Jou­luun val­mis­tau­tu­mi­nen on ol­lut eri­lais­ta eri vuo­si­na. Vä­lil­lä on ol­lut töi­tä aat­toon as­ti, ei­kä ole viit­si­nyt teh­dä jou­lun eteen juu­ri­kaan muu­ta kuin käy­dä ha­ke­mas­sa kuu­sen si­säl­le ja os­taa vä­hän ruo­kaa.

Eni­ten var­maan­kin pa­nos­tin jou­luun mei­dän en­sim­mäi­se­nä yh­tei­se­nä jou­lu­nam­me seit­se­män vuot­ta sit­ten. Oli kiva yh­des­sä ver­tail­la mo­lem­pien ko­tien pe­rin­tei­tä ja miet­tiä mitä ruo­kia ha­lu­taan. Lah­jo­ja ei niin­kään kuu­sen al­le ker­ty­nyt, kun tun­tui, et­tä kaik­kea on jo tar­peek­si. Yri­tet­tiin saa­da hy­vää jou­lu­tun­nel­maa, joka jäi­si mie­leen pit­käk­si ai­kaa. Teh­tiin lis­taa ruu­is­ta ja py­rin te­ke­mään mah­dol­li­sim­man pal­jon nii­tä it­se.

Aat­to­na läh­din vie­lä kaup­paan ja rau­has­sa kier­te­lin ja ke­räi­lin kär­ryyn mai­toa ja kiis­se­li­ai­nek­sia ja suk­laa­ta­kin, kun­nes yh­täk­kiä tuli vat­sas­sa olo, et­tä pi­tää pääs­tä ves­saan ja äk­kiä. Jä­tin kär­ryn sil­le si­joil­leen ja sän­tä­sin ulos. Hä­tä­suun­ni­tel­ma oli jo pääs­sä: Äi­ti asuu lä­hel­lä niin ajan pian sin­ne ja tu­len sit­ten jat­ka­maan os­tok­sia. Niin tein­kin ja on­nek­si vat­sa rau­hoit­tui ja ajat­te­lin, et­tä eh­kä olen vain syö­nyt jo­tain sel­lais­ta, joka lait­toi vat­san se­kai­sin. Kä­vin ha­ke­mas­sa os­tok­se­ni kau­pas­ta ja läh­din ko­tiin vii­meis­te­le­mään syö­mi­siä.

Tuli ri­ti­si tak­ka­lei­vi­nuu­nis­sa ja kuu­si ter­veh­ti etei­ses­sä, tuli läm­min olo. Koh­ta kui­ten­kin vat­sa taas il­moit­ti, et­tä har­mia on tie­dos­sa. Mie­hel­lä­kin oli kuu­lem­ma vä­hän sa­mo­ja on­gel­mia. Kun ta­ju­sin, et­tä tau­ti on täyt­tä tot­ta, mie­tin et­tä kuin­ka­han mo­neen ih­mi­seen tar­tu­tin sen kaup­pa­reis­sul­la. Yri­tim­me kui­ten­kin pääs­tä kiin­ni jou­lu­rau­has­ta ja lai­toim­me van­hal­ta ka­se­til­ta kuu­lu­maan las­ten lu­ke­man ja esit­tä­män jou­lu­e­van­ke­liu­min. Sitä ka­set­tia olin kuun­nel­lut jou­lus­ta toi­seen. Jou­lu­a­te­ri­as­ta ei sit­ten tul­lut­kaan enää mi­tään, kos­ka kum­mal­le­kin nou­si kova kuu­me no­pe­as­ti. Kaik­ki ruo­ka tun­tui vas­ten­mie­li­sel­tä, vain sän­ky kut­sui sinä il­ta­na. Se tai­si ol­la en­sim­mäi­nen jou­lu, jol­loin hau­taus­maal­la käyn­ti­kin jäi te­ke­mät­tä.

Vie­lä jou­lu­päi­vä­nä­kään ei teh­nyt mie­li ruo­kaa, ei­vät­kä voi­mat riit­tä­neet edes asi­an har­mit­te­luun. Nau­raa asi­al­le jak­soim­me vä­lil­lä, kos­ka tun­tui niin has­sul­ta, et­tä mon­ta päi­vää suun­nit­te­lim­me, ja kaik­ki suun­ni­tel­mat me­ni­vät pie­leen. Po­si­tii­vi­si­a­kin asi­oi­ta löy­det­tiin, ku­ten se, et­tä mo­lem­mat saim­me tau­din: oli­si­han se ol­lut ka­ma­laa, jos toi­nen oli­si yk­sin jou­tu­nut syö­mään jou­lu­ruu­at.

Tuon jou­lun jäl­keen olem­me an­ta­neet jou­lun vaan tul­la il­man isom­pia suun­ni­tel­mia. On ol­lut mie­les­sä, et­tä kyl­lä sii­tä ai­na­kin pa­rem­pi tu­lee kuin tuo tau­ti­jou­lu. Vaik­ka ei­hän se­kään huo­no ol­lut: sil­loin­kaan ei tar­vin­nut ol­la yk­sin ja le­po­a­kin saim­me riit­tä­väs­ti ei­kä tul­lut ylen­syön­tiä. Hil­jen­ty­ä­kin eh­dim­me jou­lun sa­no­man ää­rel­le. Eh­kä se oli meil­le ihan pa­ras jou­lu sil­lä het­kel­lä.

Toi­vo­taan sil­ti ter­vet­tä jou­lua kai­kil­le kans­sa­kul­ki­joil­le, ja et­tä jou­lun tär­kein sa­no­ma saa­vut­tai­si kaik­kien sy­dä­met!