Liisa Lilvanen-Pelkonen
Viikonloppuna oli Lempäälän Rauhanyhdistyksen naistenretki Aulangolle. Se on luonnonpuisto, jossa on patikointireittejä. Ensin mietin, että lähtisinkö. Päällimmäisenä tunteena oli into päästä kulkemaan luonnossa. Sitten alkoi tulla esteitä. Mieleen tuli edellinen vastaava patikointireissu, jossa mentiin ylös alas sellaista vauhtia, että korvat tekivät stopin eli tuli asentohuimaus seuraavana aamuna ja kesti lievänä useamman päivän. Tiesin, että tulevan retken maasto olisi tasaisempaa, joten ohitin esteen. Seuraavaksi kyselin parilta tutulta, ovatko lähdössä, ja pettymyksekseni sain kuulla, että eivät lähde mukaan.
Silti ilmoittauduin. Ajattelin, että luonnossa on mukava kulkea vaikka sitten yksinkin, jos ei satu ketään sellaista tuttua kaveriksi, jonka kanssa osaisi jotain jutella. Silti lähtöä edellisenä iltana aloin kuulostella oloani, että en kai vaan ole tulossa kipeäksi. Mietin, että ei kai vaan ole tulossa sateinen ilma, suhteellisen kylmää kuitenkin oli luvassa. Pitäisikö sittenkin jäädä pois retkeltä.
Aamulla kuitenkin ajelin Aulangolle. Perillä istuin jonkin aikaa autossa ja yritin katsella, näkyykö tuttuja. Vieläkin oli vähän sellainen olo, että ei ehkä ketään niin hyvää tuttua tule, että olisi kaveriksi. Järjestelin reppuun vain vähän evästä, että ei tule liikaa painoa. Samalla hiljaisesti lähetin Taivaan Isälle pyynnön, että retki menisi hyvin ja olisi iloinen mieli.
Reippaina lähdimme reilun neljänkymmenen naisen voimin kulkemaan järveä ympäri. Jonossa ja vähän rinnakkainkin. Huomasin ilokseni vaihtavani kuulumisia useammankin henkilön kanssa. Siinä kulkiessa aina välillä vaihtui vieruskaveri ja kaikki olivat iloisella mielellä.
Minulle on aina vaikeaa aloittaa juttua kenenkään kanssa, mutta kun oli huomaavaisia matkalaisia, jotka aloittivat, niin helppohan juttuun oli sitten yhtyä. Iso ryhmä hajosi vähitellen pienemmiksi joukoiksi, ja meidän seurueessa kulki lopulta yhdeksän ihanaa naista. Matka taittui turhankin nopeasti. Matkalaisten huumori oli vailla vertaa, meistä tuli tiivis ryhmä ja iloitsimme todella toistemme seurasta sekä kauniista järvimaisemista.
Patikoinnin jälkeen pääsimme saunaan ja uimaan sekä syömään. Kaiken sen jälkeen saimme kuunnella alustusta erilaisista ajattelumalleista naisen hyvinvoinnin tukena. Välillä mielessä kävi, että mitä jos olisin jättänyt lähtemättä retkelle. Mitä jos olisin kuunnellut niitä kaikkia esteitä, joita mieleen tuli. Silloin olisin jäänyt ilman kaikkea sitä ihanuutta ja hyvyyttä, mitä Taivaan Isä oli meidän ruumiille ja sielulle järjestänyt meidän virkistykseksi.
Retken jälkeen laitoimme kiitoksia ja sydämiä toisillemme ihanasta päivästä. Ilon kyynelet valuivat monesti illalla ja vielä seuraavana päivänäkin. Olen vieläkin vähän yllättynyt siitä, miten on mahdollista, että pystyin juttelemaan niin monen ihanan ihmisen kanssa kaikenlaista sen päivän aikana. Tuntuu jopa aika hassulta, että jännitin niin paljon etukäteen sitä, että jos joudun olemaan yksin.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys