ten al­kaa tul­la mu­kaan jou­lun sa­no­maan liit­ty­viä asi­oi­ta: Ad­vent­ti­kynt­ti­lät, Jee­sus-vau­va seu­ra­pu­heis­sa, jou­lu­juh­lat, pie­ni sei­mi ta­kan pääl­lä ja vii­mei­se­nä isän lu­ke­ma jou­lu­e­van­ke­liu­mi ruo­ka­pöy­däs­sä. Tun­tuu tär­ke­äl­tä py­säh­tyä jou­lun tär­keim­män sa­no­man ää­rel­le, muis­taa en­sim­mäi­sen jou­lu­yön ta­pah­tu­mia.

En ole oi­kein kos­kaan aja­tel­lut, mikä te­kee jou­lun juu­ri mi­nul­le, mikä on mi­nul­le tär­ke­ää jou­lun odo­tuk­ses­sa, jo­ten ajat­te­lin is­tah­taa miet­ti­mään sitä pie­nek­si het­kek­si tääl­lä opis­ton kii­rei­ses­sä ar­jes­sa. Jou­lun odo­tuk­seen kuu­lu­vat mie­les­tä­ni lah­ja­toi­veet, joi­ta kat­so­taan yh­des­sä pik­ku­si­sa­rus­ten kans­sa hy­vis­sä ajoin ja niin kau­an, et­tä mai­nos­leh­det ovat ihan ry­tys­sä.

Jou­luun kuu­lu­vat jou­lu­lau­lut, joi­ta aloim­me kuun­nel­la tääl­lä opis­tol­la omas­sa käm­päs­säm­me jo ihan so­pi­vas­ti syk­syl­lä. Jou­lu­sa­dut, glögi ja jou­lu­tor­tut. Mut­ta mikä tär­kein­tä, jou­luun kuu­luu kaik­ki nel­jä ad­vent­tia. Jou­lu­ku­va­el­ma kou­lun jou­lu­juh­las­sa ja jou­lu­päi­vän En­ke­li tai­vaan -lau­lu pir­tin pöy­dän ym­pä­ril­lä.

Moni ajat­te­lee, et­tä jou­luun kuu­lu­vat myös epäi­le­mät­tä lah­ja­kii­reet, stres­si ja vii­me­tin­gan pa­ke­toi­mi­nen. Mut­ta toi­saal­ta en ai­na­kaan it­se toi­vo mi­tään. Mi­nul­la on jo kaik­ki mitä tar­vit­sen: us­ko, ys­tä­viä, iha­na ja us­ko­vai­nen koti sekä ko­ko­nai­nen jouk­ko ih­mi­siä, joi­ta Ju­ma­la on elä­mää­ni siu­nan­nut.

Jou­luun kuu­luu myös ar­jen kii­rei­den unoh­ta­mi­nen, per­heen ja lä­him­mäis­ten muis­ta­mi­nen. Saam­me toi­mia en­ke­lei­nä toi­nen toi­sil­lem­me. Reis­jär­ven opis­ton mu­siik­ki­kah­vi­la­päi­vä­nä jul­kais­tu tai­de­kurs­si­lais­ten te­ke­mä en­ke­li­tau­lu, joka on teh­ty Hugo Sim­ber­gin kuu­lui­san tai­de­te­ok­sen in­noit­ta­ma­na, ku­vaa tätä.

Ajat­te­len, et­tä myös en­ke­li voi haa­voit­tua, lan­ge­ta, epä­on­nis­tua, tar­vi­ta tu­kea ja apua. Voim­me huo­ma­ta, kuin­ka pie­ni­kin huo­maa­mi­nen aut­taa jak­sa­maan ar­jes­sa. Kuin­ka ys­tä­vä ot­taa kyy­ne­leet sil­mis­sä ja kii­tol­li­se­na si­nut vas­taan ko­ti­o­vel­laan. Saam­me tuo­da tai­vaan ter­vei­siä, roh­kais­ta ja siu­na­ta evan­ke­liu­mil­la. Kun­pa muis­tai­sim­me­kin ai­na tä­män ar­jen kii­reis­sä!

Tämä on ol­lut en­sim­mäi­nen jou­lu­na­lus, jota en ole viet­tä­nyt omas­sa ko­dis­sa­ni per­hee­ni kans­sa. Se on ol­lut hie­no ja avar­ta­va ko­ke­mus. Sitä on ol­lut koko opis­to­syk­sy, mut­ta eten­kin jou­lun odo­tus. Sii­hen on kuin it­ses­tään­sel­vyy­te­nä kuu­lu­nut asi­oi­ta, joi­ta en noin vain voi ko­to­na teh­dä: esi­mer­kik­si mu­siik­ki­kah­vi­la, Thanks­gi­ving-juh­la, opis­ton oman väen jou­lu­juh­la, opis­ton pre­si­den­tin it­se­näi­syys­päi­vän vas­taa­not­to sekä mo­nia mo­nia mui­ta pie­niä, suu­ria ilo­ja.

Han­na-Mai­ja Piip­po

Reis­jär­ven opis­to